Capsicum chacoënse

Olen suhtautunut pidättyvästi ns. villichileihin, vaikka ne nyt näyttävät olevan muotivillitys nuorten kasvattajien keskuudessa. Jos kyseessä todella ovat sukupuuton partaalla olevat kasvit, niin niiden viimeisten siemenien pelastamiseen pitäisi suhtautua vakavasti, ei postimerkkien keräilijän otteella. Itselläni en katso olevan riittävästi taitoa noiden hoivaamiseen eikä varsinkaan pitkäjänteisyyttä. Oma ikä asettaa rajoituksensa. Vuosikausien päästä chilit saattavat olla hengissä, mutta minä en. Kuka niitä sitten levittää eteenpäin?

Capsicum chacoënse type Exile (todennäköisesti se) kukkii hyvin pienin valkoisin kukin. Otin tuohon vertailukohdaksi Rocoto Riesenin violetin kukan.

Chacon kohdalla tein poikkeuksen periaatteisiini, kun Filago istahti elokuussa Chiliyhdistyksen vuosikokouksessa viereeni ja ikään kuin kunnianosoituksena tarjosi minulle juuri kypsyneestä chacoënse-sadostaan yhden pikku marjan. Ne ovat pitkänomaisia, punaisia ja yllättävän hyvän makuisia, ihan naposteltavaa ja chiliksi tunnistettavissa pikku poltteesta. Joissakin villichileissä ei ole lainkaan chilin ominaispoltetta.

Siemeniä oli vain muutama ja yhden laitoin heti itämään ja se itikin ihan normaalisti. Villeillä pitkät itämisajat ovat tavallisia. Talven se kasvoi ikkunalla ja on edelleen taimiruukussaan. Muutamat kerrat sitä on pitänyt leikellä, että se mahtui pieneen tilaan lasihyllyllä, mutta hyvin se muuten talvehti. Kasvu on ahtaudessa jäänyt vähän vinoksi, mutta kyllä se kesällä oikenee.

Chacoënsen kukassa on terälehtien takana ns. Calyx-hampaat jonkinlaisena tuntomerkkinä. Tässä niitä on minimimäärä, 5. Tuosta voinee asiantuntija päätellä jotakin lajikkeesta. Näiltä osin chilien tiede on vielä kehitysvaiheessa ja määritelmät ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä.

Chacoa pidetään yhtenä helpoimmista viljeltävistä, eikä se taida ihan sukupuuton partaallakaan olla, kuten jotkut villit, kun niiden elinympäristöt on otettu muuhun käyttöön.