Colombian Orange, PI 257127

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kolumbia taitaa olla maa, josta tulevia chilejä en ole aikaisemmin kasvattanut. Mietin nimen kirjoitusasua pitkään, sillä suomentaminen Kolumbian oranssiksi ei liene järkevää. Ruotsalaiset ja jotkut muutkin käyttävät muotoa Columbian, mutta se taas sekoitetaan hakukoneissa helposti USA-laisiin paikannimiin. Päätin sitten käyttää muotoa Colombian, jota siemenkauppiaanikin käytti. Varsinainen syy tämän lajikkeen valitsemiseen tuli kyllä Ruotsista, kun Patrik blogissaan kehui tämän kasvattaneen satoa seinustalla Tukholmassa sadekesänä 2012, vaikka muut chinenset epäonnistuivat.

Colombian Orange (C. chinense)
Siinä on kaksi Kolumbialaista puolentoista kuukauden iässä. Lämpökaapissa ja isommassa ruukussa kasvanut varsinainen taimi on 15 cm korkea. Varalaatikossa viileässä huonolla hoidolla kasvanut pikkuinen siinä vieressä on vain 2 cm. Saattaa siinä olla jotakin vikaa juurissa, mutta kyllä hoitotavallakin on merkitystä taimivaiheessa.

Tämän kotiseutu on Popayán vuoristossa Kolumbian sisämaassa 1700 metrin korkeudessa juuri päiväntasaajan pohjoispuolella. Sää siellä on tasaisesti 24° päivällä, 12° yöllä ja ilma on kosteaa. Kaupunki on 1537 perustettu Tampereen kokoinen ja näköjään hienoja vanhoja taloja on runsaasti. Kaupungin torilta tämä on löydetty 1959 ja samalla kerralla on kirjattu 10 uutta chililajiketta. Tuo tarkoittaa, että tarkkaa kotipaikkaa ja sen korkeutta vuoristossa ei tiedetä, eli PI 257127 saattaa olla korkeammaltakin ja siis viileämmästä ympäristöstä. Nykyiseltä torilta on kuvia netissä vaikka kuinka, mutta eipä ole kaveri kuvannut chilejä läheltä.

Vaikka jouluna taimelle tullut kolumbialainen on vasta 15 cm korkea, se on chinenseille ominaiseen tapaan leveä. Lehtiruusukkeen leveys lähentelee jo kolmeakymmentä senttiä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.