Pidetään kirjaa kasvatuksistamme

lauantai 19. tammikuuta 2013

Muistiinpanojen pitäminen kasvien itämisestä ja kasvusta on pieni vaiva, kun sen organisoi oikein ja siitä on paljon iloa ja hyötyä myöhemmin. Valokuvat ovat oivallinen arkistointitapa chilien kasvulle, sillä niissä säilyy päiväys. Kuvat vain pitää arkistoida niin, että niistä löytää etsimänsä. Suurissa kuvamäärissä se voi olla vaikeaa tai ainakin vaatii työtä ja järjestelmällisyyttä.

Tällainen blogi sinänsä on arkistointia, mutta suurien tietomäärien järjestyksessä pito ja löytäminen ei aina ole helppoa. Blogiin ei myöskään tule kirjattua joka ainoaa kukintaa tai raakiletta.

Minulla on jo vuosikymmeniä ollut paidan rintataskussa pieni lehtiö ja pieni lyijytäytekynä. Kun mieleen tulee idea, se pitää heti kirjata ja sinne voi tehdä myös kasvatusmuistiinpanoja tai kauppalistaa. Kesken kiihkeänkin työrupeaman kannattaa kirjoittaa parannusehdotuksia seuraavaa kertaa varten. Muuten niistä unohtaa osan.

Jo neljän vuoden ajalta olen julkaissut blogissani kasvatusaikatauluja ja ne löytyvät oikeasta sivupalkista alimmaisina tämän tapaisina:

2012 kasvatuslista 
Lajike Laji idätys taimella kukka raakile kypsä
Cajamajarca (engl.) chinense 24.08.11 03.09.11 01. 08. 15. 08. 01. 10.
Aji Amarillo (oma siemen) baccatum 20.10.11 11.11.11 20. 02. 06. 03. 20. 04.

Tuolta näyttää viime vuoden aloitus. Taulukkojen teko Bloggeriin on tiettävästi mahdollista, mutta en ole jaksanut perehtyä, kun keksin helpomman tavan.
Olen tehnyt muistiinpanoja taulukko-ohjelmaan. Lajikkeen nimi ja laji ovat yleensä idätysjärjestyksessä. Niitä voisi tietysti lajitella vaikka aakkosjärjestykseen, jos haluaa. Idätyksen aloitusaika ja taimelle tulo kertovat paljonko itämiseen meni aikaa. Se tosin vaihtelee samallakin lajikkeella paljon. Seuraavaan sarakkeeseen merkitsen ensimmäisen kukan, sitten raakileen ja lopuksi ensimmäisen kypsän. Näiden lisäksi pitäisi varata paljon tilaa erilaisille huomioille esimerkiksi, miksi jokin on kestänyt niin kauan. Niihin on usein joku inhimillinen syy - tai sää. Jotkut pitävät kirjanpitoa sadon määrästä. Sekin sopisi tänne.

Ohjelmistoni on OpenOffice, ilmainen vaihtoehto Microsoftin Office-paketille. Se toimii monessa kohdin jopa paremmin kuin kaupallinen vastineensa ja sillä voi käsitellä Officen tiedostoja.

Taulukkolaskentaohjelmasta voi suoraan kopioida alueen Bloggeriin. Suurin osa muotoilusta säilyy. Tässä oli joku häiriö noin vuosi sitten, mutta nyt se taas pelaa. Vanhan Excelin muotoilut eivät siirtyneet, enkä ole sitä aikoihin päivittänyt. Käytän Bloggerissa 600 pikseliä leveätä palstaa ja siihen mahtuu 16 cm taulukkoa. Lajikkeelle on varattu 5,5 cm leveä sarake ja sitten tulee 6 kpl 1,7 cm leveitä sarakkeita. Lisätiedot pitää jättää kopioinnin ulkopuolelle.

Kopioimalla blogiin tuodun taulukon sisältöä voi muutella Bloggerin editointi-tilassa ja sinne voi jopa tehdä linkkejä yksittäisiin soluihin. Olen kuitenkin huomannut, että olisi järkevää täyttää tietoja vain yhteen paikkaan, muuten niitä joutuu siirtelemään tai tietoihin jää aukkoja. Eipä nuo minun kasvatustietonikaan niin kauhean tarkkoja kaikilta osin ole. Puuttuviin kohtiin on syksyllä haettu tietoa blogista, paperilapuilta, kuva-arkistosta tai kalenterista ja lopuksi on arvottu joku sopiva päivä.

Tälle vuodelle suunniteltu lajikelista.
Viime vuoden kasvattelut.

Ulupica itää vihdoinkin?

tiistai 15. tammikuuta 2013


Siinä se nyt on. Kippurainen, mutta toivottavasti selviää.
Sain sushrajalta Toni.A:lta siemeniä, kun oma Ulupica Large (Capsicum cardenasii var. pendulum) ei niitä koko viime kesänä tehnyt, kukki vain ja tuoksui, mutta ei tehnyt marjoja.

Pyysin Tonilta kolme siementä, mutta hän lähetti 5. Ensimmäiset kolme eivät onnistuneet. Yhdestä tuli jotakin paksua tahmaa siemenestä ulos, yhdestä jopa juuri ja varsi, mutta ei siinä sirkkalehtiä ollut. Laitoin sitten loputkin lautalle ja niistä yksi näyttäisi onnistuvan. Kippurainen sen alku oli viime vuonnakin ja "happiteltassa" piti taimea hoitaa jonkin aikaa. Vaikea tämä lajike on ollut monelle muullekin, itävyys on usein heikkoa.

Rocoto kukkii alle kahden kuukauden ikäisenä

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ei noiden kasvien "sielunelämää" opi ymmärtämään.
Tämä Canario (C. pubescens) tuli taimelle 15.11. ja nyt se jo aukoo kukkiaan.

Joulukuun lopulla vielä epäilin, että noista nupuista ei kukkia syntyisi, mutta niin ne vain kehittyivät kasvin kasvaessa. Viimeistään huomenna siinä on kymmenkunta kukkaa auki. Kasvilla on korkeutta 15 cm, leveyttä 30 cm ja 10 cm:n taimiruukussa majailee hän edelleen.

Toinen Canario on saanut täsmälleen samanlaisen kohtelun, tuli taimelle samaan aikaan ja on samanlaisessa ruukussa, mullassa ja valossa, eikä osoita vielä mitään kukkimisen aikeita. Nuput kuihtuvat aivan pieninä. Ei näitä ymmärrä. Samasta emokasvista noiden siemenet ovat, joten geenien erilaisuuskaan ei liene syy. Risteytyminen parvekkeella on erittäin epätodennäköistä. Joku nyt vain on saanut toisen kiireesti jatkamaan sukuaan, kun toinen malttaa odotella aikuistumista. Syitä en ymmärrä, mutta ihmetellä aina voi. Tämän emokasvilla meni viime keväänä melkein 5 kuukautta ensimmäisiin kukkiin.

Almassa on taas kypsää

torstai 10. tammikuuta 2013

Putosin jo laskuista, monesko sato tämä on vuoden mittaan, mutta edellinen kerättiin kaksi kuukautta sitten.


Alma Paprika (C. annuum) viihtyy olohuoneen ikkunalaudalla, vaikka valoa on vain 2x36W loisteputket ikkunan yläpuolella ja aurinkoiset päivät äärimmäisen harvassa ja lyhyitä. Kypsät ovat enimmäkseen hyvän kokoisia ja uusi kukinta on taas alkanut.


Alma on varsinainen koristekasvi. Joululahjaksi saatu orkidea kalpenee ikkunalaudalla talvisen maiseman ja Alman värikkyyden rinnalla.

Cristalit kypsyvät kohta

keskiviikko 9. tammikuuta 2013


Aji Cristal (C. baccatum) on varaston työmaalamppujen alla viihtynyt sangen hyvin. Sen ulkoa sisään tuonista on nyt kolme kuukautta. Ensimmäisistä kukista on toista kuukautta ja nyt siinä on useita keskikokoisia chilejä ja kukinta jatkuu ja näyttää onnistuvankin siellä täällä. Nämä olisivat jo syömäkelpoisia, mutta kypsykööt nyt, kun siemenet näyttävät olevan lopussa tuosta lajikkeesta ja kypsiä chilejä tänä talvena riittää.

Vihreätä talviseen ruokapöytään

tiistai 8. tammikuuta 2013

Edelliseen kuskus-juttuun vähän lisuketta.

En ole mikään viherpeukalo. Monet kerrat olen yrittänyt kasvattaa herneenversoja, mutta lyhytikäisiksi ovat jääneet. Nyt luulen keksineeni niiden salaisuuden. Ruukun on oltava riittävän syvä. Monesti olen niitä kasvattanut matalissa astioissa ja pian juuret ovat mustuneet ja versot kuolleet. Nyt tuo kymmensenttinen kukkaruukku on 9 cm syvä ja juuria on siitäkin runsaasti ulkona. Versoja on kuitenkin syöty jo joulupöydässä ekat ja loppiaisen jälkeen vihreys vain tihenee.

En liotellut herneitä, vaan laitoin niitä reilun kerroksen hyvin kastellun mullan pinnalle, kastelin lämpimällä vedellä ja peitin pariksi päiväksi kannella kunnes ituja alkoi nousta. Aikaisemmin olen käyttänyt sokeri- tai silpoherneitä, mutta nämä ovat tavallisia ruokaherneitä. Niitä saa puolen kilon pussillisen halvemmalla kuin 20 g siemenpussin noita hienompia. Nämä versovat paremmin uutta, kun niitä leikkaa poikki ensimmäisten lehtien yläpuolelta. Luulen myös, että osa iti myöhemmin, kun niitä oli niin paksu kerros, että osa jäi toisten alle niiden turvotessa itäessään.

On kaunista ja hyvän makuista leivälle tai ruoan päälle, suosittelen.
Kuva on pohjoiselta keittiön ikkunalta. Taustalla on eräänlainen isovanhempien ihannemaisema: leikkikenttä ja koulu keittiön ikkunan alla.


Kuskus, Bulgur tai jotakin

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Meillä oli valmiina lihapullia, mutta mitä niiden kanssa? Aina ei muusiakaan viitsisi...
Olin pari päivää aikaisemmin katsonut Rick Steinin ruokamatkaa Espanjassa, missä tehtiin Bulguria sitruunanviljelijän kotona. Samassa ohjelmassa muuten näytettiin laajat chilipellot ja miten niistä tehtiin savustettua chilijauhetta "Pimenton". Kaapeista ei löytynyt Bulguria, mutta täysjyvä kuskusia oli, sehän on melkein sama?  Durumvehnää molemmat. Kuskusia siis lihapullien seuralaiseksi:


Muistikuvani ohjelman kokkailuista eivät olleet kovinkaan tarkkoja, mutta sen katsoin Areenasta vasta syötyämme. Maukas lisuke siitä tuli improvisoidenkin, joten kerron oman reseptini. Kuvan järjestin vasta jälkikäteen, kun vähän oli vielä jäljellä.

Kuskus a'la Chilivaari - kahden hengen annos

2 dl täysjyväkuskusta
3 dl vettä
1 Rocoto Peru ohuina viipaleina tai muita chilejä tuoreena tai jauheena
1 sipuli renkaina tai silppuna
1 valkosipulin kynsi viipaleina
1 sitruunan mehu, yksi pieni tai puolikas isosta
1 kourallinen kokonaisia cashew-pähkinöitä tai muita pähkinöitä rouheena
1 hyppysellinen karkeaa merisuolaa
Pöytään tuotaessa:
  Loraus oliiviöljyä
  Runsaasti herneenversoja, muukin vihreä kelpaa

Chilit ja sipulit kuullotetaan öljyssä.
Lisätään pähkinät, vesi, suola, sitruunan mehu ja kuumaan nesteeseen kuskus. Sekoitetaan ja annetaan nesteen imeytyä medolla lämmöllä, ei keitetä.
Tein koko homman wokkipannulla, mutta tietysti kuullotuksen, veden keiton ja haudutuksen voi tehdä eri välineitä.
Pakkauksen ohjeen mukaan kuskus tarvitsisi saman määrän vettä ja vehnämuruja, mutta minulla se kuivui aika äkkiä laakeassa pannussa. Lisäsin vettä.
Haudutin pakkauksen ohjeen mukaiset 10 minuuttia; kuskuslaatuja on erilaisia, nopeitakin. Jotkut puuroutuvat liikaa kypsyessään.
Lihapullat saivat lämmetä siinä päällä, mutta pikakuskusin kanssa ne pitää lämmittää erikseen.

Sitruuna ja chili on mielenkiintoinen yhdistelmä. Sitruunaa voisi ehkä olla vähemmän ja chiliä enemmän. Tämä oli "jokamiesversio" tulisuudeltaan.
Taatusti tätä tehdään uudelleenkin. On tämä niin hyvä vaihtoehto perunamuusille. Liha- tai kasvisruoaksi tämän kanssa kelpaa melkein mikä tahansa muukin kuin nuo pullat ja kuskusista saa myös salaatin pohjan.


Kaappikasvatusta pikkutaimille

perjantai 4. tammikuuta 2013

Tästä et sitten puhu ulkopuolisille.
Chilinkasvatus ei aina ole esteettistä ja olohuonekelpoista.

"Kasvatuskaappi" syntyi pari vuotta sitten valotestiä varten. Silloin siinä oli väliseinä eri värisiä valoja varten. Nyt seinä on poissa, mutta valot näkyvät olevan edelleen samat 23-wattiset. Ne riippuvat ylhäällä olevista kepeistä ja niitä nostetaan chilien kasvaessa.

Pahvilaatikko jäi testin päätyttyä varaston perälle ja siellä sen otin käyttöön pikkutaimien kasvatukseen. Noin kolmikymmensenttiseksi tuolla mahtuu kasvamaan, mutta ei tietenkään noin montaa chiliä. Lamput pitävät ilman lämpimänä, 26-30°, kun oviluukku on kiinni ja foliokansi päällä, vaikka varastossa on viileää, usein alle 20°.



Pahvilaatikon pohjalla on kesän grillipihveistä jäänyt muovikaukalo, johon mukavasti mahtuu tusina tuollaisia 7 cm taimiruukkuja ja kaikki voi kastella kätevästi samalla kerralla. Isommat (10 cm) ovat kyllä kätevämpiä. Niitä ei tarvitse vaihtaa niin pian isompaan. Ruukkuja en suinkaan ole ostanut, vaan niitä on kulkeutunut taimimyymälöistä erilaisten kesäkukkien ja yrttien alustoina. Toinen vastaava kaukalo minulla on olohuoneessa ikkunalaudalla ikkunan sivussa, mutta verhon takana.

Chilinkasvatusta tapahtuu mitä kummallisimmissa paikoissa. Olen kuullut juttuja portaiden alla kasvattelusta, vaate- ja kodinhoitohuoneessa, komerossa, saunassa, autotallissa, pannuhuoneessa, kaikissa kasvatellaan. Pahvilaatikko on ihan hyvä vaihtoehto. Senhän voi "tapetoida" tai maalata hienoksi. Sinne saa helposti paljon valoa ja lämpö kiihdyttää kasvua. Pidä vain lamppu irti seinistä, ettei tule palovaaraa. Lamput palavat ajastimella ohjattuna 12-14 tuntia vuorokaudessa. Valo on pienille chileille aivan oleellista. Ilman sitä ne kasvavat kyllä pituutta, mutta niin hentoina, että tuskin pysyvät pystyssä. Tuollainen 23 W auttaa jo kummasti, jos se on lähellä.

Eipä tämän kokoisesta kaapista kuitenkaan ole apua kuin muutamaksi viikoksi. Sitten ne on otettava väljempiin tiloihin, vaikkapa olohuoneen ikkunalle. Silloin menevät kaappiin seuraavat idätykset, baccatumit ja annuumit. Kaikkea ei tarvitse tehdä samaan aikaan.


Lajikkeet 2013

tiistai 1. tammikuuta 2013

2013 kasvatuksessa






Lajike
Laji
idätys
taimella
kukka
raakile
kypsä
Canario
Pubescens
02.11.
15.11.
13.01.
28.3.
1.6.
Cap 502
Frutescens
01.12.
07.12.
24.6.
24.7.
25.8.
Pimenta de Bode
Chinense
01.12.
08.12.
10.4.
15.8.
1.10
Rocato
Chinense
05.12.
14.12.
1.6.
20.7.
18.8.
Pucumaucho Hot
Chinense
05.12.
20.12.
5.7.
24.7.
18.8.
Aji Cochabamba
Chinense
05.12.
15.12.
5.6.
20.7.
18.8.
Maya Pimento
Chinense
05.12.
18.12.
6.5.
29.5.
8.7.
CGN 21500
Chinense
10.12.
22.12.
10.4.
27.5.
20.7.
Colombian Orange
Chinense
10.12.
22.12.
10.4.
20.7.
5.8.
Rocoto Red Peruvian
Pubescens
03.12.
20.12.
jäi nurkkaan


Ulupica Large
Cardenasii
25.12.
10.01.
kuoli


Ulupica
Cardenasii
05.12.
ei itänyt



Siam Hot
Baccatum
05.12.
14.12.
06.03.
22.3.
9.5.
Aji Indian
Baccatum
07.01.
27.01.
14.4.
9.5.
20.6.
Starfish ??
Baccatum
07.01.
18.01.
25.5
6.6.
5.8.
Omnicolor
Baccatum
07.01.
27.01.
14.4.
18.5.
5.7.
Paprika-Bohócsapka
Baccatum
13.02.
24.02.
1.7.
10.7.
20.9.
Aji Huanuco
Baccatum
07.01.
20.01.
14.4.
29.4.
19.6.
Paprika Hecele, Erõs
Annuum
07.01.
18.01.
2.4.
10.4.
7.6.
Pimiento de Padron
Annuum
13.02.
22.02.
6.5.
20.5.
20.7.
Harissa
Annuum
13.02.
22.02.
29.5.
7.6.
5.8.
Sweet Wrinkled Old Man
Annuum
13.02.
22.02.
6.5.
25.5.
25.6.
Alma Paprika, Csipös
Annuum
02.02.
12.02.
5.4.
20.4.
1.6.
Rocoto M2
Pubescens
06.12.
23.12.
18.3.
28.3.
13.5.
Turbo Pube
Pubescens
02.02.
ei itänyt



CGN 22871
Baccatum
02.02.
18.02.
3.6.
7.6.
5.8.
Kellu Uchu
Baccatum
13.02.
05.03.


25.9.
Peperonchini
Annuum
13.02.
05.03.
15.7.
20.7.
25.9.
Intian ihme
Annuum
13.02.
24.02.
4.5.
25.6.
26.7.
Rocoto Peru
Pubescens
18.2.
2.3.

























Näiden uusien idätysten lisäksi on useita vanhoja kasveja talvehtimassa, esimerkiksi Alma Paprika, Aji Cristal, Inca Red Drop, Jamy, Habanero, Habanero White ja Peruvian White, Cajamarca, Chinchi Uchu, Rocoto Peru, PiriPiri, Ulupica Large.

2013

Näin se alkaa.

12.12.12 idätyskuvan siemenet ovat nyt tässä mallissa. Useimmat ovat pariviikkoisia, mutta on tuossa joulun jälkeen pinnalle putkahtaneitakin. Edellisen jutun Canariot ovat kuukauden vanhempia. Nämä ovat melkein kaikki chinensejä paitsi rocotot, takanurkan CAP 502 (frutescens) ja keskellä Siam Hot, joka on baccatum. Eturivin vähän suttuinen nimilappu on Rocato, Fataliin uutuuslajike, joka pääosiltaan lienee chinense. Ulupicat eivät itäneet, ei iso eikä pieni, ei ainakaan toistaiseksi. Turbo Pube myös kieltäyy kasvamasta meillä, joten laitoin yllätyslajike Rocoto M2:n taas itämään.

Tulista vuotta kaikille!


Canario yllättää varhain

lauantai 29. joulukuuta 2012


Canario (C. pubescens) on nyt kuuden viikon iässä. Sillä on samanlainen kaveri. Ne molemmat alkoivat haarautua alle 10 cm korkeana ja nyt oksat menevät melkein vaakasuoraan. Rungot ovat tukevia ja kasvit tuuheita. Ne ovat kasvaneet 30 W energiansäästölampun alla 10 cm taimiruukuissa. Lannoitusta en ole vielä aloittanut, mutta ehkä nyt pitäisi.


Nuppujahan siellä on oksien haarautumiskohdissa. Itse asiassa bongasin ensimmäiset kuukauden ikäisessä, kun haarautuminen alkoi. Eihän näistä vielä rocotoja tule. Ensimmäiset pikku nuput kuivuivat varhaisessa vaiheessa, ja tuskin tuokaan kehittyy isommaksi. Eipä ole syytäkään.


Lohiceviche, maukkaita muistikuvia

torstai 27. joulukuuta 2012

Ei minusta ole ruokakirjailijaksi. Nytkin unohdin ottaa kuvan.
Joulupöydässä söimme tämän kummallisen sitruunalla kypsytetyn kalan ja sain siitä jopa kehuja. Lähtökohta oli sellainen, että minulla oli kypsiä, melko tulisia Rocoto Peruja jouluna yllin kyllin. Sitten sattui vielä niin, että syntyperäinen perulainen kyseli minulta chilin siemeniä ja mainitsi siinä sivussa, että rocotoista saa hyvää cevicheä. Siis mitä?

Niinpä lähdin googlaamaan reseptejä. Niitähän riittää. Perusperiaate on, että kala kypsennetään limetin mehulla ja lisäksi laitetaan vaikka mitä mausteita, yrttejä, sipulia, tomaattia, ehkä maissiakin. Kaupassa ei sattunut olemaan limettejä, joten päättelin sitruunan riittävän ja löytyihän sellaisiakin reseptejä. Jopa greippimehulla kala kypsyy. Tässä siis ensimmäinen kokeiluni, eri ohjeista yhdistelty ja improvisoitu, mutta maukas, ehdottomasti jatkossakin juhlapöytään kuuluva alkuruoka.

Lohiceviche, oma versio Jouluna 2012

250 g lohta, pieniksi kuutioiksi paloiteltuna, nahka poistettuna
1 sitruunan mehu
1/2 rocotoa pienenä silppuna jokamiesluokkaan, chilipäille kokonainen (chilijauhekin käy)
2 tomaattia pieninä kuutioina
1 punasipuli paperinohuina siivuina tai silputtuna
1 valkosipulin kynsi pienittynä
rosmariinia, timjamia, mielimausteitasi, korianterin lehtiä ja kalakastiketta suosittelevat monet
ripaus merisuolaa ja hippunen ruokosokeria

Sitruunan mehu (tai 2 limettiä) puristetaan päälle vajaa puoli tuntia ennen ruokailua ja kulhoa sekoitetaan muutaman kerran kunnolla. Lohi muuttaa väriä kypsyessään. 
Tätä ei säilytellä pitkään.
Loraus oliiviöljyä päälle tarjolle vietäessä ja se on siinä.

Oikeastaan ainoa miinuspuoli oli, että graavi lohi tuntui tämän jälkeen kovin mauttomalta. 


Parvekkeella kukkii nyt jää

keskiviikko 26. joulukuuta 2012


Aurinko havaittu Tapaninpäivänä 2012.


Käsittämättömän hienoja kuviota tekee 22° pakkanen parvekkeen laseihin.
Chilit kukkivat sisällä.

Joulu on taas...

sunnuntai 23. joulukuuta 2012


Joulurauhaa!
... ja ihmisilläkin hyvä tahto.


Jouluruokia tuoreesta rocotosta

lauantai 22. joulukuuta 2012

Rocoto Peru (C. pubescens) on tosiaan oman tiensä kulkija. Nyt, jouluna 2012 siinä on kymmenittäin kypsiä viileässä, suorastaan kylmässä varastossa, jossa tosin on isot ikkunat, mutta ei minkäänlaista keinovaloa. Lyhyet päivät riittävät sille kypsymiseen.


Lohicevicheä noista on tekeillä.

Tummia ja tulisia ovat. Yksikin olisi riittänyt kanaan, mutta minä laitoin kaksi.


Joulukuinen aamuhämärä chili-ikkunalla

sunnuntai 16. joulukuuta 2012


Sattuipa näin auringonnousun aikaan lumimyrskyisenä joulukuun päivänä.
Orava oli tullut ikkunan pellitykselle syömään lintulaudalta ryöstämäänsä pähkinää. Sen korvat liehuvat tuulessa, mutta ei tuo näytä palelevan. Kissa makoili patterin päällä ikkunalaudalla. Se heräsi äkkiä ja alkoi kynsiä ikkunaa. Orava ei ollut moksiskaan. Se selvästi tiesi olevansa turvassa. Lopulta kissakin vain käänsi kylkeä.

Kuten huomaat, olohuoneen chili-ikkuna on vielä tyhjä. Alma paprika pilkistää vähän kuvaan vasemmalta. Lintulauta riippuu telineessä, jossa kesäisin pidän amppelichiliä ulkoilemassa. Idätykset versovat mukavasti lautalla. Vielä on tilaa eläimillekin.


12.12.12, idätykset menossa

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Näihin aikoihin näitä kuvia näkee Chilifoorumilla ja chiliblogeissa, mutta lisätään vielä yksi. Väärinkäsityksien välttämiseksi mainitsen tässä, että rasian peittää normaalisti sen kansi löysästi päälle laskettuna. Sillä tavalla kosteus pysyy korkeana ja vettä haihtuu vähemmän. Lämpötilakin laskee, jos haihtuminen on runsasta.

Vanha idätysrasia otettiin taas käyttöön itsenäisyyspäivän tietämissä. Ylinnä on varsinainen Ulupica (C. cardenasii), siis se pienimarjainen villilajike. Sen isomarjainen risteytys Ulupica Large itää toisella lautalla, jolla olen tehnyt testi-idätyksiä koko syksyn ajan. Toisena on baccatum Siam Hot, joka näyttää varsin paljon Omnicolorilta siemenliikkeen sivuilla. Siitä kuvittelen saavani aikaista satoa.

Chinense-idätykset käynnistin myös  testilautalla, jolta Pimenta de Bode on jo mullassa ja CGN 21500 vasta heräilee. Tässä ovat loput. On aivan selvää, että niitä on liikaa yhdelle parvekkeelle, mutta ehkäpä kaikki eivät onnistu. Kokeilin idätysten merkkaamiseen erilaisia tussikyniä. Jotkut leviävät ikävästi kosteudessa. CD:n merkkaamiseen tarkoitettu toimi parhaiten.

Pubescenseja en montaa aio kasvattaa. Pari Canariota on jo terhakalla taimella. Tuossa on itse nimeämäni Rocoto M2 ja toisella lautalla Rocoto Red Peruvian ja Turbo Pube, joka ei tänä vuonna tunnu itävän. Ehkä niin on parempi.

Baccatumien aika tulee vasta tammi- helmikuussa ja yritän pitää niiden lukumäärän pienenä. Maaliskuussa taidan laittaa itämään muutaman annuumin, jos ikkunalle vielä mahtuu.


Punaista pullossa

maanantai 10. joulukuuta 2012


Juomasekoitusten teko on talvista puuhaa. Rommi oli valitettavasti loppu, joten piti tyytyä huonoon vodkaan. Puolikas pikkupulloa oli jäänyt, kun kerran ostimme testimielessä kaupan halvinta vodkaa; eipä ollut hyvää.

Aji Cachucha, miedohko kuubalainen chinense suorastaan houkutteli maullaan kokeilemaan sitä rommiin, mutta nyt siis ensin tyydyttiin kirkkaaseen juomaan. Minulla oli noita chilejä puolikkaina kuivattuna ja siitä laitoin yhden tuohon vajaaseen 3,5 dl:n pulloon. Muutaman päivän jälkeen tuli jo polttava tarve maistella.

Kautta Teutateksen, tulijuomahan on hyvää. Poltettakin on aivan tuntuvasti ja Cachuchan maku jätti kokonaan alleen halvan vodkan ikävän sivumaun. Väri muuttui vain lievästi punertavaksi. Vedellä laimentaminen tai jääpalojen lisääminen ei makua sanottavasti muuttanut. Poltetta oli chiliin tottumattomille liikaa jo vajaan viikon liotuksellakin, mutta ei tämä mitään illanistujaisten irvistelyjuomaa ole, vaan oiva nautintoaine. Kuuma rommi on pakko vielä kokeilla. Onneksi noita on kuivana pussissa riittävästi.


Vanhakin siemen itää

perjantai 7. joulukuuta 2012

Sain chilinkasvatusta aloitellessani 2007 Chiliyhdistyksen perustajiin kuuluvalta, nykyisin kunniapuheenjohtaja Pertsalta aikamoisen valikoiman siemeniä ihan lahjaksi. "Pertsan pussukka" nimen saanut resuinen kirjekuori on ollut ahkerassa käytössä, mutta silti sinne on jäänyt vielä kokeilemattomia lajikkeita. Yksi niistä on chinense Pimenta de Bode.


Siemenet ovat siis ainakin 5 vuotta vanhoja, kenties vanhempiakin. Lautalla ensimmäinen iti viidessä päivässä (kuva on 5.12. tilanteesta) ja toinenkin seitsemässä päivässä. Tänään keskellä olevassa on jo sirkkalehdet. (Lisäys 8.12.: Kaikkihan ne lopulta itivät.)
Alalaidassa Toni.A:n lahjoittamat frutescensit ovat nyt itäneet jo kaikki kolme.

Kauppojen siemenpusseissa on aika lyhyet myyntiajat, itävyys taataan ehkä kolmeksi vuodeksi, mutta chilinsiemenet tuntuvat kestävän paremmin. Nämäkin säilyttelin kirjekuoressa huoneenlämmössä.


Seuraava kausi jo mielessä

tiistai 4. joulukuuta 2012


Kummallinen valoilmiö - halo eilen aamulla 09.46 olohuoneen ikkunassa.

Synkän syksyn jälkeen valo tuo toivoa tulevasta. Seuraavan kasvatuskauden suunnittelu on syytä aloittaa ja pubescensien idätyskin olisi tehtävä tähän aikaan vuodesta, jos satoa haluaa ennen seuraavia syyskylmiä.

Siementen tilausta käsittelin joulukuussa 2009, eikä siihen ole vieläkään paljon lisättävää. Valinnan vaikeutta pohdin viime vuonna lokakuussa ja idätykset aloitin juuri näihin aikoihin.

Nyt olisi myös menneen kauden yhteenvedon aika. Toistaiseksi taidan luistaa siitä. Sivupalkin Lajikkeita-osastosta löytyy niin paljon mielipiteitä ja kokemuksia, että koosteen tekeminen saa siirtyä. Sen sijaan voin suositella muiden bloggareiden kokemuksiin tutustumista, vaikkapa ruotsalaisen Patrikin erinomaiseen blogiin, jossa juuri ilmestyi yhteenveto vuoden kasvatuksista. Sieltä löysin Columbian Orange nimisen chinensen, jonka siemeniä on jo hankinnassa. Hyvän maun lisäksi valintaan vaikutti ratkaisevasti se, että se oli ainoa chinense, joka Patrikilla teki satoa talon seinustalla kylmänä ja sateisena kesänä. No, ensi kesä on tietysti aurinkoinen, eikä noita ominaisuuksia pääse testaamaan. Lillenin kehut Starfishistä saivat minut kaivamaan siemenet esiin. Viimeksi kasvatin sitä 2008. Toni.A tarjosi minulle Ulupican ja Cap 502:n siemeniä, jotka jo ovatkin itämässä. Monet muutkin blogit ovat antaneet hyviä vihjeitä kiinnostavista lajikkeista.


Parvekkeella näyttää nyt tältä. Kaikki chilit ovat jäässä ja -23° tekee jääkukkia ikkunaan. On talvi.