Taas vääriä siemeniä: Firefox onkin annuum

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Asialle ei ilmeisesti voi mitään. Aina tulee yllätyksiä ja vääriä siemeniä kun chilien kanssa puuhailee ja siemeniä hankkii ulkomailta.
Firefox on lahjasiemen, eikä siksi kai kannattaisi valittaa, mutta saisi nyt ainakin laji olla oikein. Toista kuukautta sitten se kukki ja jo silloin totesin, että tuo ei ole baccatum, kuten väitettiin. Nyt siinä on kohta kypsyvä hedelmä ja se näyttää samalta kuin siemenkaupan sivuilla.

Kukka on ilmiselvä annuumin kukka, täysvalkea, myös heteiden varret ovat valkeat, eikä baccatumille ominaisia väripilkkuja ole terälehdissä. Siemenet eivät ilmeisesti ole vaihtuneet, vaan chili on luokiteltu väärin. Minulla on tuosta pari pikkutainta kasvamassa, jotta voin syksyllä varmistaa, että kaikista siemenistä tulee samoja chilejä, eikä kyseessä ole vaikka sattumalta tapahtunut risteytyminen. Sellaisesta kärsin viime kesänä Aji Chancan kanssa.

Tämä Firefox on vielä melko pieni, vaikka ikää on jo 4 kuukautta. En ole sitä kauheasti lannoitellut, sillä tästä tuskin tulee jatkossa suosikkichiliäni. Annuumina se ei voi olla niin herkullinen, että se riittäisi.

Nimi on se, joka tökkii vastaan eniten. En tiedä, kuka sen on nimennyt, mutta saattaisi olla myyjä  Vladan Smiciklas, jolla on muitakin omia risteytyksiä listoillaan. Jos tuosta etsii tietoa netistä, saa 630 miljoonaa osumaa, joista melkein kaikki johtavat nettiselaimeen. Olisi nimennyt vaikka chilifoxiksi, jolloin osumia olisi vain 7000 ja tiedon saattaisi jotenkin lisämäärittelyillä löytää.

No, kohta maistellaan. Raakile on nyt kasvanut kuukauden, joten lähiviikkoina sen pitäisi punastua, vaikka onkin ollut koko kuukauden viileällä parvekkeella.

1 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Auts, ei ole kiva todeta, jotta se minkä olettaa olevan jonkin osottautuukin olevan joku muu.
Upeasti chilisi kasvavat!
Vireää alkanutta viikkoa!

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.