Vähän varhain lähdin liikkeelle tänä vuonna, mutta kun lajikkeita on vain muutama, tila ehkä riittää huhtikuussa, jolloin ei normaalisti ole nähnyt ikkunasta ulos, kun se on niin täynnä chilin ja tomaatin taimia, osa jo isojakin.
Tuossa nuo 7.1. itämään laitetut ovat 17.1. Baccoja oli vain 4. Yksi on itänyt aikaisemmin ja yksi vielä odottelee idätysaikaa. Tänään noissa kaikissa näkyy eloa ja Aji Huanuco ja Starfish ovat jo päässeet multaan sirkkalehdillä. Starfishistä ei ollut omaa siementä tallessa, mutta löytyi kaksikin Fataliin pussia menneiltä vuosilta. Toisessa siemenet olivat selvästi isompia ja ne itivät ensin. Tavoistaan poiketen myös Omnicolor iti alle kolmen viikon, vaikka siemenet olivat vanhoja.
Turbo Puben siemenien kuivauksessa tai käsittelyssä on tapahtunut joku virhe 2009, sillä niistä ei tunnu tulevan hyviä taimia. Niistä osa tosin kypsyi vasta pakkasilla. Jospa erehdyin ottamaan niistä siemeniä. En muista. Tämä on toinen idätyserä ja yhdessä on elonmerkkejä. Paprika Hecele Eros itää hyvin, pieni Ulupica ei vieläkään.
Canario jaksaa kukkia. Tämä kuva on muutama päivä kukinnan alkamisesta. Nyt kukkia on ainakin 20 auki yhtä aikaa ja uusia kehittyy niin paljon kuin oksiin mahtuu. Se on varsin sievä pieni, tasalatvainen puu, ikkunalaudan komistus ehdottomasti.
Tarkkasilmäiset huomaavat ruskeat laikut isossa lehdessä keskellä. Ei, meillä ei vielä ole ripsiäisiä sisällä. Siihen on hangannut verho sen sijaintipaikassa taimilaatikossa. Nuo tuntuvat olevan herkkähipiäisiä.
2024 ett chiliår?
6 kuukautta sitten
3 kommenttia:
Terve!
eteeni on tullut kysymys johon ei ole löytynyt varsinaista vastausta. Joten arvoisa chili sensei kysympä tätä suoraan sinulta. Tällähetkellä minulla kasvavat chilit jugurttipurkeissa ja ne ovat vielä kylläkin pieniä mutta mikä olisi se oikea aika vaihtaa isompaan. Esim maitopurkkiin?
Blogisi on toiminut suurena innostuksen aiheena tähän harrastukseen!
Eipä tuohon yksinkertaista vastausta ole. Chilitkin ovat niin erilaisia ja kasvatusolosuhteet. Samoin mullat.
Kyllä ne kuukauden jogurttipurkissa (ellei ole minikokoa) pärjäävät, ehkä kaksikin. Kun lehdet kasvavat reilusti yli purkin leveyden ja korkeutta on purkkia enemmän, on aika vaihtaa isompaan.
Parhaiten sen näkee juurista. Kosteana (ei litimärkänä) multapaakun saa ehjänä ulos, kun se on painunut ja juuret täyttäneet purkin. Vähän kun puristelee ja painaa pohjasta, se irtoaa. Jos juuria on paljon reunoilla, on aika vaihtaa.
Kiitos pikaisesta vastauksesta!
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.