Vaari alkaa tulla vanhaksi

Näkeehän sen käsien uurteistakin, että seitsemänkymppiä on jo ohitettu. Ja siitä, että marraskuun lopulla vielä kerätään parvekkeelta Canarioita kukkivista pensaista.

Näkeehän sen siitäkin, että parvekkeella on vielä noin paljon chilejä joulukuun jo koittaessa ja varsinkin siitä, että ne ovat unohtuneet kastelematta useiksi päiviksi. Elämä hidastuu vuosien lisääntyessä. Kaikkea ei ehdi tai "viitsi" tehdä ajallaan. Vasemman laidan pubet jäivät nytkin vielä kasvamaan, muut leikkelin lyhyiksi ja oksat kompostiin.

Näkeehän sen siitäkin, että en raaskinut leikata keskimmäistä Scotch Bonnetia aivan tapiksi, vaan jätin lehtiä ja kukkanuppuja. Starfish ja Scorpion laitettiin talvehtimisasentoon. Homma on viivästynyt, kun säilytystiloista löytyy edelleen eläviä punkkeja. Niiden täydellinen hävitys vaatisi useita uudelleenmyrkytyksiä ja ne ovat unohtuneet.

Vaan ei sitä huomaa Starfishistä, joka jatkoi kypsymistään näihin päiviin asti ja uusia raakileitakin kehittyi. Meillähän syödään lähinnä tuoretta chiliä ja sitä on riittänyt - ja riittää edelleenkin.

Ikäni siis hidastaa päivityksiä, eikä räväköitä testiketjuja taida olla odotettavissa. Selasin juuri Chilifoorumilta ensimmäistä kauttani -07 (nostalgiaa) ja siellä jo oli erilaisia idätyskokeiluja, jotka sitten johtivat idätyslautan kehittelyyn 2008. Paljon on tullut tänne blogiinkin kirjoiteltua. Vanhoja ohjeita en viitsi vuosittain toistaa, ne löytyvät blogin historiasta.

Ulupica Large, vihdoinkin marjoja

Ulupica Large (C. cardenasii) on minulla ollut useamman  kesän kasvatuksessa, mutta marjoja en ole saanut. Se on kukkinut kauniisti ja runsaasti, tuoksuvia kauniita kukkia, mutta ei satoa. Tämä on miedommin tuoksuva variaatio, jota kasvattelin jo kesän-14, annoin talvehtia viileässä ja keväällä vein ulos.

Chiliaidassa se oli ainoa, joka aivan alusta, kukkanupuista lähtien teki satoa viime kesän kurjissa säissä. Muissa oli jo kukat tai raakileet valmiina keväällä ulos vietäessä.

Ulupica kasvoi ulkona "kukkapenkissä" hiekkamaassa. Se kukki hyvin ja pieniä raakileitakin muodostui. Ensimmäisten pakkasöiden uhatessa kaivoin sen ylös, työnsin juuret ruukkuun ja toin sisään.

Parissa viikossa marjat alkoivat punastua.

Ulupican marjat ovat pieniä, enintään pikkusormen pään kokoisia. Sisällä on mustia, kovia siemeniä. Ensimmäisestä maistellusta niitä löytyi vain 6 kappaletta. Hämmästyin, kun perkasin niitä kuivumaan kourallisen verran. Kaikissa oli täsmälleen 6 siementä. Tasalaatuista chiliä.

Tämä ei siis ole Ulupica XL (extra large), vaan toinen sen esivanhemmista. Risteytys pubescensin kanssa kasvatti kokoa melkoisesti.

Kaverukset Haba ja Oxku

Parvekkeella "kesä" jatkuu, jotkut kellastuvat, toiset eivät ole moksiskaan. Öisin olen pitänyt lämpöpuhallinta ajastimen ja termostaatin ohjaamana. Alimmat yölämmöt ovat olleet viiden asteen paikkeilla pakkasöinä. Kaikkein pirteimmin pärjää perinteinen Habanero.

Habanero (C. chinense)

Laitoin tähän parin viikon takaiset kuvat, kun sieltä löytyi aurinkoisempia, mutta aivan yhtä hienossa iskussa se on edelleen. Tuohan kasvatti kesäkuussa pieniä nappuloita, jotka suurimmaksi osaksi revin pois ja uusi sato kasvoikin enimmäkseen normaalikokoiseksi. Habanero on nyt vain 40 cm korkea sievä pieni puu, todellinen kaunotar kattoon asti kasvavien keskellä.

Oranssin Habaneron "esi-isä" saattaa olla tuossa vasemmalla oleva Oxkutzcabian (C. chinense), Maya-intiaanien perinnechili. Sain niitä pyytämättä, aivan yllättäen postissa eilen legendaariselta chilimieheltä Bluesmanilta. Hetihän niitä piti maistaa ja kun päivän ruokana oli isänpäivältä jäänyttä poronkäristystä, sinnehän minä silppusin yhden Oxkun. Olipa hyvää. Kyllä Mayat tiesivät, miten poronkäristys maustetaan.

Maku ja tuoksu ovat kyllä huomattavan paljon Habaneron tapaisia, chilien koko näyttää olevan vähän pienempi. Oikealla siis on oman puskan habaneroja. Bluesman väitti tätä perinnechiliä äkäisemmäksi kuin oranssi Habanero, mutta määristähän se on kiinni. Poronkäristyksen maustaminen ainakin onnistui yli odotusten. Pitää maistella lisää.

Tomaattia ulkoa marraskuussa

Tällaista ei kyllä minulle ole sattunut ennen. Tuoretta tomaattia sai poimia ulkoa vielä marraskuussa kymmenen asteen lämmössä.

Lehdet ehtivät paleltua pari päivää sitten monen asteen pakkasessa, mutta ihmetomaatti Sungoldin pikku marjat olivat edelleen ihan hyvässä kunnossa poimittavaksi ja nautittavaksi. Ikkunan alla niitä oli enemmänkin varsinkin raakana, mutta tuskinpa ne enää kypsyvät, kun yhteyttäviä lehtiä ei ole.

Varsinainen yllättäjä oli Sibiria, jonka paleltuneiden lehtien takaa löytyi vielä kolme kypsää ja muutama melkein kypsä. Pataruoan jatkeeksihan nuo menivät, siellä ei haittaa, vaikka kypsyysaste ei olisi täydet 100%.

Indian PC-1 ja Thai Hot Culinary, eroja löytyy

Kylvin nämä annuumit vasta vappuviikolla, kun aikaisemmat kasvatukset olivat menneet metsään. Tarkoitus oli vain tutkia, ovatko nuo samaa tai samanlaista. Syyskuussa sain ensimmäiset maistiaiset ja lokakuulla isomman sadon. Ehtivät kuitenkin, vaikka punkkihyökkäys elokuussa viivästyttikin aika tavalla.

Indian PC-1 (C. annuum) on tällä kerralla itse pystyssä pysyvä, pitkäoksainen matalahko puu. Olen siitä aikaisemmin kasvatellut korkeampia ja hontelompia, ehkä nyt kesän valo ja viileys auttoi. Thai Culinary kasvoi tämän vieressä korkeammaksi ja kapeammaksi, mutta ei yhden kasvin perusteella voi vielä määritellä normaalia kasvutapaa. Lannoitus, ruukun suuruus ja ennen kaikkea valon määrä vaikuttaa korkeuteen ja tuuheuteen ratkaisevasti. Tukeva runko syntyy vain runsaassa valossa ja esteettömällä kasvupaikalla.

Intialaisen punaisen, alun perin peltoviljelyyn jalostetun chililajikkeen raakileet kasvavat ensin ylöspäin, mutta kallistuvat erilaisiin kulmiin kasvaessaan. Tämä on selkein ero thaimaalaiseen lajikkeeseen. Näitä voi käyttää myös vihreänä ja itse asiassa intialaiset käyttävät suuren osan chilistään vihreänä. Ne ovat samoja lajikkeita kuten tätä PC-1:tä tai Pusa Jwalaa, mutta ne poimitaan ennen punaiseksi kypsymistä. Jos siis intialaisessa reseptissä sanotaan "5 vihreätä chiliä", voit poimia näitä raakana. Maku on hiukan erilainen, mutta ei ratkaisevan paljon. Väri voi olla myös ruoan ulkonäön vuoksi valittu.

Thai Hot Culinary (C. annuum) kasvattaa chilinsä latvaan ja ne ovat pystyssä. Poimittuna nuo ovat PC-1:n kanssa aivan samanlaisia. Maku ei oikeastaan kauheasti eroa, mutta intialainen on selvästi tulisempi. Thai Culinarya pitää laittaa ainakin kaksinkertainen määrä samaan tehoon. Ehkä on parempi lisätä intialaisiin ruokiin intialaista ja thairuokiin thaimaalaista, kun noita nyt molempia on.

Kummallinen kirvasuma

Meillä on kompostipönttö pihalla pensaiden ympäröimänä. Pensaisiin ilmestyi syksyn myötä kirvoja.

Pakkasten tultua ja lehtien putoillessa pensaista kirvat ovat joukolla siirtyneet kompostipöntön kylkeen ja kannelle, ilmeisesti lämmittelemään.

Kun kissalla on tapana ottaa aurinkoa samaisen pöntön kannella, on ilmeistä, että sen tassuissa ja turkissa kulkeutuu myös kirvoja sisään. Pitääpä olla tarkkana invaasion varalta.

Ihmetomaatti Sungold

Kuvat ovat tältä päivältä. Ulkona Tampereella harjun ylärinteellä yksi tomaatti vielä sinnittelee vihreänä ja kypsyttelee oransseja kirsikkatomaattejaan. Tuo tuossa on seinustalla ja kellarin ikkuna on vain kaksilasinen ja vanha, joten se voi vuotaa vähän, mutta kaikki muut tomaatit siinä vieressä ovat jo mennyttä. Parin metrin päässä tästä on digitaalimittari, joka kertoi alimman lukeman käyneen kolmessa pakkasasteessa. Mittari tosin on irti seinästä. Vesisaavi siinä vieressä oli jääriitteessä joku aamu. Kylmää siis on ollut. Sungold F1 näyttää kestävän sen.

Tomaatissa on vielä kypsiä, niitä on poimittu melkein päivittäin. Pieniähän ne ovat, makeita ja ohutkuorisia. Ei siitä varsinaista suosikkia meille tullut, sillä se ei paljonkaan maistu tomaatille, se on Sungold ja sellaisena ihan hyvä.

Sungoldia on myös alempana tontilla, siellä betonimuuria vasten. Betonikin varmaan säilyttää jotakin päivän lämmöstä pakkasöiden yli, mutta täälläkin kaikki muut tomaatit ovat paleltuneet. Vieressä kasvava viiniköynnös Zilga on myös jo jäätynyt ja lehdet ruskistuivat ennen kuin ehtivät saada syysvärityksen. Muutama pieni terttu rypäleitä on säilynyt ja ne ovat edelleen maukkaita. Tämän kylmän kesän rypälesato jäi pieneksi ja myöhäiseksi eikä kokoakaan ollut kuin puolet normaalista. Jotakin kuitenkin saatiin ulkonakin. Maukkaita ovat nämä minirypäleetkin. Niitä ei kannata pureskella, sillä Zilgassa on runsaasti siemeniä, eivätkä ne maistu hyvälle. Imaisemalla ne ovat herkkua.

Lisää oranssia chinenseä

Jamaikan ylpeys, perinnechili Scotch Bonnet MOA (C. chinense) on 70 cm korkea ja melkein metrin matalampi kuin edellisen jutun trinidadilainen. Leikkelin ristikkäin menneitä oksia naapurikasveista ja käänsin parvekelasiin nojanneen puolen eteen. Tuuhea ja vihreä se on edelleen, vaikka ulkona on ollut useita pakkasöitä. Parvekkeella tarkenee. Satoa ei juuri näy, se on kehittynyt lähemmäksi runkoa ja toiselle puolelle. Ruukku on 6,5-litrainen, puoliksi multaa ja kookoskuitua ja aluslautasena palvelee broileri-grilliboxin pakkaus.

Scotch Bonnet MOA (C. chinense)  

Jamaikalaisen sato on niukempi kuin skorpionin, mutta siinähän oli heinä- elokuussa runsas minikokoisten bonnettien sato kylmän alkukesän jäljiltä. Kun leikkelin ne pois, isompiakin alkoi muodostua. On niitä kyllä syötykin, siksi siinä on niin harvaa. Tästä minä tykkään. Polte on miedompi kuin skorpioneissa, mutta makua ja tuoksua on enemmän ja tätä voi käyttää reilummin, ihan kuin oikeata chiliä, eikä tarvitse varoa heti yliannostusta.

Pakkasyön jälkeistä elämää

Parvekkeella on vielä vehreää, vaikka yöllä oli lähimmällä sääasemalla kuusi astetta pakkasta. Meillä harjun kupeessa oli vain pari astetta ja parvekelasien sisällä lämpöpuhaltimen avustamana alimmillaan viisi plusastetta. Päivällä auringossa  lämpö kohosi jo kolmeenkymmeneen ja chilit roikuttelevat lehtiään läkähtymäisillään. Oikeassa laidassa on päivän aihe, iso puumainen chili, joka kasvaa hyllyltä kattoon asti. Canario amppelissa peittää sen pahasti.

Trinidad Scorpion CARDI (C. chinense)  on trinidadilainen perinnechili, oranssi ja tulinen, vaikkakaan ei sentään mikään ennätystulinen. Siinä on pikemminkin pyritty säilyttämään makua ja tuoksua, sillä nehän merkitsevät ruoanlaitossa eniten. Satoa on aivan riittävästi, sillä näitä käytetään meillä varsin säästeliäästi. Kun on mietoihin tai keskitulisiin tottunut, skorpionia riittää pikku pala maustamaan ruoan. Polte on pitkäkestoinen ja sopivasti käytettynä suorastaan nautittava. Maku ei jotenkin ole minun suuhuni sopivimpia, jonkinlainen karvaus leviää taakse kitalakeen ja kieleen. Se varmaan paranee, jos ruoassa on happamia osia tai tähän sekoittaa jotakin toista chiliä. Mahdollisuuksia on rajattomasti.

Kyllähän tuo muodoltaan aitoa  "scorpparia" muistuttaa ja skorpionin pistinkin löytyy muutamasta yksilöstä. Sen sijaan toimivia siemeniä en toistaiseksi ole löytänyt. Syy ei tietenkään ole syyskylmien, vaan pikemminkin kukkien pölytysvaiheen säätilan tai ravinnetilanteen. Siemeniä kyllä on, mutta ne ovat joko hyvin pieniä tai mustia. Eipä noita ole vielä montaa käytetty, ovat niin riittoisia, joten saattaa sieltä vielä löytyä hyvin kehittyneitä yksilöitäkin.

Sugar Rush - satoa koko kesän

Tämä Sugar Rush (C. baccatum) on kuvattu jo kuukausi sitten. Nyt siinä on tuplasti enemmän kypsiä, mutta lehdet kellastuvat jo - syksy tulee parvekkeellekin. Lannoittamisen lopetin jo toista kuukautta sitten elokuussa.

Sugar Rush on mainio ruokachili, jonka ensimmäiset kypsyivät jo huhtikuussa ja kesäkuusta lähtien niitä on riittänyt. Se on miedohko, joten niitä voi laittaa useamman yhteen ruokaan. Parvekkeella se sai seinänvieruspaikan länsipäästä, mihin suoria auringonsäteitä ei osu aamupäivisin, mutta hyvin tuokin on toiminut.

Sugar Rush on kaunis chili. Hedelmät ov monen muotoisia ja myös monen värisiä, kuten viime kesänä jouduin toteamaan. Nytkin minulla kasvaa ulkona chiliaidassa samasta siemenpussista kasvatettu oranssinkeltainen yksilö. Ulkona ei kyllä kasvua ole juurikaan tapahtunut. Sisällä kasvunsa aloittaneet raakileet kypsyivät kylmässä alkukesässä hitaasti ja elokuun lopulla tai syyskuussa uudestaan alkanut kukinta ei todellakaan ehdi kypsäksi ulkona. Tämä nyt oli näitä kesiä. Onneksi parvekkeella on lasit.

Baccatum-risteytys on melko mauton

Kahden baccatumin, Starfishin ja Hot Tree Pepperin risteytymä, jonka F4 siemeniä sain talvella on osoittautunut kyllä komeaksi pensaaksi, mutta chilit ovat melko mitättömiä niin maultaan kuin tulisuudeltaankin, joten tätä sukuhaaraa ei kannata jatkaa.

Parvekkeen paraatipaikalla pylvään juuressa aurinko paistaa sekä idästä että etelästä. Siinä useimmat chilit ovat kesän mittaan kasvaneet kattoon asti. Tämä Starfish X Hot Tree Pepper F4 (C. baccatum) jäi pienemmäksi, vain parimetriseksi. Siinä on koko kesän ollut satoa, mutta ei runsain mitoin kuitenkaan.

Kypsänä chilit ovat punaisia, enimmäkseen tyypillisiä pitkulaisia, mutta muitakin muotoja esiintyy, paksuja tylppäkärkisiä ja sellaisia, missä on nipukka päässä. Lajike ei siis ole vielä vakiintunut. Useimmat risteytykset alkavat siinä viidennen sukupolven paikkeilla olla ominaisuuksiltaan melko pysyviä.

Starfish X Hot Tree Pepper F4 on melko tavallisen baccatumin näköinen ja kokoinen. Olen noita käyttänyt kourallisenkin yhteen ruokaan ja polte pysyy mietona ja maku alkaa muuttua hivenen karvaaksi. Tämän chilin jatkojalostus meillä loppuu tähän.

Ulupica XL F2

Parvekkeen myrkyttelystä on jo kolme viikkoa, joten olen alkanut käyttää runsaana kypsyvää satoani. Pesen kyllä kaikki ensin pinnalta kaiken varalta, enkä ole vielä ryhtynyt säilömään näitä.

Otetaanpa nyt esittelyyn Ulupica Xtra Large, Taimimoision poikien edelliskesän F1 risteytyksen toinen sukupolvi. Sehän tarkoittaa, että niistä voi kasvaa hyvinkin erilaisia. Siksi yritin kasvattaa kahta, mutta toinen koki kovan kohtalon liiallisen kastelun seurauksena. Tämä ei siis ole mikään tyyppiesimerkki, samanlaisia ei ehkä jatkossa tule koskaan.

Ulupica XL (C. cardenasii?) F2 on korkea kasvi. Se kurottelee tuossa matalalta pöydältä pitkälle kattoon ja pystyyn nostaen mittaa olisi ainakin 3 metriä. Vieressä on muita matalampia lajikkeita, ei se noin tuuhea ole alhaaltakaan. Huomasin juuri, että se kasvaa täysin ilman tukea ja aika ylhäälläkin on jo hedelmiä. Ehkä pitäisi sitoa se vähän kattoon.

Toisaalta, F2 sukupolvesta ei oikeastaan ole tarvetta kuin saada siemeniä seuraavaan sukupolveen, joka taas ehkä näyttää ja maistuu erilaiselta. Meillä nämä ovat oransseja, useilla muilla punaisia.

Meillä F2:n kukkien väri ja muoto, kovat mustat siemenet sekä lehtien karvaisuus muistuttavat kovasti pubescens-sukua, mutta se lieneekin tämän risteytyksen esi-isiä. Kukista lähtee aivan vieno tuoksu, kun läheltä haistelee. Aikaisemmin kasvattamissani Ulupica Largeissa tuoksu oli voimakkaampi ja saattoi täyttää koko huoneen.

Meidän XL:t ovat oransseja ja kooltaan 3-4 cm. Kasvi tosin kasvaa liian pienessä kolmen litran ruukussa mullan ja kookoskuidun sekoituksessa, joten hyvissä oloissa noista voisi tulla isompiakin. Nämä putoilevat itse oksilta jonkin ajan kuluttua kypsymisestä. Maku on hyvä, oikein mukava ja tulisuus kohtuullinen. Vokkivihanneksiin sekoitettuna pari tuollaista maustoi neljän hengen annoksen ihan uuteen kuosiin. Kunpa maku ja tuoksu säilyisivät seuraavissakin sukupolvissa.

Satoakin on luvassa

Ei tämä tuholaisten kanssa taistelu suinkaan ole pysäyttänyt chilien kasvua ja satoa. Nuo kaksi tulista chinenseä olivat vähän kauempana tartunnan lähteestä, amppelitomaatista, enkä niitä vielä myrkyttänyt uudelleen.

Trinidad Scorpion CARDI (C. chinense)

Skorppari kasvattelee aika muhkean kokoisia ja kypsääkin alkaa olla kohta maisteltavaksi. Tämän perinnelajikkeen ei pitäisi  olla niitä kaikkein tulisimpia, maku ja muoto ovat menneet jalostuksessa Scovillelukemien ohi, kerrotaan.

Scotch Bonnet MOA (C. chinense)

Scotch Bonneteista tulee nyt tämän näköisiä. Koko on vihdoin oikein, alkukesän kääpiökokoisia on tuolla taustalla. On siellä isojakin kypsymässä lisää.

Väliraportti punkkirintamalta

Raid taisi olla tehokkaampaa kuin Mäntysuopa. Aivan satunnaismenetelmällä otin muutaman lehden kummallakin tavalla myrkytetyistä chileistä ja tutkin niitä luupilla tarkasti. Pahimmin saastuneet ja vesisuihkulla ja Mäntysuovalla + hitusella ruokaöljyä suihkutelluissa oli vielä liikkuvia punkkeja selvästi enemmän kuin Raidilla (House&Garden) parvekkeella ruiskutelluissa. Parvekkeelta löytyi vain muutama, ulkona saippuoidusta ehkä kolminkertainen tiheys, ei paljoa sielläkään ja nehän olivat pahemmin saastuneet, harsovaiheessa pelastusoperaation alkaessa.

Uusi myrkytyskierros on edessä. Parvekkeella vaihdan myrkkyä, etteivät ehdi tottumaan, annuumit vien vessaan ja suihkuttelen reilun annoksen Raidia perään, ilmastointi pois ja ovi tiukasti kiinni. Ensin kuitenkin teen melko reilun sadonkorjuun. Chilejä on kypsynyt siellä ja täällä ja myrkkyjenkin pitäisi jo olla häipynyt. Pesen ne kuitenkin ennen käyttöä.

Myrkkyä parvekkeelle

Punkithan olivat levinneet paljon annuumeja laajemmalle ja eilen yritin tuhota niitä muualtakin parvekkeelta.

Tuossa on parvekkeen keskikohtaa, oikealla on samanlainen tungos, paitsi nyt heitin annuumit pihalle odottamaan seuraavaa myrkytystä. Kasvit ovat niin oksat lomittain, että punkit pääsevät kätevästi kävelemään chilistä toiseen. Tuosta niitä on vaikea irrottaa ja siirtää vaikka kylpyhuoneeseen myrkytystä varten. Moni on myös tuettu kattoon langoilla, kuten ylimpänä killuva Canario. Parvekkeella taas ei viitsi saippua- ja öljypitoista sumua levitellä, sillä lasit ja seinät saisivat silloin oman osansa ja kaikkialla olisi suttua.

Niinpä suljin illalla lasit ja hämärän tullen suihkauttelin Raidia pitkään parvekkeella kasveja päin eri suunnista. Pyretriinihän hajoaa valossa nopeasti, siksi sitä ei kannata tehdä päivällä. Lasit valitettavasti vuotavat koko ajan, joten riittävän vahvan myrkyn saaminen kaikkialle on ongelmallista. Aamulla kun tarkastelin tilannetta luupin kanssa, kuolleita punkkeja löytyi, mutta osa myös liikkui yhä. Tulos ei ollut 100% ja sehän tarkoittaa, että punkkien leviäminen ja tuho jatkuu, ellen tee perusteellisempaa puhdistusta. Työtä riittää, mutta vaihtoehto on koko parvekkeen kasvien tuhoutuminen. Vielä näissä ei näy kuolleita lehtiä, mutta pistemäisiä imujälkiä  Canarion lehdissä jo löytyy. On korkea aika ryhtyä torjuntatoimiin.

Punkit pääsivät yllättämään - taas

Näin käy, kun chilejä ja muita viherkasveja on kerroksittain osittain katseelta piilossa. Aloin tarkastella annuumieni kehitysastetta ja sieltähän paljastui ikävä näky.

Grandpa's Siberian Indoor Pepper (C. annuum)

Isoisän siperialaisen parista oksasta kaikki lehdet olivat ruskettuneet ja hämähäkinseittiä oli latvoissa runsaasti. Ilmiselvä vihannespunkin pitkälle ehtinyt vioitus. Tämä oli ollut amppelitomaatin seassa ja tomaatista lehdet ruskistuivat. Pidin sitä normaalina vanhentumisena, mutta se ei ollut. Punkit pääsivät hiipimään salaa sisään tuuhean kasvuston suojassa.

Punkit ovat pieniä, niin pieniä, että niitä ei helposti huomaa ennen kuin seittiä alkaa ilmestymään. Suurennuslasilla ne toki näkyisivät ja liikkuvan ötökän saattaa erottaa muutenkin, mutta nuo eivät liiku koko ajan.

Lähikuvia tuosta ilkeästä tuholaisesta ei minun laitteillani saa, siihen tarvittaneen mikroskooppia. Chilifoorumilla on Wikipediasta linkitetty kuva, josta näet yksityiskohdat, mutta viisaampi on varoa heti, kun näkee kuivuvia, käpertyviä lehtiä ja varsinkin seittiä.

Ensiapuna käytin voimakasta vesisuihkua, jolla seitit ja irtopunkit lähtivät. Seuraavaksi on vuorossa sadonkorjuu, sillä punkit eivät ole pilanneet chilejä. Ne imevät nesteitä lehdistä ja varsinkin kasvupisteistä, minkä jälkeen kasvi on mennyttä, jos kaikki uutta kasvua tekevät kohdat on tuhottu.

Tässä kärsivät eniten tomaatin lehtien sisässä olleet oksat, jotka tässä ovat takana. Kaikki ei kuitenkaan ehkä ole menetetty. Pari myrkytystä viikon välein eri myrkyillä pysäyttää punkit, mutta muutaman kuukauden päästä niitä putkahtaa taas esiin.

Nämä tulivat meille maaliskuussa hienon kukkalaitteen muodossa. Siellä oli vihreänä pohjana muratti, jonka vaimo otti amppeliin, kun kukat olivat kuihtuneet. Toukokuussa se kuhisi punkkeja ja viereinen tomaattiamppeli oli saastunut myös. Molemmat myrkyteltiin perusteellisesti ja oireettoman tuntuisen tomaatin vein kesän tullen parvekkeelle. Seuraukset ovat ikävät.

Muut annuumit olivat kauempana tomaatista, eikä niissä ole niin paljon punkkeja. Numex Pinata on kellastanut lehtensä, mutta siihen voi olla muitakin syitä. Indian PC-1, Thai Culinary ja Kim Chi todennäköisesti selviävät myrkyttelemällä. Sato on kyllä myöhäistä muilla paitsi Kim Chillä, jossa on paljonkin poimittavaa. Muiden pienet raakileet saavat Raidia ja Mäntysuopaa päälleen ja ehtivät puhdistua ennen kuin sato kypsyy.

Jamaikalainen perinnechili ei oikein kasva Suomen kylmässä kesässä

Piti ottaa Scotch Bonnet MOA (C. chinense) oikein pois hyllyltään ja katsoa, miten se voi. Tässä tämän 60 senttiä korkean ja enemmän leveän, alhaalta asti haarautuneen tukevan puun valopuoli, se mikä on ollut parvekelasia vasten. Kissa ikkunalla ei pidä kameran räpsähtelystä, mutta eipä se nyt rynnännyt pakoon, kun on puolittain ulkona kapealla kaiteella, josta pudotusta on monta metriä. Kissat osaavat varoa, ei se koskaan ole pudonnut.

Kun tuuheita oksia vähän nostelee, sieltä paljastuu runsaasti oransseja kypsiä chilejä, mutta pienehköjä jamaikalaiseksi perinnechiliksi. Muoto on vähän sinnepäin, väri täsmää, mutta koko on jäänyt kesän kylmyyden vuoksi pieneksi. Ei sentään puolukan kokoiseksi kuten joillakin toisilla chinenseillä.

Maku on miellyttävä, hedelmäinen, tuoksu melko mieto, vaikkakin tyypillinen habaneron sukuisille. Poltetta on varsin maltillisesti, mutta se viipyilee pitkään.

Sen olen jo oppinut, että ensimmäisten kypsyneiden tai pieneksi jääneiden mukaan ei kannata arvioida koko lajiketta. Maku ja polte saattaa muuttua oleellisesti, kun täysikokoinen sato kypsyy.

Kun oksia nostelee vielä enemmän, kypsien yläpuolelta löytyy myöhemmin, vähän lämpimämmissä oloissa kasvuun lähteneitä Scotch Bonneteita. Vihreä on noin viisisenttinen, enkä tiedä, onko se jo täysikasvuinen, kypsät ovat alle kaksisenttisiä. Vihreitä on hieman eri muotoisia, kaikki syvästi uurteisia, mutta aidolle Jamaikan maatalousministeriön vaalimalle lajikkeelle ominaista piispanhatun tyyppistä vaakapoimua niissä ei esiinny. Tuo vihreän alapuolella oleva oranssi kuitenkin viittaa sen tapaiseen muotoon. Kun nuo pienetkin ovat varsin hyvää maustetta ruokiin ja kelpaavat sellaisenaankin syötäväksi, veikkaisin, että tästä on tuleva yksi kestosuosikeistani.

Skorpioni paljastaa piikkinsä vasta syksyllä

Chinensetkin sentään kasvavat joten kuten kurjasta alkukesästä huolimatta.

Trinidad Scorpion CARDI (C. chinense), tämä Trinidadin maatalousinstituutin vaalima perinnekasvi alkoi juhannuksen jälkeen kasvaa saatuaan uuden ruukun ja kanankakkaa juurilleen. Nyt tuolla puulla on korkeutta metrin verran.

Tästä kuvasta se ei oikein erotu, sillä ylhäällä on amppelissa Canario, jonka versot leviävät joka suuntaan parvekkeen yläosassa sieltä täältä kattoon tuettuna. Nuo kasvavat niin lomittain, että en pystynyt siirtämään niitä erilleen. Vasemmalla samalla hyllyllä ovat Scotch Bonnet (MOA) ja varsin pieni Habanero oranssi.

Oransseja ovat tämän Skorpioninkin kypsät hedelmät. Nuo ovat niitä juhannusviikolla havaittuja raakileita, joista sentään kasvoi puolukkaa isompia, mutta ei tälle chilille luonteenomaisia. Muodosta puuttuu skorpionin piikki. suippo alaosa eikä kokoakaan ole niin kuin Trinidadissa.

Vihreä raakile oikealla on Canario (C. pubescens), joka tosiaan kasvaa vapaasti lomittain tämän chinensen kanssa.

Ylempänä puussa on alkanut uusien raakileiden kasvu ja näissä on jo tunnusomaisia muotoja ja rosoinen pinta. Nämä myös kasvavat isommaksi. Skorpioneja saadaan sittenkin, jos vain kesää kestää. Syyskuussa joudun ehkä auttamaan näitä lämpöpuhaltimella kylmimpinä öinä. Tämän ei pitäisi olla kaikkein tulisimpia skorpioneja, mutta kyllä noista pienistäkin puhtia jo löytyy. Mitä sitten täyskokoisista?

Kummallisia kuvakulmia

Tumbling Tom Yellow (Solanum lycopersicum)

Parvekkeella nojatuolini yläpuolella riippuu tomaattiamppeli aivan käden ulottuvilla. Onneksi uudessa kamerassani on kääntyvä etsin ja sillä pystyy kuvaamaan aivan tuolin pinnasta suoraan ylös, muuten ei mahtuisi.

Tumblin Tom Yellow on taas vauhdissa, vaikka tämän kylvin talvella alkuperäisistä 2007 vuoden siemenistä. Vieressä roikkuu myös uusista tsekkiläisistä siemenistä kokeeksi kasvatettu ja aivan yhtä hyviä ja makeita ovat nekin. Niissä ei mainittu niiden olevan F1 hybridi, mutta kaksinkertainen hinta ja sininen peittausväri kertovat, että kyseessä on parempi siemen. Minulla on nyt siementä vuosiksi eteenpäin ja tämähän on monivuotinen.

Voi tätä sadon runsautta! Chileillä ei mene aivan yhtä hyvin, mutta siitä vähän myöhemmin.

Uskomattomia makuelämyksiä talvi-iltoihin

Jos sinulla on chilejä varten kuivuri, nyt sille on muutakin käyttöä. Kuivatut mansikat ovat sellaista herkkua, että sitä ei juuri mistään saa, ellei itse tee.

Kovin ohuiksi siivuiksi ei kannata leikata, ne kutistuvat kuivuessa. Olen jopa kuivannut pienempiä neljänneksen lohkoina. Jos mansikan pinnan saa kuivurin ritilää vasten se ei paljon tartu, mutta leikkauspinnat voivat pureutua kiinni. Olen sivellyt ritilät öljyllä ja se on auttanut. Miedon makuinen ruokaöljy sopii eikä sitä kannata säästellä, muuten viipaleet joutuu irrottamaan veitsellä. Aivan rutikuivaksi mansikoita ei kannata paahtaa, vaan saavat jäädä taipuisiksi. Parvekkeella nuo kuivuvat 10-15 tunnissa riippuen viipaleiden paksuudesta, ilman lämpötilasta ja kosteudesta.

Kuivat mansikat säilyvät vaikka paperipussissa kuivassa komerossa, mutta viisainta on panna ne johonkin rasiaan muiden taakse, että säilyvät liian aikaiselta napostelulta. Talvella kynttilänvalossa ne nimittäin ovat vielä paljon maukkaampia.


Tarkennuksia pari päivää myöhemmin:

Olen saanut palautetta, että mansikat tarttuvat ritilään. Ritilöitä on erilaisia, samoin öljyjä ja öljyäjiä. Itse asiassa sain itsekin yhden ritilällisen tarttumaan kiinni, kun öljysin huolimattomasti. Varma keino on pitää mansikan pintaosa ritilää vasten:

Se onnistuu leikkaamalla marjat neljään osaan, suuremmat vaikka kuuteen lohkoon. Pienet voi jättää puolikkaiksi. Ritilän voi silti voidella öljyllä, mutta tärkeintä on pitää mansikan ulkopinta ritilää vasten.