Ikkunalaudan komistus: Bhut Jolokia

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Chileistä saan vain erikoisjärjestelyin kokokuvia, niin tiheässä ne meillä kasvavat. Sisään olohuoneen ikkunalle tuotu Bhut Jolokia (C. chinense) on tässä koko komeudessaan 80 cm korkeana. Sisään tuodessa leikkelin tosin siitä parikymmentä senttiä latvoja kypsymässä olleiden raakileiden yläpuolelta. Se on selvinnyt hyvin kolme viikkoa lämpimään tuonnista, lehdet ovat vihreät ja hedelmät kypsyneet. Niitä on lisää tuolla lehtien takana. Ikkunan yläpuolella on 2x36W loisteputket, mutta ne ovat aika kaukana, joten tuskin niiden avulla lisää satoa kasvaa. Kukinta kuitenkin jatkuu. Kun olen kaiken sadon kerännyt, katkaisen tuon matalaksi ja annan vähitellen kasvaa ikkunalla. Keväällä se vasta saa isomman ruukun ja uutta multaa. Tämä chili joutui meille aivan vahingossa, tilaamatta, siemenliikkeen ilmaisena lahjana. Kun se on minulle niin tutusta Intiasta ja vielä maailman tulisin chili, pitihän sitä kokeilla. Alku oli ripeää, suurilehtinen ja paksurunkoinen kasvi, jonka sitten leikkelin matalaksi ja sijoitin takariviin odottelemaan pienessä ruukussaan. Kesällä muut chinenset saivat aurinkoiset paikat. Tarkoituksenani oli Bhutista saada syksymmällä vain pienet maistiaiset.

Heinäkuussa kuitenkin suhtautumiseni muuttui. Chilifoorumilla julkaistiin kasvatuskilpailu ja yhtenä lajina oli Naga Morich / Bhut Jolokia; kuka kasvattaa pisimmän chilin. Siihen asti olin saanut vain pieniä marjoja tai 2,5-senttisiä minichilejä. Nyt siirsin sen parhaalle paikalle eteläseinustalle lasitetulla parvekkeellani. Se oli ja on edelleen liian pienessä 13 cm ruukussa puutarhamullassa. Sitä en lähtenyt vaihtamaan, sillä se olisi tiennyt muutaman viikon viivettä kukinnan onnistumisessa. Sen sijaan kaivoin ruukun yhteen kulmaan kolon pohjalle asti ja ripottelin sinne Biolan Luonnonlannoitetta eli kanankakkaa ja merilevää. Lisäksi annoin kastelulannoitetta ja jossakin vaiheessa ruiskuttelin myös lehdet pariin kertaan lehtilannoitukseen sopivalla Hydrolannoitteella. Kun samaan aikaan pidin oksien kasvun kurissa leikkaamalla, chilit alkoivat kasvaa. Jo elokuun lopulla pidin kilpailun kärkisijaa kuusisenttisellä Bhutilla. Kuukausi sitten mittasin tässäkin näkyvän chilin pituudeksi 7,4 cm. Sitä ei ole vieläkään ohitettu, vaikka tuo on Wikipedian mukaan vain noiden supertulisten keskimitta. Ehkä todelliset kasvattajat isoine ruukkuineen kasvihuoneessa tai hydroliemissä ja keinovaloissa vielä odottelevat kypsymistä. Kuitenkin tuli todettua, että Bhut pitää lannoituksesta ja valosta.
Satunnaisessa auringonpaisteessa Bhut näyttää vaaralliselta, mitä se onkin. Paloittelussa on viisasta käyttää suojakäsineitä, ettei polttavaa kapsaisiinia joudu sormista myöhemmin arkoihin paikkoihin, kuten vaikkapa silmiin, nenään tai limakalvoille. Erittäin ohuina viipaleina se maistuu hyvälle. Kokonaisena en noita rouskuttele, vaikka sellaisiakin urheilijoita on. Ruoan maustamiseen se on hieno aine, kunhan osaa annostella riittävän vähän. Ja aivan mukava huonekasvikin kaiken lisäksi. Bhut on yllättänyt minut myönteisesti.

Lisäkommentti talvella:
Tällehän kävi sitten huonosti talvehtimisessa ja syyksi epäilen myöhään jatkunutta lannoittamista.

5 kommenttia:

MasaT kirjoitti...

Itsellä kasvaa tuo Chokolate bhut jolokia. En aikonut sitä talvehdittaa mutta tuosta sinun amppeli-habanerostasi sain idean. (Viime talvena talvehditin ihan samalla tyylillä alas leikattuna robertos cuban seasoning chinenseä ja se kasvoi ihan saman näköiseksi tänä kesänä, kuin tuo sinun orange habanero, riippuvaoksaiseksi).
Ehkä tuosta jolokiastani saisin hieman samanlaisen. Paksu runko on ja versoo juuresta, niinkuin tuo sinunkin jolokiasi näyttää tekevän.

Chilivaari kirjoitti...

Siis tuommoinen kasvutapa voisi olla yleisempääkin talvehtineilla? Mielenkiintoista.
Bhutteja amppelista ensi kesänä?

Tuon Habaneron hennot oksat saivat alkunsa talvella vähässä valossa, mutta ei siihen koko kesänä ilmestynyt varsinaista uutta runkoa. Ihan hyvä niin.

MasaT kirjoitti...

Säästyisi ainakin lattiapinta-alaa, jos tuon amppelibhutin saisi onnistumaan. Aika voimakas kasvuinenhan tuo on muuten.

Bonsaifan kirjoitti...

Mitä lannoitteita käytätte nagoillanne?Jos teillä on kasvatusvinkkejä niin nimimerkillä wertyupf(chilifoorumista)minut tavoittaa.

Chilivaari kirjoitti...

Tuossahan se oli suunnilleen kerrottu: KananP:tä nurkkaan koloon (tai pohjalle) sekä kastelulannoitetta, tässä tapauksessa Puutarhan Kesää.

Bhut kestää aika kovaakin lannoitusta.