Annuumit itämään

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ei sitten pinna kestänyt odotella tämän pidemmälle. Kuukausi sitten idättelin baccatumit ja kun salaattirasia jäi tyhjäksi, pesin sen ja laitoin seuraavan erän itämään. Vedessä kelluu sentin paksuinen styroksi talouspaperiin käärittynä ja sen päällä on kahvisuodatin, johon juuret eivät tartu. Rasian kantta pidän kevyesti rasian päällä ja muutaman kerran päivässä tuuletan paremmin, kun tutkin itämistilannetta.

Nopeakasvuisten annuumien idätysaika on helmikuun lopulla tai maaliskuulla, mutta tähän nyt eksyi vähän muitakin. Paprika-Bohócsapka ja Kellu Uchu ovat baccatumeita. Unkarilaiseen piispanhattuun ihastuin viime kesänä ja Kellu taas on mukana, koska huomasin, että sen siemenet ovat melkein loppu. Pitänee kasvattaa lisää. Sehän on suunnilleen sama kuin Lemon Drop, mutta satuin löytämään sitä tuolla alkuperäisellä nimellä.

Harissa on Tunisiasta tulisena maustesekoituksena minulle tuttu, mutta chilin alkuperäksi mainitaan Algeria. Sweet Wrinkled Old Man on avatar-kuvassani ja ajattelin ehkä saavani siitä uudemman kuvan. Padron on espanjalaisten tapas-chili, jonka makuun ihastuin muutama vuosi sitten. Peperonchini on vanhaa varastoa jostakin 2006 paikkeilta. Sain sen harrastusta aloittaessani, enkä vieläkään ole kasvattanut. Ehkä olisi jo aika. Pertsan pussissa se mainittiin italialaiseksi. "Intian ihme" on myös lahjoitussiementä ja lähtöisin Intiassa töissä olleelta suomalaiselta. Siitä en tiedä yhtään mitään, mutta annuumeita ne yleensä ovat tuolla päin maailmaa.

Sivussa on talvisadon tuoreista siemenistä koe-idätyksessä Aji Cristal ja Rocoto Peru. Pyrin testaamaan keräämäni siemenet heti varsinkin jos on epäilys, että ne eivät ehkä idä. Talvi voisi olla sellainen syy. Jo edelliselle idätyslautalle sijoitin kolme Alma-paprikaa sen talvisatoa peratessani. Ne itivät kaikki ja ovat jo taimella. Edellisellä lautalla idätin myös CGN 22871 baccatumin, jota väitettiin samaksi kuin Aji Huanuco. Katsotaan nyt sitten yhtäläisyydet ja erot.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.