Varastossa vihertää mukavasti

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kellarikerroksessa meillä on viileä varastotila, askarteluhuoneeksi nimetty. Siellä minulla on nyt chilien talvehtimistila. Viimesyksyinen kuva valoineen löytyy täältä. Tänä vuonna sisään tuodut chilit ovat huomattavasti matalampia. Useimmat leikkasin alle vaaksan korkeudelta poikki ja poistin lehdetkin, jotta tuholaisia ei kulkeutuisi sisään. On niitä silti. Ansarijauhiaisista ei tunnu pääsevän millään eroon. Aina muutamia säilyy hengissä jossakin ja eiköhän ne muutkin öttiäiset heräile, kun pääsivät lämpimään. Nyt siellä on 18°, myöhemmin paukkupakkasilla vielä vähemmän.

Jamy juuri ulkoa kaivettuna 23.10 ja sisällä uusia lehtiä versovana 13.11.
Tapaus Jamy (C. baccatum):
Juuri ennen ensilumen tuloa hellyin muutaman pakkasyönkin kestäneelle Jamylle ja kaivoin sen ylös maasta, pesin juuret, leikkasin oksat lyhyeksi, istutin ruukkuun ja toin sisään. Sehän näyttää selvinneen rajusta muutoksesta nopeasti, sillä jo kolme viikkoa myöhemmin se puskee uusia lehtiä keväiseen tapaan.

Aji Cristal (C. baccatum myöskin) koki saman käsittelyn jo aikaisemmin. Siihen tosin jäi muutama oksa raakileineen. Ne ovat nyt kypsyneet, lehtiä on putoillut paljon, samoin kaikki silloiset kukkanuput. Nyt, kuusi viikkoa sisään tuonnista siinä on tervettä tummanvihreää kasvua ja uusia nuppuja. Seuraan mielenkiinnolla, jaksavatko ne nyt kehittyä.


1 kommenttia:

Geranium kirjoitti...

No eipä tosiaan tainnut Jamy olla moksiskaan saamastaan käsittelystä, hienoa uutta kasvua. Ja varsin komeat talvetussysteemit sinulla!

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.