Pieniä pallukoita Brasiliasta

torstai 7. helmikuuta 2013

Pimenta de Bode ja CGN 21500 ovat kaksi minulle uutta Brasilialaista chinenseä, joiden marjat ilmeisesti ovat aika tavalla saman näköisiä kypsänä. Bodesta tiedän marjan koonkin, se on alle 2 cm ja värivaihtoehtoja on punainen tai oranssi. CGN 21500:n marjat ovat raakana tummia, mutta kypsyvät oranssiksi.


CGN 21500 (C. chinense) on puolentoista kuukauden iässä ja kavereitaan pienempi. Se tulee Brasilian pohjoisosasta, Amazonin alueelta ja on siis lämpimän ja kostean ilmaston kasvatteja ja sietää helposti, saattaapa suorastaan vaatiakin yli 30° lämpötiloja. Tämä taimi kärsi huomattavia vaikeuksia jouduttuaan pois lämpökaapista. Siitä kuivui suuri osa lehdistä ja nyt ne jo ovat pudonneet pois. Uusia kasvaa ja latvakin haarautui siinä samalla. Nyt tuo on alle 20° lämpötilassa ja uusi kasvu on muita vaaleampaa.


Pimenta de Bode (C. chinense) iti ainakin 5 vuotta vanhoista siemenistä ja on nyt kaksi kuukautta vanha. Sen kotialue on Goiás keskellä Brasiliaa, kilometrin korkealla ylänköalueella ja lämmön tarve lienee vähäisempi kuin tuolla toisella. Ainakaan se ei ottanut nokkiinsa lämpötilan muutoksesta. Bodea kerrotaan käytettävän erityisesti etikkasäilykkeissä ja sen kerrotaan olevan hyvin suosittu mauste kotimaakunnassaan. Tulisuudesta liikkuu erilaisia arvioita, mutta ei sen lähellekään chinesen huippulukemia pitäisi olla, pikemminkin 15-50.000 scovillea. Sen kansanomainen nimi on pukinpippuri, mutta kukaan ei tunnu osaavan sanoa miksi.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Saitko CGN 21500:sta marjoja ja jos sait, niin onko niistä kuvia? Mulla on Jeweltä saatu yksi podi, josta siemenet tallessa, mutta oli hiukan väärännäköinen...

Chilivaari kirjoitti...

Taisi kypsä jäädä laittamatta, raakileista kyllä oli kuvaa 10. kesäkuuta.
Oranssin suuntaan se kypsyi, eikä maku minua mitenkään hurmannut, aika tavanomainen, ei edes kovin chinensemäinen.
Se julkaisematon kuva:
http://4.bp.blogspot.com/-3Gbs6Zj2ZUY/Un5yAUSl42I/AAAAAAAACVo/Pqod8SaFTo8/s1600/cgn21500.jpg

Unknown kirjoitti...

Kiitos. Tuo on lähempänä Jewen podia, kuin netistä löytämäni kuvat. Mutta aika erikoinen oli tuo minun cgn21500 ja ajatelin sitä kokeilla kasvattaa.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.