Chilimylly Englannista

tiistai 8. lokakuuta 2013


Säilyttelen mieluummin kuivatut chilini kokonaisina tai puolikkaina kuin jauheena - aromit pysyvät pidempään. Niitä voi lisätä ruokiin murentamalla tai kokonaisinakin, mutta pöytämauste pitää murskata. Mortteli tietysti käy siihen, mutta hyvä mylly voittaa sen kätevyydessä, jos se toimii.

Viime jouluna hankin lapsillekin lahjaksi ja yhden itselle tuolla takana näkyvää Hackmanin maustemyllyä. Nyt niitä ei enää ole ainakaan Hackmanin nettikaupassa, joten piti etsiskellä muualta. Englannista löytyi tunnetun pippurimyllyjen valmistajan, David Masonin nimenomaan kokonaisille chileille tarkoitettu keraamisilla terillä valmistettu mylly. Tuolta sen ostin, maksoin vähän alle kaksi kymppiä postimaksuineen ja kahdeksan päivän päästä mylly oli postilaatikossa.

Sehän toimii. Nyt jauhoin kuivatut vihreät Aji Indian chilit vihreäksi rouheeksi ruokaan. Se näyttää hauskalta ja maistuu hyvälle. Ei tämäkään mylly täydellinen ole. Kovin isot chilit eivät jauhaudu, ellei niitä ensin murskaa pienemmäksi. Tuolla Hackmanilla se on varsinainen ongelma. Chilit pitää paloitella, melkeinpä jauhaa ennen kuin ne osuvat myllyn teriin. Sitten se kyllä tekee hienoa jauhetta tai karkeampaa rouhetta, säätövaraa on.  DMD:n säätöihin en oikein ole vielä saanut otetta, mutta eivätköhän nekin löydy. Mainoskuvassa myllyssä oli Piri Piriä, joten varmaan pitää jauhaa vähän pienempää tavaraa, esimurskata ainakin osa chileistä. Tuollaiset isot vihreät olisivat kyllä hauskoja ruokapöydässä.

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Mahtava idea, eipä ollut tullut mieleen. Taidanpa itsekin tilata muutaman, niin voi vaikka lahjaksi antaa :)

Chilivaari kirjoitti...

Lahjaideoita minäkin tässä testasin.

Baccatumin puolikkaat jauhautuvat hyvin, jos joukkoon laittaa muutaman käsin murskatun. Yksinään nuo vihreät olivat ilmeisesti liian kevyitä, eivät painuneet myllyn rattaisiin kuin ravistelemalla välillä.

Mylly toimii vain, jos yläosaa pyörittelee. Alaosan liikuttelu ei aiheuta jauhamisliikettä.

Nimetön kirjoitti...

Itse tilasin myös Ebayn kautta englannista myllyn kuukausi sitten, hintaa jäi 18€ mutta tuntuu olevan pelkkä suolan ja pippurin hienontaminenkin niin vaikeaa että epäilyttää kovasti josko tuo Chiliin toimii ollenkaan. Ensimmäinen satsi Aji Cristalia, Championia ja Nagaa alkais olla kuivana, josko sitä kohta pääsisi testaamaan...

ChIlIDoG kirjoitti...

Aina keraamisuus ei ole tae hyvälle myllylle. CrushGrind koneisto on se paras. Muistaakseni 25 vuoden takuu koneistolle. Kuva: http://tinyurl.com/p8k338y.
Tällaisen satuin vahingossa löytämään mm. CityMarketin myymästä Kokki merkkisestä myllystä. Itsellä pari koneistoa odottelee että jos joskus saisi sopivan tilan sorvaushommille, niin sais kuoret sorvattua.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.