Vihannesgratiini - puolivalmisteesta valmiiksi ruoaksi

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tämähän ei ole mikään ruokablogi, mutta ruokaan ja maustamiseen liittyviä vihjeitä näkyy olevan yli sata, enimmäkseen yhden lauseen heittoja.

Nyt kävi näin, että pakasteessa pyöri vaimon joskus ostama kasvisgratiini, jolle ei ollut keksitty käyttöä. Kun tavanomaisiin perunoihin, riisiin, muusiin yms kyllästyy ajoittain, päätin kokeilla tuota ensimmäisen kerran elämässäni. Ehkä oli jo aika. Pussia lukiessa paljastui, että tuossa oli jo valmiina "munamaito" ja juustoraaste jäisten vihannesten pinnassa. Tarvitsi vain laittaa se uunivuokaan 225° ja 40 minuuttia sekä juustoraastetta pinnalle. Sitä suositeltiin lisukkeeksi pääruoan kanssa.

Kun kaapissa sattui olemaan myös broilerin jauhelihaa, paistoin sen ja paketin pekonia ja lisäsin yhden tuoreen tulisen chilin (PC-1). Sekoitin kuuman paistoksen jäisiin vihanneksiin ja paistoin ohjeen mukaisesti. Puolivälissä paistoaikaa lisäsin reilusti juustoraastetta pinnalle.

Hyvää tuli. pekoni maistui mukavasti ja chiliä oli sen verran, että kitalaessa ja ikenissä kihelmöi, mutta ei polttanut. Uskallan suositella tätä puolivalmistetta muillekin näillä pienillä lisäyksillä.

Taimet saavat UV-valoa

perjantai 20. tammikuuta 2017


Otsikko on (taas) harhaanjohtava. Tavallista valkoista ledivaloa kiinalaisesta spotista ne vain saavat, mutta kuva todistaa, että siinä on mukana myös joku määrä UV-valoa. Sen näkee oikeanpuoleisen taimen lehtien väristä. Vihreys muuttuu tummaksi, joillakin lajikkeilla melkein mustaksi valon UV-säteilyn vaikutuksesta. Keinovalossa se on yleensä vähäisempää, auringossa voimakasta.

Tummuva taimi on Semillaksen annuum-chinense risteytys "Moldavian Heart X Purple Bhut". Eli se saa värinsä Purple Bhut Jolokialta. Jostakin päähänpistosta halusin kokeilla tuollaista risteytymää, jolla pitäisi olla erikoinen punertava kukka ja ryppypintaiset tuliset hedelmät. Toisessa ruukussa on perus-chinense Fatalii ja sehän ei tummu. Nämä ovat joulukuun lopulla idätettyä erää, jonka taimet ovat vielä melko pieniä, kun en niitä ole lämmössä pitänyt, mutta eihän tässä vielä kiirettä.

Eilen laitoin uuden erän siemeniä lautalle, lisää chinensejä, pari frutescensia ja baccatumia myös. Näistä voisin muutaman laittaa lämpökaappiin kehittymään. Annuumit saavat vielä odottaa vuoroaan.

Loppiaisen makupaloja

perjantai 6. tammikuuta 2017

Pari niin hyvää makua jäi loppiaisaterialta mieleen, että kirjoitan ne tänne. Henkilökohtaisia muistiinpanojahan nämä ovat ja auttavat vanhan miehen muistia muistamaan tärkeältä tuntuvat pikkuasiat.


Kuten olen kait monesti täälläkin todennut, jokaiselle chililajikkeelle pitää vain löytää oikea käyttötapa, muuten ne voivat maistua mitättömältä tai jopa pahalta.
Aji Fantasy Sparkly White (C. baccatum) on nyt talven tultua muodostunut suosikkimausteeksi. Kesällä se oli ehkä liian mieto ja kuiva, mutta nyt miedossa etikkaliemessä se on pelastanut monet ateriat, siihen tulee suorastaan himo. Sitä saa mättää lautaselle reilulla kädellä, sillä mietoahan se on, mutta maukasta. Tuota pitää laittaa itämään, kunhan baccatumien aika tulee joskus helmikuun paikkeilla.


Tumpelo Tommi eli amppelitomaatti Tumbling Tom Yellow yllätti jo jouluna, kun siihen oli kypsynyt pikkuinen sato, viisi tomaattia per jouluaterioitsija. Söimme ne hartaudella; omaa tomaattia jouluna. Nyt loppiaisena saimme vielä neljä kypsää Pekkaa päälle. Hyviä olivat. Tomaatin siirsin matalaksi leikattuna lokakuun lopulla parvekkeelta varastohuoneen ikkunalle ja lisäsin sille 50W ledin pimeämmälle puolelle puolen metrin päähän. Sehän on jotenkin riittänyt.


Johtuneeko ledistä vai mistä, mutta muutamat kukat ovat auenneet valkoisina normaalin keltaisen sijaan. Tuollaista en kesällä havainnut.

Itämisen ihme toistuu jälleen

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Syntymisen ja kasvun ihme jaksaa vain ihmistä kiinnostaa, se ei toistu täsmälleen samanlaisena.


Tummista siemenistä (toisella idätyslautalla) ovat itäneet kaikki, joka ainoa rocoton siemen. Näistä vaaleammista Frutescensin sukuisesta Lotha Bihistä pilkistää vasta yksi itu, Galapagoense ei idä nytkään, mutta muissa on jo eloa.


Rocoto Montufarista (PI 585273) takimmainen on kallistunut niin, että karvainen juuri on ilmassa, etummaisesta jo sirkkalehdet putkahtavat esiin yhdentoista päivän idätyksen jälkeen.


Raja Mirchillä juurikarvat ovat parhaiten esillä. Niitä moni luulee homeeksi, mutta oikeasti siemenestä pilkistävä juuri etsii niiden avulla kosteaa kasvupaikkaa. Niistä joistakin kehittyy sivujuuria ja tuo paksu pääjuuri tunkeutuu syvemmälle kasvualustaan. Vihreät sirkkalehdet ovat vielä kerällä siemenen sisällä.


Lisäänpä vielä yhden kuvan. Fatalii (C. chinense) tavallisimmassa itämisasennossa. Juuri on kosteassa alustassa, varsi nousee pystyyn ja joskus siemen jää sirkkalehtien suojaksi joksikin aikaa. Kosteassa, kannellisessa idätyslaatikossa se yleensä irtoaa itsekseen ja multaidätyksessä siemenkuori usein jää multaan. Joskus se voi jäädä vaivaamaan sirkkalehtien vapautumista. Sellaista sanotaan kypäräpääksi, ja pahimmassa tapauksessa sirkkalehdet pitää vapauttaa kynsisaksilla, mutta yleensä kosteus auttaa ja homma hoituu luonnonmenetelmällä.


2017 kausi käyntiin

tiistai 20. joulukuuta 2016

Ehdinpäs vielä ennen joulua pistää rocotot ja muutaman chinensen ja frutescensin itämään.

Kaksi idätyslauttaa, tällä kerralla oli vain valkoisia kahvisuodattimia kotona, mutta eiköhän nuokin kelpaa.

Rocotoista pistin taas pitkästä aikaa Turbo Pubea kasvamaan. M2 on Fataliilta yllätysmixissä tullut toinen musta siemen. Sitä laitoin vähän runsaammin, kun siemen on yli 5 vuotta vanhaa. Se muistuttaa kovasti Montufaria ja päätin nyt kasvattaa niitä rinnakkain. Perulainen on Caiden Perusta saama lajike, josta edellisellä kerralla sain aika pienen sadon, kun se oli vähän sivussa valosta. Kaikki eivät koskaan mahdu parhaalle paikalle.

Ikivanhassa soikeassa astiassa on 2011 vuodelta Lotha Bih, perus Fatalii, Raja Mirch, joka on Naga Morichin esi-isiä, Semillaksen outo risteytys ja alimpana vielä kerran lahjana tulleita Galapagoensen mustia liian vanhoja siemeniä, jotka eivät viime keväänäkään itäneet.

Uuden vuoden tienoilla pitäisi uuden vuoden ensimmäisiä taimia jo olla näkysällä.

Hyvää Joulua kaikille!

Joulukuu kohta tulossa

tiistai 29. marraskuuta 2016

Hiljaiseloa chilirintamalla. Kohta alkaa uusi idätyskausi, mutta sitä ennen pitäisi suunnitella ensi vuoden lajikevalikoima ja hankkia siemenet.

Melkein kuukausi on edellisestä kirjoitelmastani. Sitten tulivat pakkaset ja parvekekausi loppui lyhyeen. Muutamia ruukkuja pelastin lämpimään runko tapille leikattuna ja sadon säilömistä eri menetelmillä on riittänyt.

Indian PC-1:n siirsin jo puolitoista kuukautta sitten eteisen pienelle pohjoisikkunalle, josta ei juuri valoa sisään tule. Sen yläpuolella riippuu 30-wattinen kiinalaislamppu, joka oikeasti kuluttaa vain n. 15 wattia. Se ja muutama muukin spotti on muuten jo kolme vuotta palvellut uskollisesti talvikaudet, joten ei kaikki kiinalainen ihan roskaa ole. Nämä maksavat nykyisin ebayssa alle 15€, joten ei kasvien valaiseminen kalliiksi tule.

PC-1 (C. annuum) onkin viihtynyt yllättävän hyvin tuossa. Jätin sen juuriston entiseen kookosmultaansa, leikkelin vähän oksia ja keräsin sadon. Tuohan alkoi heti kasvaa.

Nyt tässä intialaisessa peruschilissä on runsaasti kukkia, joista osasta muodostuu vihreitä raakileita ja muutama kypsäkin on vielä oksilla. Tuosta on riittänyt tuoretta maustetta ja riittää edelleen, sillä tätä käytetään Intiassa pääasiassa vihreänä.

Syyssatoa parvekkeelta

maanantai 31. lokakuuta 2016

Satokausi jatkuu meidän parvekkeellamme lasien takana. Öisin sähkölämmitin pitää plussan puolella, mutta päivätkin voivat olla viileitä. Tänään paistoi aurinko ja heti lämpö nousi yli kahdenkymmenen.

Huomioni kiinnitti auringossa suorastaan sädehtivä Aji Fantasy Sparkly White (C. baccatum). Se on kasvanut Aji Cristalin kanssa sekaisin ja molemmissa on vielä runsaasti syötävää, vaikka muutama pakkasyö ja ensimmäinen lumisadekin on koettu.

Keräsin näitä valkoisia herkkupaloja vielä parin säilykepurkin täytteeksi. Etikkasäilykkeenä tuo on meillä todettu maukkaaksi ja sitä käytetään kuin suolakurkkua, lautasen reunalla lisukkeena.

Onko led-työvalosta chilivaloksi?

torstai 27. lokakuuta 2016

Työvalojahan olen käyttänyt vuosikausia ja ledejäkin lähinnä spottimuodossa jo kolme vuotta, mutta en vielä led-työvaloja. 2011 hankitut loisteputki-työvalot eivät kesän jälkeen enää syttyneet, eikä niistä löytynyt erillistä sytytintä, joten uusia valoja piti etsiä talvehtivien chilien valaisuksi. Niitähän löytyy jo paikallisista marketeista, eikä tarvitse Kiinasta tilailla. Puuilon mainoksesta ne ensiksi keksin, mutta HonKongista löytyi aivan samoja samaan hintaan ja Motonetistä vähän toisenlaisiakin.

Päädyinpä hankkimaan kaksi erilaista 50-wattista ihan siltä varalta, että haluaisin noita testata rinnakkain. Motonetin 50W on huomattavasti paksummassa paketissa kuin HongKongin litteä Elektrogear.

Tarkemmin noihin tutustuttuani alan ymmärtää, että "kasvatuskilpailu" noiden välillä ei ole järkevää, niin samanlaisia ne ovat tai ainakin valo on hyvin samanlaista, yhtä voimakasta, saman väristä ja yhtä laajalle leviävää. Eroja tuskin syntyisi ja jos syntyisi, voisi epäillä sattumaa tai virhettä.

Motonetin Nordlight-sarja on alumiinivalua ja paljon paksumpi kuin HonKongin litteä laatikko ja painaakin kilon enemmän, n. 2,8 kiloa. Sen kiiltävä heijastin on näkyvissä ja ns. gob-ledi sen keskellä. Oletettavasti tämän virtalähde ja jäähdytys ovat parempaa tekoa, mutta hintaakin on kympin enemmän. Käyttöohje lupaa kahden vuoden takuun, mikä on aika hyvin luvattu nykyisille ledeille. Kiinalaisilla on tapana poksahdella nopeastikin, vaikka minulla on kyllä edelleen käytössä muutama kolme vuotta sitten hankittu spotti, jotka ovat palaneet talvikaudet 14 tuntia vuorokaudessa.

HonKongista hankin alle neljäkymppiä maksavan ohuen 26x29 cm kokoisen 50-wattisen, jonka sisällä pitäisi olla 120 lediä. Niiden edessä on opaalilasi, joka pehmentää ja levittää valon.

Tein näille kahdelle valolle muutamia vertailevia mittauksia. Näille ilmoitetaan hiukan erilaiset lumen- ja Kelvin-arvot, mutta erot ovat niin pieniä, että niillä ei ole käytännössä merkitystä. Kummastakin tuli 30 cm päähän 14.000 luksia, puoleen metriin isommasta 8000, maitolasin läpi vähän vähemmän. Ehkä se leviää hiukan enemmän.

Molemmat ovat kyllä laajalle säteileviä, valaisukulma 120-130 astetta. Ne pitää siis viedä lähelle kasveja, jos haluaa tehoa. 30-40 cm pitäisi jo riittää sadon tuotantoon monilla chililajikkeilla. Siinä tulee vain äkkiä se vaikeus, että jotkut kasvavat kiinni lasiin ja hidaskasvuisemmat jäävät kauaksi valosta.

Valojen väreissä oli hyvin pieniä eroja. Motonetin valossa on hiukan enemmän sinistä ja vihreää, Elektrogearissa aavistus enemmän keltaista ja punaista, erot Kelvineissä 4300-4100. Nämä sain esiin kuvaamalla kiinteillä asetuksilla ja tutkimalla kuvia Lightroomissa. Molemmilla saa aivan kauniita kuvia automaatilla. HongKongin valolle luvataan vähän parempaa värintoistoa, mutta silmällä sitä en havainnut. Sen sijaan siinä on eräs ikävä piirre. Kameran kuvassa valo värähtelee. Siinä on luultavasti amerikkalaistyyppinen 60 hertsin värähtelytaajuus ja kamerani on asetettu eurooppalaiselle 50 hertsin sähkötaajuudelle. Tämän kanssa voi siis tulla videokuvaajille ongelmia.

Ehdinpä vilkaisemaan noiden sähkön kulutustakin. Ne ovat yllättäen sitä, mitä lupailtiin. Pienempi kuluttaa 50W, isompi 55. Ei nuo vielä mitään sähkönsäästöihmeitä ole. Hyvillä loisteputkilla päästään samoihin hyötysuhteisiin, mutta noihin vanhoihin työvaloihini verrattuna saan näillä saman määrän valoa puolet vähemmillä wateilla. Tuo tuntuu jo sähkölaskussa.

Hinnoissa on ilmaa, kummastakin kaupasta tarjottiin heti 10% alennus, kunhan kirjoittaudun kanta-asiakkaaksi. Ajoittain on paljon parempiakin tarjouksia, eri aikoihin eri tehoisista laitteista eri kaupoissa.

Takuuasiat kunnossa:
Kyselin Motonetin ledin maahantuojalta sekä HongKongin verkkokaupalta takuista, koska niistä ei näkynyt tietoa kassakuitissa. Molemmat vastasivat heti seuraavana aamuna ja vakuuttivat, että takuita on kaksi vuotta. HonKongista vielä huomautettiin, että on viisasta ottaa kuitista kopio, sillä muste kassakuitista haihtuu nopeammin kuin takuu.

Tomaattia ulkoa ennen lumisadetta

sunnuntai 23. lokakuuta 2016


Säätiedotus lupaa lunta lähipäivinä. Kävin poimimassa viimeiset tomaatit ulkoa. Seinustalla yksi Golden Sunrise on intoutunut kasvamaan syksyllä, vaikka muut ovat jo kuihtuneet. Se on rehevän vihreä ja siinä oli useita kasvavia terttuja vielä, vaikka melkein sen yläpuolella olevassa lämpömittarissa minimilämpötila viime päivinä on ollut -0,5°. Ehkäpä seinään nojailu auttaa. Pari kypsää siellä oli ja osa noista vihreistä kypsyy lämpimässä. Pari terttua olen kypsytellyt sisällä viime viikkoina ja niistä on tullut sangen maukkaita ja mehukkaita.

Parvekkeelta saadaan edelleen kypsää satoa sekä Tumblin Tom Yellow amppelitomaatista että useista chileistä, vaikka päivälämmöt ovatkin vain muutamia asteita. Öisin sähkölämmitin pitää ilman plussan puolella, minimi näyttää olleen 5 astetta. Leikkelin Tumpelon Tommin pitkät oksat pois ajatuksena siirtää se talvehtimaan varaston puolelle, missä on yli 15 astetta.

Samalla paljastui, että lamput siellä eivät enää syttyneet. Viisi vuotta sitten hankitut loisteputkivalot ovat tulleet tiensä päähän ja nyt varmaan pitää suunnistaa ledikauppaan. Onneksi sellaisia on jo lähiseudullakin, ainakin ns. työmaavaloina jopa ihan luonnollisen valkoisella valolla. Tutkinpa, mitä ne ovat.

Indian PC-1 sisään talvehtimaan

perjantai 14. lokakuuta 2016

Pitkä viileä ja pilvinen kausi on edessä ja takanakin sitä on jo monta päivää. Aurinkoisena syyspäivänä 9.10. kuvasin parvekkeella kesän todellisen yllättäjän ja kestomausteen, Indian PC-1 annuumin.


Tämähän on talvehtinut yksilö ja ehkä siksi jäi tavallista matalammaksi. Siinä oli jo toukokuun alussa syötäviä vihreitä chilejä ja kesäkuussa lisäsin sille tuohon litran ruukkuun Epsom-suolaa, jonka jälkeen kukinta aivan villiintyi. Siitä syksyyn asti tässä on ollut perusmausteet kahden hengen perheelle ja vielä ylikin.

Syksyn tullessa irrottelin chilit oksiltaan. Ne lähtivät ihan käsin taittamalla ja kantaan jäi sen verran aukkoa, että en edes viillellyt noita ennen kuivuriin laittoa. Kuivuminen kesti tietysti vähän tavallista kauemmin, kun leikkauspintoja ei ollut ja parvekkeellakin oli viileää. Siemeniä keräsin vasta kuivista rusentamalla niitä hieman muovipussissa. Pohjalle tuli kasa siemeniä ja näyttävät nuo vielä itävänkin.

Vahvasti oksista leikellyn PC-1:n sijoitin juuriin koskematta eteisen pienelle pohjoisikkunalle, missä päivisin sille antaa valoa led-spotti. Jätin tuohon muutaman chilin lähiaikojen tarpeeseen, se kun on keittiön ovipielessä. Yllätyksekseni uutta kasvua alkoi ilmestyä heti ja latvassa näkyy muutama vihreä raakile ja niiden alla uutta kukintaa. Parvekkeella kukinta oli loppunut jo syyskuussa.

On aivan selvää, että osin kellastuneet lehdet putoilevat pois, mutta eiköhän sinne kasva uusia ja vihreämpiä, kunhan alan taas tuota lannoittaa. Edellisen lannoiteveden se on saanut elokuussa.

Chilistä pöytämausteeksi

perjantai 7. lokakuuta 2016

Taidan tämänkin suhteen olla myöhässä, kun monet ovat jo kasvihuoneensa tyhjentäneet, mutta meikäläisen parvekkeella rehottaa edelleen. Ja löytyypä ohjeet sitten ensi vuonna Googlella.

Suuren osan chileistäni säilön talveksi kuivattamalla. Silloin ne säilyvät huoneenlämmössä vaikka paperipussissa ja niitä voi rusentaa ruokaan. Nämä Peruvian White Habanerot ja Cajamarcat ovat kuivumassa siemenien vuoksi. Niiden keräys käy helpommin kuivista kuin tuoreista chileistä. Joskus riittää vain pussissa ravistelu, mutta noista pienistä piti irrottaa siemenet veitsen kärjellä tai pienellä meisselillä. Siemenkeräyksen päälle ei kannata sijoittaa toista ritilää, sillä kuivuessa aina tippuu siemeniä.

Siementen keräyksen jälkeen laitan melkein aina idätyslautan vesille ja kokeilen heti itävyyttä muutamalla siemenellä. Nyt esimerkiksi on kylmä jo voinut iskeä ja pilata itävyyttä.

Minä en ole aikoihin tehnyt chileistäni jauheita, sillä mielestäni aromit säilyvät paremmin isoissa kappaleissa, puolikkaissa tai suikaleissa. Pöytämaustetta teen chilimyllyllä.

Läpinäkyvä mylly on englantilainen kolmen vuoden takaa. Se on toiminut hyvin ja jauhaa vähän käppyräisetkin palat. Se näyttää kuitenkin hävinneen kaupoista ja on kalliskin nykymittapuun mukaan. Pienempi on kiinalainen ebay-ostos, neljän euron mylly, kotiin kannettuna. Meillä on ollut pari kappaletta muutaman kuukauden ajan koekäytössä karkeaa merisuolaa ja juustokuminaa jauhamassa. Hyvin ovat toimineet, karkeussäätöä on ja ote on luonteva. Tällä on helpompi annostella suolaa kuin sirottimella.

Tulipa mieleen kokeilla noita myös chilille. Nythän ehtisi vielä saada paketin Kiinasta ennen joulua. Pienemmässä on myös pienempi koneisto, joten siihen eivät mene yhtä isot palat kuin isompaan, mutta kyllä se chilejä jauhaa ihan siististi, kunhan rusentaa niitä ensin vaikkapa morttelissa tai ihan käsin pussissa. Valkoisista habaneroista tuli ihan hyvää tulista jauhetta tai rouhetta, mutta eri makuista kuin tuore chili. Niin se vain on, että jokainen säilöntätapa muuttaa makua omanlaisekseen.

Puisia perinteisiä pippurimyllyjä saa vieläkin halvemmalla, mutta meillä on jo niitä ja tämmöinen pienempi on tyylikkäämpi pöydällä, kun niitä saattaa tulla montakin eri aineille ja tästä näkee, mitä siellä on sisällä.

Keraamisia "teriä" olen pitänyt tarpeellisena, vaikka muovisilta nuo näyttävät. Tästä teräksisestä mallista on muutaman kymmenen senttiä halvempi kopio, jonka ainesluettelossa ei mainita keraamista. En tiedä onko sillä merkitystä, mutta neljällä eurolla ei jaksa kauheasti vaivata päätään. Suolaa tuolla on rouhittu päivittäin nyt puolen vuoden ajan ja vielä se puree kiteisiin.

Chilisäilykkeitä syksyn sadosta

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kirjoittelutahtini hidastuu, sillä useimmat asiat on täällä jo sanottu, monet useampaankin kertaan. Blogin historiasta ne löytyvät ja ilmeisesti Googlellakin, sillä viime kuukauden ylivoimaisesti suosituin sivu näyttää olevan etikkasäilöntä. Keväämmällä sitten taas nousee ykköseksi idätyslautta ja perässä lannoitteet ja valotestit. Olen siis myöhässä tämän aiheen kanssa, mutta onneksi säilöntäohjeet löytyvät jo 2010 elokuulta. Päivitin niitä vähän sinne alkuperäiseen juttuun, kun mitättömän vähäinen etikkamäärä (1dl viinietikkaa / 4dl vettä eli litra säilykettä) arvelutti monia, vaikka se asiantuntijoiden mielestä on täysin riittävä säilytykseen. Minunkin etikkaa vieroksuva makuaistini sietää tuplasti vahvemman annoksen. Kopion sen reseptin tähänkin, ettei tarvitse linkkejä klikkailla:

Litralle chilisäilykettä
4 dl vettä
2 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl hunajaa (voi korvata sokerilla)
0,25 dl sokeria (pari ruokalusikallista)
1 tl merisuolaa
1 sitruunan mehu

Makeutta ja suolaisuutta voi oman maun mukaan muunnella, samoin etikan määrääkin. Niitä ei kannata arvioida tästä nesteestä, koska chilit täyttävät ainakin puolet purkista. Tuloksen maistaa vasta muutaman viikon päästä, mutta sekoittamalla lusikallisen lientä lusikalliseen vettä saa jonkinlaisen käsityksen etikasta ja suolaisuudesta.


Tässä pari mallipurkkia suosikkisäilykkeistäni. Punainen Aji Cristal on pitänyt pintansa vuosien ajan. Niistä leikkasin kannan pois, halkaisin ja poistin siemenet sekä tungin purkkiin tiiviisti. Myöhemmin paloittelen ne ruoanlaittoon, vaikkapa pizzan päälle, mutta olisihan sen paloittelun tietysti voinut tehdä jo ennen säilöntää.

Valkoinen Aji Fantasy Sparkly White meni siemenet poistettuna muutamaan osaan leikattuna purkkiin. Siitä jätin muutaman kellomaisen muotoisen kokonaiseksi joulupöydän koristeeksi. Niihin tein vain viillon, että vesi pääsee sisään. Tämä valkoinen onkin hyvää, todella lupaava tulokas myös etikkasäilöntään. Siihen tulee himo.

Purkit tuossa ovat vielä kuumia, eivätkä kannet ole painuneet kuopalle, mutta kyllä tuollaiset kannet sulkeutuvat tiiviisti, kunhan ne tiukasti sulkee kuumana ja purkki on piripintaan asti täynnä nestettä.

Lisäys viikon päästä:
Fantasy-purkki piti avata ja maistaa. Onkin tosi hyvää ja rapeaa eikä juuri maistu etikalle. Tämä on niin mietoa, että sitä ei kannata sekoittaa ruokaan, mutta lisukkeena lautasella se kuluu nopeasti. 

Eipä ollut chiliaidan kesä tämäkään

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kesät ovat erilaisia ja Suomessa usein kylmiä ja sateisia. Muutaman kerran olen saanut ulkona terassin reunuskasveina kasvaneista chileistä ihan mukavan aidan ja sadonkin. Nyt aita ei kasvanut mainittavasti, joten kesäkuista kokokuvaa parempaa ei ole tarjolla, tyydytään lähikuviin harvasta aidasta. Kaikki kasvit ovat edelliskesäisiä, talvehtineita ja olivat keväällä jo reilun kokoisia.

Eilen "hyvän sään aikana" kävin kuvaamassa tämänhetkisen tilanteen. Todella yllättäen parhaan sadon tarjoaa Trinidad Scorpion Cardi, chinense, jonka alkukesän sato on pienikokoista, mutta syksymmällä kokokin kasvoi.

Yläkuva on aidan eteläpuolelta, missä on eniten kypsiä, mutta pohjoispuolella on isoimmat ja ainoat todellisen Scorpparin näköiset. Kyllä noista pienemmistäkin riittää pitkäksi aikaa tulista maustetta.


Baccatum Starfish on keväästä asti kasvatellut pikkuisia hedelmiä ja sekin on saanut kokoa vasta elokuusta lähtien.

 Aji Amarillo (C. baccatum) oli keväällä pitkä- ja hento-oksainen. Niistä luiruista ei ollut apua, mutta uusia oksia ja uusia kukkia kasvoi. Tuo on toistaiseksi ainoa kypsä, joten kovin onnistuneena ei kautta voi pitää. Raakileita on kyllä, mutta taitaa kylmä yllättää ennen kuin sato kypsyy.

Laitimmaisena, vähän katajapensaan varjossa kesää vietti jo toista kertaa Ulupica Large (C. cardenasii), ei siis uudempi XL-risteytys. Muutamia pikku marjoja on kehittynyt, mutta eivät ole ehtineet kypsyä. Tälle tuli syksy jo elokuussa, lehdet muuttuivat keltaisiksi ja on niitä joku syönytkin. Suomen kesä ei oikein riitä tropiikin kasveille.

Nyt en taida viedä näitä sisään kypsymään, sillä siinä tulee aina eteen tuholaisongelma. Lämpimään ja kuivaan ilmaan vietynä ilmestyy kaikenlaisia pöpöjä, jotka eivät ulkona haittaa.

Kukkia kahden vuosikymmenen välein

lauantai 17. syyskuuta 2016

Eilen alakerran varastohuonetta  siivotessa kiinnittyi huomio nurkassa kyhjöttävän pylväskaktuksen kylkeen.

Kukkanuppuhan siinä on.

Kukka aukeaa vasta illan pimentyessä.

Tämä kaktus on kohta viisikymmenvuotias. Kylvin niitä nuoruudessani, muistaakseni 1968 kaktus-mix pussista ja yhdestä kasvoi komea pylväs. Se kasvoi lopulta kattoon ja oli kolmihaaraisena mahdoton muuttaa, joten siitä lähti vain tynkä mukaan ja pari metriä kaktusta kompostiin. Silloin komeimmillaan se kukki muutaman kerran ja vain yhden yön kerrallaan.

Pari muuttoa myöhemmin se on kasvanut taas melkein miehen mittoihin, mutta on unohtunut varaston ikkunan pieleen rojujen joukkoon. Muistaakseni sitä on kasteltu viimeksi toukokuussa ja nyt pari viikkoa sitten aimo lorauksella. Siitähän tuo innostui taas kukkimaan. Edelliset kukat nähtiin 1990-luvun alkupuolella. Alkoi olla jo aika kun kuiva kausikin päättyi sopivasti.

Vaan komea on kukka. Täysin auenneena se on pienen lautasen kokoinen. Tämä ei tuoksu eikä haise ainakaan ihmisen nenään, mutta hyönteisillehän nuo on tarkoitettu. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, näitä voi tulla lisää. Pitäisiköhän tuota jo ravitakin jotenkin? Multaa ei ole vaihdettu ehkä vuosikymmeneen, eikä lannoitettakaan annettu. Kaktukset ovat selviytyjiä.

Kuokkalan punaluumu pursuaa hedelmiä

maanantai 12. syyskuuta 2016

Vuosituhannen alussa istutettu pienikokoinen luumupuu "Kuokkalan punaluumu" on yhdessä putoilevien omenien ja kypsyvien kurpitsoiden kanssa aiheuttanut sen, että chilipäivitykset tältä sivustolta ovat harventuneet.

Puu ei tosiaan iästään huolimatta ole iso, melkein yletyn yläoksille; pienen jakkaran kanssa hyvin. Tuo on ihmeluumu, runsas sato on melkein vuosittainen "ongelma". Kaikkea ei jaksa syödä ja luumureseptit ovat harvassa. Hyvää hilloahan siitä tulee, kun käyttää sokeria, samoin piirakoita, mutta vasta tänä syksynä keksin, että sitä voi käyttää myös suolaisissa ruoissa. Luumun puolikkaat sopivat patoihin ja vaikka pihvien päälle uunissa. Uusi tuttavuus olivat myös "voissa paistetut luumut", joita voi käyttää liharuokien lisukkeena tai hieman sokeroituna jäätelön kanssa.

Punainen tämä "punaluumu" on vähän ennen kypsymistään. Täysin kypsänä se muuttuu siniseksi ja irtoaa käteen kun sitä vähän koskettaa. Silloin myös kivet on helppo poistaa, ne suorastaan putoavat pois, kun luumun halkaisee.

Onko sademetsässä mustavalkoista?

perjantai 2. syyskuuta 2016

Rain Forest (C. baccatum)

Fatalliin myymä Rain Forest (niitä on muitakin markkinoilla) eli sademetsä väripilkkuna mustavalkoisessa kuvassa. Piti tuollaistakin kokeilla, kun satuin lukemaan "uuden" kamerani käyttöohjetta kerrankin alkusivuja pidemmälle. Näissähän on kaikenlaisia efektejä, joita en ollut toistaiseksi vilkaissutkaan. Värejä voi liioitella, vähentää, tehdä rusehtavaksi tai mustavalkoiseksi ja myös valita yhden värin, joka jätetään. Minua ei tuollainen kikkailu ollut kiinnostanut, mutta kokeiluhan vaikuttaa mukavalta, korostaa pääaihetta. (On ne lehdet oikeasti vihreitä.)

Tämä Rain Forest on hyvä, maukas chili, baccatumien aatelia. Poltteen määrä riippuu jonkin verran siitä, ottaako siemenkiinnikkeet mukaan vai ei. Minä otan, mutta aloittelija voi veistää ne pois.

Daavid ja Goljat

tiistai 30. elokuuta 2016

 Leikkuulaudalla kaksi chiliä, kumpi on vahvempi?    

Pimiento de Padron on vain keskikokoinen, noin 9 cm, Peruvian White Habanero alle kolmisenttinen.


Perun valkoinen on tämän kesän ollut meidän suosikkimausteemme. Pieneksi siivutettuna siitä tarttuu maku pannulla tai padassa helposti. 

Voimakkuuskisa on aivan selkeä. Pienempi voittaa kaikin tuomariäänin. Yksi perulainen valkoinen maustaa yhden hengen annoksen ihan mukavasti, Padron jää vähän vaisuksi. Sitä pitää olla paljon.


Tumbler yllätti myönteisesti

maanantai 22. elokuuta 2016

Amppelitomaatti Tumbler ei ole ollut suosikkejani, maku ei vain yllä parempien lajikkeiden tasolle. Valtavaksi kasvaneen viherpehkon siirsin heinäkuun alussa parvekkeelta itäpäädyn viimaiselle ja viileälle kuistille tuulissa pyörimään.

Sielläkin pikku tomaatit kypsyvät joukolla, mutta ovat vihreiden lehtien ja uusien raakileiden peitossa niin, että poimiminen on vaikeaa. Toisella kädellä pitää poistaa oksia edestä, että pääsee noihin käsiksi.

Maku ei ole hivelevä, mutta menettelee. Koin kuitenkin aikamoisen yllätyksen, kun lisäsin noita halkaistuna reilulla kädellä paistinpannulle jauheliha-sieni-sipuli seokseen. Kypsänä Tumblerit ovatkin herkkua, maistuvat ihan hyvältä italialaiselta tomaattimurskalta, oli tyypillinen arviointi.

Noinhan se on chileilläkin, pitää vain löytää sopiva ruoka, valmistustapa ja annostelu.

Tämän kesän perusmauste on ollut Indian PC-1, joka on osoittautunut erittäin satoisaksi pieneksi puuksi sen jälkeen kun se sai aimo annoksen Epsom-suolaa pari kuukautta sitten.

 Näitä syödään pääasiassa vihreänä, mutta kun niitä kypsyy ripeään tahtiin, on siirrytty punaisiin. Tuohon tomaattipannuun kuitenkin tein yhdistelmän. Saman verran PC-1:tä ja Peruvian White Habaneroa pieneksi silputtuna antaa mukavan säväyksen. Kahdelle hengelle yksi kumpaakin maistuu, kaksi jo hieman polttelee.

Peruvian White Habanero (C. chinense) hitusen luonnollista isommassa koossa.

Syksyyn pitäisi jo varautua

perjantai 19. elokuuta 2016

Lähes jokasyksyinen aiheeni on ollut leikata oksien päistä pois kaikki kukat ja pienet raakileetkin ensimmäisen reilun kokoisen raakileen takaa. Eivät ne kuitenkaan ehdi kypsyä ennen pakkasia. Nopeimmillakin chileillä menee kuukausi, monilla kaksikin kukasta kypsään.

Tässä Peruvian White Habanero saa syysleikkauksen. Se on hidas kypsyjä, joten pienet raakileetkin saavat kyytiä.

Tilanne on hieman toinen, jos syyskautta voi pidentää lämmittämällä, mutta säiden armoilla olevien olisi tämä jo pitänyt tehdä. Samoin typpilannoituksen lopettaminen kannattaa tehdä jo elokuun alkupuolella. Turha nyt enää on lehtiä ja uusia oksia kasvatella. Erityisiä syyslannoitteita on ja ne auttavat vähän kypsymisessä, mutta pelkkä vesikin käy.

Juha Pihlajamäellä on Chilinkasvatusta-blogissaan lisää syysohjeita mm alalehtien leikkauksesta. Lukekaa se Juhan blogista.

Aji Fantasy Sparkly White - milloin tuo kypsyy?

torstai 11. elokuuta 2016

Aji Fantasy on Fatalliin jalostamia lajikkeita ja Sparkly White sen viimeisin villitys, valkoinen baccatum.


Valokuvaus on valolla piirtämistä ja tässä tuli vaikea rasti eteen. Oikeassa laidassa näkyy valkoiseksi maalattu pylväs, joka kuitenkin on aivan vihreä, kun sitä peittävät chilien lehdet tiiviinä verhona. Tässä pusikossa myös Aji Fantasy näyttää kuvassa vihreältä.


Lightroom ohjelmassa valkoisen saa helposti korjattua, mutta samalla varjopuoli pylväästä muuttuu sinipunaiseksi; kun yhtä korjaa, toinen kärsii. Tuo lienee kuitenkin chilin luonnollinen väri, aivan aavistuksen kellertävä.

Nyt en vain osaa päätellä, milloin se on kypsä. Ensimmäiset raakileet ilmestyivät jo kaksi kuukautta sitten - valkoisena - ja nyt niiden pitäisi kyllä jo kypsyä. Väri ei ole muuttunut, eivätkä ne ole vielä pehmenneetkään. Maistellut toki olen: mieto salaattichili, aika tyypillinen baccatum, ihan hyvä, mutta ei mitenkään mieleenpainuva. Väriä tietysti pitää käyttää hyväksi ruoanlaitossa, niin sen ainutlaatuisuus tulee esiin.