Starfishistä ei tullutkaan Starfishejä

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Aina ei kaikki mene suoraviivaisesti.
Parvekkeen parhaalla paikalla on tänä kesänä kasvanut Starfish  ja komeasti onkin kasvanut. Korkeutta on jo 170 cm ja leveyttäkin sen verran, minkä naapureiltaan mahtuu. Vähän toista kuukautta sitten siihen ilmestyivät ensimmäiset raakileet ja niiden kasvua olen nyt ihmetellyt.


Eihän tuo näytä ollenkaan Starfishiltä. Ehkä se ei olekaan. Kaikki kymmenkunta raakiletta ovat eri muotoisia, ylempänä jotkut pienemmät muistuttavat vähän oikeata, mutta vain vähän. Siemenessä lienee ollut vieraita geenejä.

Nämähän olivat ihmetyksen aiheena jo idätysvaiheessa, kun siemeniä oli samalla nimellä kahta eri kokoa. Tämä kasvoi niistä isommista, jotka itivät ensiksi. Varalaatikossani oli toinen taimi, vasta 25 cm korkea, mutta annoin sille nyt oman ruukun ja lisää multaa. Jospa siitä vielä kasvaisi vertailukasvi tämän kesän kuluessa. Siemenethän olivat lähtöisin kahdesta eri siemenpussista vuodelta 2008. Toisen olin saanut varmaan lahjaksi, toisen olin ostanut. Mielenkiintoisen monimuotoinen baccatum tässä on kuitenkin kasvamassa. Kunpa olisi vielä maukaskin.

1 kommenttia:

Nizo kirjoitti...

Mikäs siinä, jos vaan on herkullinen chili kyseessä. Tosin vähän se varmaan harmittaa antaa paras kasvupaikka chilille, joka ei olekaan sitä mitä piti.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.