Huomenna on viriteltävä lämmitin parvekkeelle

sunnuntai 21. syyskuuta 2014


Vuodet ovat kovin erilaisia. Tänä vuonna näyttäisi kylmä tulevan varhain. Menneitä vuosia selatessa havaitsin ulkochilien kauden loppuneen usein lokakuussa, 2010 esimerkiksi kuun puolessa välissä. Parvekekautta pakkasvahdin kanssa on jatkunut joskus jopa joulunpyhiin asti. Tuommoinen 1000W lämmitin pitää jopa viiden asteen hallayöt meidän parvekelasien ulkopuolella, kunhan päivällä lämpenee.

Huomenna on kerättävä ulkoa vähäiset kypsät talteen. Chiliaidan tyhjensin jo aikaisemmin, eikä se viime kesänä oikein jaksanut kasvaakaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.