Sataa, tuulee ja on kylmä

On tämä "kesä".
Kesäkuu on kohta loppu, eikä ainuttakaan edes 20-asteista päivää ole ollut, helteistä puhumattakaan. Tuulta on riittänyt. Ulkona ei kasva juuri mikään. Tomaatit olivat tänä vuonna edellisvuotista paremmassa kunnossa kun vein ne ulos, nyt ne ovat viikkoja jäljessä viime kesästä. Chiliaidasta ei taida uutta satoa kasvaa, ennen ulos vientiä kasvuun lähteneet raakileet sentään kypsyvät. Kurpitsa näyttää viihtyvän, mutta kurkut kuolivat joka ainoa. Ne ovat herkkiä.

Ei nyt pelkkää synkistelyä kuitenkaan. Parvekkeella lasien takana päivälämmöt nousevat sen verran, että kasvua ja kypsymistä tapahtuu. Risteytynyt baccatum Starfish X Hot Tree Pepper F4 parvekkeen parhaalla paikalla on hyvässä vedossa, uusia raakileita, kooltaan selvästi näitä ensimmäisiä isompia, uutta kasvua ja kukkia riittää. Maku tosin tuntuu varsin miedolta, mutta ensimmäisten maistiaisten perusteella ei vielä pidä tehdä lopullista makuarviota.

Chilirintamalla siis kuitenkin melkein kaikki hyvin, chinensejä lukuun ottamatta.

Kookos kellastaa chinenset

Tuo nyt on liian jyrkkä väite, mutta käyttämäni kookosmulta on kasvattanut vain kellastuneita chinesejä. Sävyero ei ole voimakas, mutta olen ihmetellyt sitä jo kuukausia. Silmä havaitsee, että jotakin on vialla, mutta kuvassa sitä on vaikea saada näkyviin. Toisaalta kasvit kasvavat ja satoakin alkaa muodostua. Väri on oire jostakin puutoksesta, mutta ei kohtalokas virhe kuitenkaan.

Maaliskuussa ostin heräteostoksena keskustan rautakaupasta muutamalla eurolla kolmen kookoskuitupaketin tarjouksia. Nyt hinta näyttää olevan 5€ paketti. Se siitä halpuuttamisesta, vaikka nythän ei enää ole mullanvaihtosesonki. Chilit pääsivät silloin taimiruukusta isompaan ja kookoskuituun. Kaikki siihen siirretyt chinenset alkoivat kasvaa, mutta kasvu oli kellertävää. Muut olivat normaaleja. Tiedän toki, että kookoksen ravinteet eivät riitä pitkälle, mutta lannoitin melkein alusta asti tupla-annoksella Puutarhan Kesää (2ml/l). Ei auttanut chinenseille. Taimet olivat alhaalta ylös asti kellertävän sävyisiä, kun ne aikaisempina keväinä ovat olleet syvän vihreitä.

Tänään taisin saada ilmiön näkymään kuvassakin. Olisi pitänyt käyttää vertailua, mutta nyt vertailu syntyi itsestään. Vaihdoin muutama viikko sitten tämän Trinidad Scorpion Cardin isompaan ruukkuun, laitoin puolet puutarhamultaa kookoksen seuraksi ja reilusti kanankakkaa yhteen nurkkaan varastolannoitteeksi. Seuraus on tässä. Oikealla on entinen, kellastunut latva, vasemmalle kasvaa uusi, terveemmän värinen haara. Ilmeisesti lannoitevarastoon on jo osuttu ja runsaampi typpi vaikuttaa kasvuun ja väriin.

Pikku skorpioneja siellä kellastuneenkin lehden alla jo majailee. Kunpa eivät jäisi juhannusviikon kylmyydessä pikkuruisiksi hämähäkeiksi.

Baccatumit kasvavat tuossa kookoksessa aivan normaalisti ja ovat oikean värisiäkin. Niille se käy hyvin. Kummallista. Eri chililajien erilaisista ravinnevaatimuksista ei ole kovin paljon tietoa liikkeellä, mutta eroja niissä on, se on nyt selvää.

Tapaus Habanero

Olisihan tämä pitänyt arvata ja oikeastaan tiesinkin näin käyvän, mutta tein sen silti. Netissä otsikot jo kertoivat "kylmin alkukesä 50 vuoteen".  Se ei sovi Habanerolle eikä monelle muullekaan chinenselle. Nyt vielä tein sen virheen, että vein ne parvekkeelle jo huhtikuussa. Lämpöpuhallin piti yöhallat loitolla, mutta en minä sillä päiviä lämmittänyt ja yötkin kävivät alle kymmenessä asteessa.

Nappuloitahan sieltä tulee. Kylmä jossakin kukinnan vaiheessa tekee habaneroista puolukan kokoisia, eivätkä ne kasva tuosta, vaikka lämpöä nyt tulisi lisää. Siitä on edellisiltä keväiltä varmat havainnot.

On siellä sentään muutama melkein normaalin kokoinenkin ja ne taitavat kasvaa vielä. Sen kun tietäisi, mikä näitä erottaa, mikä saa toiset kasvamaan, toiset jäämään kääpiöiksi.

Habanero on kasvanut ihan mallikkaaksi pikku puuksi aivan lajilleen ominaiseen tapaan. Nuo pikkuiset nappulat pitäisi kait riipiä tai leikellä pois kasvua häiritsemästä. Ne kyllä kypsyvät oranssiksi ja maistuvatkin ihan oikealle, mutta kovin vähän niistä kertyy satoa. No, tässä on vielä kesää jäljellä, ei syytä huoleen. Piilotin tuonne ruukun kulmaan lusikallisen kanankakkaa, kohta pitäisi ripeämpi kasvu alkaa. Jospa se vaikuttaisi chilien kokoonkin.


Mitäpä tästä opimme? Ehkä sen, että baccat ja pubet  viihtyvät parvekkeella, chinenset sisällä, jos kelit ovat tällaisia.

Kypsää pukkaa

Nyt teen jotakin sellaista, mistä en chilifoorumeilla pidä. Kun näen pitkiä rimpsuja pieniä kuvia, mielenkiintoni alkaa hiipua. Liian paljon liian samanlaista informaatiota. Eipä sinunkaan näihin tarvitse uppoutua, nehän ovat vain omia muistiinpanojani kesäkuun alun tilanteesta 2015.

Talvehtineet Rocoto Santa Natalia ja Cajamarca

Rocoto Montufar kypsyy monimuotoisena, tässä pyöreä ja puikula

Peruvian White Habanerossa on vihdoin valkoisiakin makupippureita normaalimman kellertävän ohella

Padron ehti punastua ennen ulosvientiä ja ulkona tuuli oli repinyt Omnicolorista tuollaisen oksan. Sitä on syöty paljon jo punaisenakin.

Sugar Rushia kasvaa samasta siemenpussista sekä oranssinkeltaista että punaista

 

Trepadeira do Werner kuten tuo oranssi Sugarkin kypsyvät ulkona, mutta olivathan ne melko valmiita jo ulos vietäessä. Ei näillä kesäkuun säillä ulkona paljon kehitystä tapahdu.

Tumpelokin onnistuu nyt leivänteossa

Chilit kasvavat, kypsääkin jo pukkaa monella taholla, mutta nyt poikkean vakioaiheestani.

Pataleipä on kohta vuoden ikäinen some-ilmiö Suomessakin, mutta uudelleen lämmitys ei liene pahasta. Unohtakaa leipäkoneet ja monitoimikoneet taikinaa vaivaamassa. Käsivoimiakaan ei tarvita. Hitusen hiivaa ja paljon aikaa ajaa saman asian. Ohjeita on netti täynnä, enkä niistä ole paljoa poikennut, mutta kerron silti omani puolen vuoden kokemuksella.

7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5-1 tl kuivahiivaa riippuen nostatusajasta ja jauhojen karkeudesta
3,5 dl kuumaa (42-45°) vettä, olen ottanut mittailematta hanasta melkein kättä polttavaa

- Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, lisätään vesi ja sekoitellaan, ei vatkata eikä vaivata
- Taikina saa nousta kelmulla tai kannella peitetyssä astiassa puoli vuorokautta tai enemmänkin
- Sitten laitetaan uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja kannellinen pata tai muu paistoastia sinne
- Taikinan olen kaatanut hyvin jauhotetulle leivinlaudalle, käännellyt vähän ja peittänyt
- Kun pata on kuuma, sen pohjalle kaadetaan vähän öljyä ja nostetaan taikina kuumaan pataan
- Se saa kypsyä 225° uunissa kannella peitettynä puoli tuntia
- Sitten otetaan kansi pois ja kypsennetään vielä 15 minuuttia väriä pintaan

- Valmis leipä kumotaan leikkuulaudalle ja annetaan jäähtyä vähän. Perusohjeen vastaisesti olen peittänyt leivän liinalla tai jopa muovikuvulla joksikin aikaa. Muuten kuoresta tulee liiankin rapea.

Eilinen nokkosleipä oli mallia "pika". Tein taikinan päivällä ja leivoin 6 tuntia myöhemmin. Hiivaa käytin kokonaisen teelusikallisen. Keräilin tuoreita nokkosia ja lisäsin niitä jauhoihin aika kasan hieman saksittuna, mitenkään käsittelemättä. Taikinassa tuoreet lehdet aiheuttivat vetisyyttä ja loppuvaiheessa piti lisätä tavallista enemmän jauhoja laudalle, että taikinaa pystyi käsittelemään. Taikinaahan ei leivota millään tapaa, mutta se pitää pystyä nostamaan kuumaan pataan yhtenä möykkynä, eli sen pitää pysyä jotenkin käsissä.

Minä paistelen leivät isohkossa (25 cm) lasisessa uunivuoassa, jonka päällä käytän alumiinifoliosta muotoiltua kantta. Tämä nokkosleipä nousi poikkeuksellisen lyhyen ajan tavallista runsaammalla hiivalla, mutta hyvin se nousi noinkin, vaikka vähän epäilin. Jotkut tummat tai rouheiset jauhot eivät ole toimineet tällä tavalla. Nokkonen muuten maistui tuossa selkeästi ja tuoksui myös. 

Chiliä en ole leipään sekoittanut, sen lisään leivän päälle chilijuustona.

Niin, kerrottakoon vielä, että en ole mikään leipojamestari. Eläkepäivinä opettelin sämpylöiden tekoa, mutta tuollaiset kokonaiset leivät onnistuivat vasta, kun tuli pataleipä. Eläköön se pitkä nostatus ja vaivaamisen pois jäänti. Tämä olisi periaatteessa hieno tapa saada aamulla tuoretta leipää pöytään, mutta ei käytännössä. Taikinan voi tehdä edellisenä päivänä, mutta kun itse leivontaan uunin kuumentamisineen ja leivän jäähdyttämisineen menee yli tunti aikaa, eihän sitä ehdi aamukahville tehdä. Niinpä olen alkanut tehdä taikinan aamukahvin jälkeen ja leiponut illalla. Leipä on ilman muovipussia säilytettynä ihan hyvää seuraavanakin aamuna. Nokkosleipä varsinkin.

Ja vielä: Älypuhelin on ihan älyttömän hyvä paistoaikojen muistuttaja. Sinne voi laittaa hälytykset milloin pitää leipoa, milloin ottaa kansi pois ja koska leipä on valmis. Eipä tarvitse niilläkään stressata itseään.

Kuvauskalustosta

Kevään kuluessa olen vähitellen vaihtanut kuvauskalustoni kokonaan uuteen "perheen painostuksesta". Muut olivat jo vuosi sitten siirtyneet Panasonicin pokkarikokoisiin vaihto-objektiivisiin ja niihin sopivaa laitteistoa alkoi olla lähistöllä saatavissa, vain makro puuttui. Olin niitä vertaillessani todennut, että uudet pienemmät peilittömät olivat vähintään yhtä hyviä kuin vanha peili-järjestelmäni. Vain etsin noista pienistä puuttui. Olen kai vanha ja opittuihin tapoihini jämähtänyt, mutta minusta tuntui, että kamerassa pitää olla etsin, ei vain joku läpyskä takakannessa. Etsimestä kuvatessa saa paljon tukevamman otteen kameraan, kun sitä nojaa otsaan ja tukee kyynärpäillä kylkiin. Maaliskuussa vihdoin löytyi sopiva etsimellinen kamera, vain makro vielä puuttui. Niitä toki oli kaksi markkinoilla, mutta kolmas, lupaava tulokas oli jo julkaistu. Parin kuukauden jälkeen sekin saapui Suomeen ja minähän tein kaupat heti, sen verran hyviä olivat arvioinnit maailmalla olleet.

Tässä vastaava kuva kuin vuodelta 2012, jolloin esittelin edellisen makroni. Eniten on muuttunut vakiozoomi, "kittilinssi", joka tuolloin oli yhtä iso kuin makro. Nyt se on mallia "pannukakku", mutta yhtä hyvä, vain pienempi. Makro on miltei yhtä pitkä kuin edellinenkin, mutta puolet kevyempi, silti laadultaan vähintään yhtä hyvä. Vauhtiviivat ja tyylikäs ulkomuoto puuttuvat, mutta niitähän ei näe valmiista kuvista. Paljon on objektiivien suunnittelu edennyt muutamassa vuodessa ja kameran pienempi kenno tietysti auttaa lasien keventämisessä, se lyhentää polttovälejä. Panasonicin ja Olympuksen objektiivit ovat vapaasti keskenään vaihtokelpoisia ja niin minä sitten vaihdoin, tein omia yhdistelmiä.

Kamerakseni valitsin Olympuksen juurikin sen etsimen vuoksi. Se myös istui käteeni parhaiten. Objektiivit ovat kaikki Panasonicin, koska vain niissä on kuvanvakaaja, jota muut perheessä tarvitsevat ja ne on testeissä todettu hitusen paremmiksi kuin Olympuksen halpislasit. Pro-sarja on sitten ihan erikseen.

Kamera on roiskevesi- ja pölytiivis, mutta objektiivi ei. Säätönuppeja ja funktionäppäimiä on niin paljon, että en vielä ole keksinyt kaikille käyttöä. Niitä voi käyttäjä määritellä haluamallaan tavalla. Menurakenne on valtava, enkä usko koskaan oppivani sitä, mutta perustoiminnot ovat samanlaiset kuin muissakin järjestelmäkameroissa, joten minkäänlaista oppimisaikaa ei tarvittu kuvien saamiseksi. Olen varsin tyytyväinen valintaani. Kamera on selvästi pienempi, tukevampi ja monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Wi-Fiäkin ehdin jo käyttämään, kun tarvittiin ryhmäkuvaa, jossa itse olin mukana. Kameran kuvan saa kännykkään ja sillä voi hallinnoida kameraa, vaikkapa kuvata sarjatulta. Erityiskiitoksen ansaitsee kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka mahdollistaa käsivarakuvauksen varsin pitkilläkin valotusajoilla ja se toimii hienosti myös videokuvauksessa, mikä on aika ainutlaatuinen ominaisuus tämän hetken järjestelmäkameroissa.

Makrolasilla todellakin syntyy neulanterävää jälkeä. Tässä kohteena ovat kurpitsan nuput vastavalossa. Noin lyhytpolttovälisen makron ongelmana on, että lähikuvissa kuvausetäisyydet ovat varsin lyhyitä ja kamera helposti varjostaa kohdetta. Perhoskuvaukseen tämä 30mm (vastaa täyskennoisella 60mm) tuskin soveltuu, niitä ei pääse niin lähelle, mutta se toimii hyvin muoto- ja esinekuvauksissa ja kelpaa maisemiinkin, ellei laajakulmaa tarvita.

Lähietäisyydeltä sillä saa ruudun täyteen alle parin sentin kokoisesta kohteesta. Tuo vaakatasossa oleva nuppu on juuri sellainen ja siitäkin sai lähikuvan. Näpyttämällä näistä saat vähän isompia. Kaikki kuvat on kuvattu käsivaralta. Jalustalta saisi vieläkin terävämpää jälkeä, mutta kun se on niin hankala asetella näissäkin tiloissa. Laiskuus voittaa. Nautitaan elämästä.

Chiliaita 2015

Oleskeluterassillamme on jo "perinteisesti" ollut yhdellä sivulla chiliaita. Tänä vuonna se muodostui talvehtineista lajikkeista. Istutin ne eilen ja toivoin pilvisen kelin jatkuvan loppuviikon, mutta niinpä vain tuli heti aurinkoinen päivä ja sisällä kasvaneet chilit piti suojata UV-säteilyltä. Hallaharso ei ole kaunis maisemassa, enkä sitä montaa päivää aio pitää.

Vasemman laidan "piispanhattu-chili" Campane (C. baccatum) on jo miehen korkuinen ja menee yli tämän kuvan. Sen vieressä on Ulupica Large (C. cardenasii). Se osoittautui vääräksi valinnaksi, sillä illan mittaan tuuli oli taittanut lähes kaikki  vaakasuorat oksat. Nostelin niitä sitomalla, mutta en lastoittanut. Jos ne kuivuvat, eiköhän uusia kasva.

Muita tummempana erottuu eteisen ikkunalla ledispotin alla talvehtinut Trepadeira do Werner (C. baccatum). Siinä on jo kypsääkin, kuten laitimmaisessa Sugar Rushissa (C. baccatum).  Kunhan nuo asettuvat paikoilleen ja saan aurinkosuojan pois, siinä on valmis aita. Katajapensas rajaa toista päätä ja tästä oikealle jatkuu talvivalkosipulin voimakaskasvuinen rivi.

Kapuloita tomaattipenkkiin

Sääennustus näytti sen verran lupaavalta, että päätin viedä tomaatit ulos, kun ne ovat jo isoja ja kukkivatkin. Jari kasvihuoneblogissaan julkaisi jo kolme viikkoa sitten tomaatinkasvatusohjeita. Niissä oli ainakin minulle, myöhäisheränneelle amatöörille aivan uusi vinkki tukinarujen kiinnitykseen. Jaanpa sen tässä edelleen.

Minulla tomaatit kasvavat ulkona jyrkän rinnetontin terassointiin tehtyä betoniseinää vasten. Tukinarut on solmittu yläterassin aitaan pari metriä korkeammalle ja ne ylettyvät parikymmentä senttiä maanpinnan alapuolelle. Alapäähän sidon puukapulan.

Taimelle kaivetaan kuoppa ja sinne painetaan kapula niin, että naru on kohtalaisen kireä. Juurien alapuolella on vähän sivussa ja reilusti mullalla peitettynä kourallinen kanankakkaa evääksi kesään.

Reilu kuukausi maitopurkissa on täyttänyt multatilan juurilla ihan sopivasti ja kukkiakin jo on. Raakileita ei vielä ole muodostunut, mutta ellei vallan kylmää tule, niitä alkaa kohta muodostua. Tämä tarkoittaa, että heinäkuun lopulla pitäisi olla kypsää syötävää. Näin hitaita isot tomaatit ovat.

Juuret peitetään hyvin ja kapula niiden mukana. Jos tomaatit ovat kasvaneet vähässä valossa ja lämpimässä, taimet voivat olla hentoja ja korkeita. Silloin ne voi upottaa reilusti syvemmälle maahan, jopa kiertää lenkille tai laittaa makaamaan ja nostaa vain latvan ylös. Tomaatti kasvattaa lisää juuria varteen, jos se on maahan kosketuksessa.

Niin se naru, kiepautin taimen muutaman kerran sen ympäri. Se käy helposti ja riittää tueksi. Muutaman viikon välein latvaa pitää kiertää lisää ja varkaita poistella.

Siinä kaikki tuohon penkkiin mahtuneet. Tämmöinen kuva on osoittautunut hyväksi muistiinpanoksi (jos arkistoi kuviaan). Siitä näkee, missä järjestyksessä ne kasvavat, mikä saattaa loppukesällä olla jo unohtunut ja minkä kokoisia ne olivat ulos vietäessä. Terassimuurin laudoitusjäljistä näkee kasvun. Pienestä kuvasta et ehkä erota nimilappuja ja niillä on taipumusta hävitä kesän kuluessa, mutta tuossa ovat nyt Outdoor Girl, Manó, Sibiria ja Sungold. Pisimmät jätin reunoille, kun niissä on kukkia noin alhaalla. Muuten ne voisi alhaalta vaikka jättää lehdettömäksi, kun ylöspäin on tilaa. Näin saisivat matalammat pensastomaatit enemmän tilaa ja valoa. Siitä on jo heinäkuussa pula.

Huomenna, jos ei sada, ryhdyn chiliaidan rakenteluun.

Uusintakylvöä annuumeista

Pieniähän nuo on tähän aikaan vuodesta, mutta kun edelliset eivät itäneet tai selvinneet taimivaiheesta, päätin vielä laittaa uusia kasvamaan. Huhtikuulla vasta varustelin lautan ja kolmisen viikkoa ovat olleet taimella nuo annuumit Jalapeño Numex Pinata ja Thai Hot Culinary, uusia tuttavuuksia molemmat. Uskon näistä tulevan vielä satoa elokuussa ja uskoni perustuu tähän esimerkkiin:

Pimiento de Padron (C. annuum) on kaksi kuukautta aikaisempaa idätyserää. Laitoin annuumit nyt itämään helmikuun puolivälissä ja nämä tulivat taimelle kuun lopulla. Padronit ovat nyt 50 cm korkeita, kun nuo uusioidätetyt ovat vasta 5 cm. Olen pitänyt näitä kolmea taimea litran jäätelörasiassa odottelemassa ulos pääsyä, mutta se näyttää siirtyvän, kun ilmat jatkuvat kylmänä. Ovat ne tuossa ahtaudessakin olohuoneen ikkunalaudalla  viihtyneet.

Viihtymisestä todistanee tämäkin kuva. Padroneissa on ollut jo pari viikkoa raakileita; ne aloittivat satokauden vähän yli kahden kuukauden iässä. Nyt tuon isomman voisi jo vaikka syödä, sillä nämä maistuvat vihreinä ja keskenkasvuisinakin.

Kylmä hidastaa kasvua

Olen jo jonkin aikaa vilkuillut sääennusteita viedäkseni muutaman chilin ulos, kukkapenkkiin kasvamaan, mutta ei, ei vielä. Ensi viikonvaihteeksikin lupaillaan nollan lähistöllä olevia yölämpötiloja.

Otetaanpa esimerkiksi jättikurpitsan taimet. Vasemmanpuoleinen on oleillut parvekkeella, missä öisin on lämmittimen avulla pysynyt noin kahdeksassa asteessa, päivisin auringossa on yli kaksikymmentä, mutta pilvisinä päivinä vain vähän yli kymmenen. Paljonkaan kasvua ei ole tapahtunut sirkkalehtivaiheen jälkeen. Oikeanpuoleinen on varataimi, pari päivää myöhemmin itämään laitettu ja taimelle tullut, viime kesän omista kurpitsoista kerätty siemen. Se unohtui sisään ikkunalaudalle ja kasvu on tasaisen lämpimässä noin selkeästi suurempaa. Se on nyt 9 päivää vanha, pienempi on ollut jo 11 päivää taimella.

Chileistä minulla on ollut parvekkeella jo suurin osa. Niissä kasvu ei ole yhtä nopeaa ja näkyvää, joten otin kurpitsat esimerkiksi lämmön vaikutuksesta. Lämpö ei silti ole välttämättä tarpeen näille, sillä ulos vientiin on kuitenkin vielä kolmisen viikkoa ja siinä ajassa tuo varataimi taitaisi kasvaa liiankin isoksi siirtoa ajatellen. Vien nyt senkin viileälle parvekkeelle jarruttelemaan kasvuaan. Tomaatintaimista näyttää siellä kehittyvän mukavan tukevia, selvästi parempia taimia kuin aikaisemmin sisällä kasvattelemani. Ensimmäiset jo kukkivat, vaikka niilläkin menee vielä viikkoja ennen kuin pääsevät ulos.

Riskisijoitus paraatipaikalle

Perinteisesti parvekkeen paras paikka on ollut tässä, eteläseinustalla, mutta jonkin verran pihakoivun aamupäivisin varjostamalla kulmapaikalla. Asiaan tietysti vaikuttaa myös parvekkeen isoin ruukku. Siitä on saatu isoja satoja lähes joka vuosi. Nyt paalupaikan sai täysin tuntematon risteytystuote. Se valtasi paikan reippaalla kasvullaan ja selvästi muita aikaisemmalla ja runsaammalla raakiletuotannolla. Riski se on siksi, että tuon mausta ei ole mitään havaintoa. Se voi olla mauton, kitkerä, tulinen tai vaikkapa herkullinen. Sen riskin nyt päätin ottaa.

F4-sukupolven risteytymä Starfish X Hot Tree Pepper (C. baccatum) tosiaan on jo toista metriä korkea, vaikka latvoja on leikelty ja sen satokausi on hyvällä alulla, vaikka se on ollut jo kuukauden parvekkeella pikku ruukussa. Kasvutapa ei ole Starfishin, jolla on tukeva suora runko eikä se haaraudu niin kuin tämä. Raakile kasvaa aluksi pystyyn Starfishin tapaan ja tuon kokoisena se vielä voisi olla kumpi tahansa vanhemmistaan.

Vähän myöhemmin se kuitenkin kallistuu ja muodostuu pitkulaiseksi. Uurteita tai muuta epätasaisuutta niissä on monissa, mutta melkein sileitä pitkulaisiakin löytyy.

Tuollaistakin muotoa esiintyy ja tämä ei kyllä muistuta kumpaakaan vanhemmista, vaan on selkeästi risteytys. Maku ja väri jää vielä arvoitukseksi.

Tomeria taimia

On ne komeita jo pienenä, muutaman päivän ikäisenä. Pienempien kurpitsojen keskellä on jättikurpitsa, takanurkissa kurkun taimet.

Suuret siemenet itävät ripeästi

Idätin nyt ihan sattumalta kurpitsat ja kurkut toista viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Toivottavasti kevätkin tulee viikkoa aikaisemmin ja nuo saa ulos toukokuun lopulla. Niitä ei nimittäin pitäisi kasvattaa pienessä ruukussa enempää kuin neljä viikkoa tai juuret menevät solmuun, eivätkä kehity sen jälkeen normaalisti.

Ylinnä ovat annuumien uudelleen idätykset. Numex Pinata iti huonosti aikaisemmin ja Thai Culinary ei ollenkaan. Vain yhden taimen sain nytkin viidestä siemenestä, Pinatat itivät kaikki.

Kurkusta (alinna) tuli juuri esiin jo toisena päivänä ja kolmantena sirkkalehdetkin näkyvät. Kaikissa kurpitsoissa on myös itua eli juuren alkua näkyvissä.

Isoin siemen on "jättikurpitsa", viimekesäinen venäläinen "Kokin unelma". Sattuipa niin sopivasti, että viimeinen keitto viime kesän sadosta syötiin sunnuntaina, kun lauantaina olin laittanut uudet itämään. Vähän pienemmät siemenet ovat pyöreän, vihreän "Honey Bear" kurpitsan ja sitten tulee pari riviä kesäkurpitsoita, "Bush Baby" ja "Gold Rush". Alarivillä avomaankurkku "Rhensk Druv" oli porukan nopein.

Jokakeväinen palovaroitus

Taas on varoituksen sana paikallaan.  

Aurinko on hyväksi kasveille, mutta äkillinen paiste liian suurina annoksina saattaa polttaa kasvit karrelle, jos ne eivät ole tottuneet aurinkoon tai muuhun UV-säteilyn lähteeseen. Menneiden vuosien kirjoituksistani voit lukea ohjeet ja varoitukset. Niihin ei ole tullut uutta tietoa.

Kestävyyttä voi lisätä antamalla paistetta vähän kerrallaan tai pitämällä chilit aluksi varjossa. Kiinteästi ulos vietävät pitää suojata vaikka hallaharsolla. Parvekelasit, ainakin minulla olevat suojaavat riittävästi, samoin ikkunalasit. Paljon riippuu kasvin kunnosta, miten se on saanut valoa ennen aurinkoon viemistä. Vaaleat ja hennot lehdet palavat paljon herkemmin kuin tumman vihreät ja paksut. Niin ja vielä: vauriot eivät näy heti, vaan useidenkin päivien viiveellä ja silloin on myöhäistä tehdä mitään.

Lisäänpä tähän toisenkin ajankohtaisen varoituksen. Mustat ruukut ikkunalaudalla auringossa voivat kuumeta niin, että juuret "paistuvat". Sekin voi johtaa pahimmillaan jonkinlaiseen juurimätään ja kasvin kuolemiseen. Torjuntakeino on helppo: jotakin ruukun ja auringon väliin. Pahvinsuikale tai lauta hoitaa koko ikkunan kerralla ja pitsiverhojakin käytetään.

Jos vasta suunnittelet parvekkeen sisustamista tai pystyt vaikuttamaan ikkunalaudan sijaintiin, tässä ilmainen neuvo:
Jos kasvihyllyn laskee ruukun korkeuden verran alas, ei ruukkuihin paista. Tässä Scotch Bonnet ja tomaatit filmaavat tilannetta. Kesällä tuossa on selvästi isommat ruukut ja isommat kasvit. Huomaa myös rautalankalenkit ruukkujen ympärillä. Näin ne eivät kaatuile tuulessa.

Tomaateista yleisön pyynnöstä

Sain viestin, että tomaattejakaan ei saisi unohtaa, vaikka chiliblogissa liikutaankin.

"Tumpelo Tommi" eli Tumbling Tom Yellow kasvaa kahdeksatta kauttaan 2008 idätetystä siemenestä. Se on ennenkin talvehtinut huonosti, mutta nyt erityisen heikosti johtuen mm. tuholaistorjunnasta. Syksyllä iskivät ansarijauhiaiset, talvella vihannespunkit, eikä se ihan terve taida olla nytkään. Laitoin uuden siemenen itämään samasta vanhasta siemenpussista ja se on jo hyvässä kasvussa. Vertailun vuoksi hankin myös uusia siemeniä testatakseni, ovatko ne erilaisia, myöhemmin lisää jalostettuja. Tämä alkuperäinen kun oli F1 hybridi. Tumpeloon tuli kypsää nyt noin kuukauden myöhemmin kuin edellisinä keväinä. Kasvin heikko kunto ja synkät säät vaikuttivat kumpikin.

Tomaattilajikkeita minulla on pari uutta, pari vanhaa, taimia toki enemmän kuin nämä. Kasvatuspaikkani on ulkona terassimuuria vasten ja siihen mahtuu vain 3-4 tomaattia, loput saavat huonompia paikkoja seinustalla. Kaikki siis kasvavat ulkoilmassa, mutta pohjoistuulilta suojassa. Sibiria ja Manó ovat matalampia pensastomaatteja ja uudet Outdoor Girl ja Sungold korkeampia. Sijoitan ne vuorotellen niin, että joka toinen on matala. Niin niitä mahtuu enemmän ja saavat paremmin valoa. Sungold korvaa vuosia kasvattamani keltaisen Golden Sunrisen. Sibirian siemen taitaa jo olla kadonnut markkinoilta, mutta minulla niitä on vanhaa varastoa kuten Unkarista vuosia sitten tilaamaani Manóakin.

Tomaatit idätän perinteisesti maaliskuun puolivälissä, nyt tähtäsin siihen, että ne ovat taimella silloin. Nuo ovat siis kuukauden ikäisiä, 15-25 cm korkeita. Viimeiset 10 päivää ne ovat olleet kylmällä parvekkeella ja kasvu on hyytynyt, mikä on ihan hyvä tässä vaiheessa. Ei niitä juuri ennen toukokuun loppua uskalla ulos istuttaa.

Aivan oma lukunsa on venäläisperäinen BoneyMM F1, jota Seemnemaailma kehui nopeimmaksi tomaatiksi ainakin vuosi sitten. Kyllä se sellainen olikin. Nyt laitoin sen itämään viikkoa muita ennen ja se näkyy koossa. Boney oli aloittamassa kukintaa kun vaihdoin sen isompaan ruukkuun ja vein parvekkeelle. Ne kukat ovat putoilleet pois avautumatta, mutta seuraavat aurinkoiset päivät kasvattavat uudet. Pari tuollaista nopeaa on ihan hyvä aloitus kauteen. Eivät ne viime kesänä jatkaneet satokautta kovinkaan pitkään.  Jalostuksessa saaduilla hyvillä ominaisuuksilla on myös kääntöpuolensa.

Korealainen chili viihtyy tamperelaisella ikkunalla

Kim Chi (C. annuum), korealainen chililajike on nyt viikkoa vaille kahden kuukauden ja ensimmäiset kukat ovat auenneet. Se oli melko nopea, kun ottaa huomioon, että se ei saanut lämmintä kasvupaikkaa, vaan oli koko taimivaiheen ikkunalaudalla. Lämpökaapissa toki unkarilaiset ovat tulleet kukkaan jopa kuukaudessa. Mittaa tällä on nyt 40 cm ja se vaikuttaa tukevalta. Eipä kukinnan kanssa kyllä mitään kiirettä ole vielä näillä keleillä. Jos aurinko ei paista päivällä, parvekkeella on tosi kylmää, mutta siellä ensimmäiset chilit vain kärvistelevät, kun eivät sisällekään kaikki mahdu.

Kim Chin kukka on hyvin tyypillinen annuumin kukka, keskikokoinen, valkoinen ja aukenee kokonaan. Niitä on tulossa runsaasti lisää, joka oksan haaraan, kuten annuumeilla on tapana. Vaihtaisin tämän chilin isompaan ruukkuun, mutta sitten se pitäisi viedä parvekkeelle kylmään ja multakin on siellä kylmää ja se tekisi pahaa juurille. Sisälle en kuitenkaan aio enää multasouvia tuoda, kun parvekkeella on sopiva työpöytä siihen valmiina. Kevät nyt vain on tällaista säiden odottelua.

Kiinalaiset pakkasvahdit pettävät

Parvekekausi ei alkanut ihan siististi ja sileästi.

Ensimmäinen yö meni vielä jotenkin, mutta toisena aamuna parit isot baccatumit näyttivät murheellisilta. Tämä on Sugar Rush. Kylmä oli yllättänyt yöllä. Erityisesti juuristo on herkkä ainakin aluksi. Tuntuu, että ne tottuvat vähitellen, viimeistään viikon kuluessa. Tähänkin auttoi aamulla kädenlämpöinen vesi juurille ja varret nousivat taas entiseen korkeuteensa.

Lämpömittari kertoi, että yöllä parvekkeella oli käynyt viidessä asteessa, kun ulkona oli nollassa. Pakkasvahti oli siis pettänyt, sen kun piti pitää lämmöt kymmenen asteen tuntumassa.

Halpa kiinalainen lämpöpuhallin on huolehtinut pakkasöiden pelastamisesta, tämä yksilö vasta pari vuotta. Sen lämpötilansäädin on epämääräinen kiekko ja toleranssit isoja, mutta olen minä sillä joten kuten tähän asti pärjännyt. Ehkä nuo termostaatit eivät todellakaan kestä useita vuosia tai kylmiä talvia parvekkeella, vaan alkavat toimia miten sattuu.

Eilen aamulla paloivat hihat tuon kanssa lopullisesti, kun aurinko paistoi parvekkeelle, lämpömittari näytti +27° ja lämpöpuhallin paahtoi täysillä lisää lämpöä tupaan. Lähirautakaupastani, keskustan Clasulta löytyi tuommoinen ratkaisu sähköverkon ja puhaltimen väliin:

Tuo on nimeltään Plug-in Thermostat eli Lämpötilavahti. Se kytkee virrat puhaltimelle, kun asetettu lämpötila alitetaan ja kytkee ne pois, kun lämpötila on noussut asteen verran asetuksen yläpuolelle. Ensimmäinen yö näytti lupaavalta, kunhan tuon ensin sai käyntiin. Illan kylmetessä alkoi kyllä kylmä hiipiä puseroonkin, kun kytkentää ei vain tapahtunut.

Kiinalainenhan tämäkin on ja vaikka se maksaa kahden halvan puhaltimen hinnan (32€), on se selvästi halpissarjaa. Ensinnäkin sen lämpömittari näyttää asteen verran enemmän kuin minun muut mittarini, joista yksi on tuossa tarkistusmittauksessa. Toisekseen parvekkeen ulkoseinällä on kolmisen astetta viileämpää kuin sisäseinän vieressä sähköpisteessä. Piti siis asettaa neljä astetta lisää tavoitelämpöä.

Katsellaan nyt, miten käy. Tuo kun pettää pakkasyönä, tuho voi olla totaalinen, mutta niinhän se näiden sähkövehkeiden kanssa aina on. Myös verkosta voi loppua sähkö. Lyhyistä katkoista tuo ei  kuitenkaan menettänyt muistiaan. Taloudellisestihan tuo ei pienviljelijälle ole kannattava hankinta. Viime keväänä minulla oli kulutusmittari kevään lämmityskautta mittaamassa ja kolmekymppiä siihen kului sähköä, eli sen euron yöltä, kuten olin laskeskellutkin. Siitä ei tarkallakaan säätämisellä paljon säästetä. Huolettomuudesta minä maksan mielelläni, jonkinlaisesta varmuudesta, että pakkaset eivät tule sisään eikä lämmitin puske lisää hikeä aurinkoiselle parvekkeelle. Mielensä pahoittamisellakin on hintansa, minulla se oli kolme kymppiä.

"Monttuvaarikin" on hyvässä vedossa

Rocoto Montufar eli PI 585273 (C. pubescens)

Kirjoitin vuosi sitten Rocoto Montufarin taustoista ja nimeämisestä, joten en toista sitä. Tämä mainio pube sai tänään isomman ruukun ja pääsi parvekkeelle nauttimaan viileistä öistä. Tuo on kasvanut vähän vinoon jouduttuaan ikkunalla aivan laitaan. Montufar kasvoi melkein neljä kuukautta tuossa 10 cm leveässä taimiruukussa, eikä se edes ollut täynnä juuria.

Kukkia siinä on ollut jo kuukauden verran. Toivottavasti tuo jatkuu, vaikka kasvuolosuhteet nyt muuttuvatkin ratkaisevasti. Rocotot kasvavat vuoristossa ja niiden kotiseudulla yöt ovat kylmiä, lähellä nollaa vielä kasvukaudellakin. Kukassa on melko paljon valkoista pubescensiksi.

Pikkuisia raakileita ilmestyi kolmen ja puolen kuukauden iässä ihan vain ikkunavalolla. Tämä ei ole kovin vaativainen lajike. Kypsänä hedelmät ovat punaisia ja pitkulaisia, silti selvästi erilaisia kuin kaupan "punaiset chilit", pää ei ole niin suippo.

Montufar on miellyttävän maukas, eikä hurjan tulinen, se on monen suosikkichilejä. Baccatumit ovat ehkä enemmän minun makuuni, mutta kyllä nämäkin menevät, maustavat monet erilaiset ruokalajit pubescensille ominaisella maulla.