Ledivalojen testiä 2 kuukautta

maanantai 16. joulukuuta 2013


Tuossa ne ovat kahden kuukauden iässä. Nyt pitää muistaa, että isommat eli baccatumit on leikattu latvasta ja se viivytti kasvua muutaman viikon, kuten oli tarkoituskin. Muuten ne olisivat ehkä jo yli noiden pahvien.
Mitat baccoilla ovat vasemmalta oikealle 20, 20, 11 ja 26 cm. Mittasin mullan pinnasta rungon tai oksan latvaan, en noita korkeimpia lehtiä, sillä nehän ovat ylhäällä vain ahtauden vuoksi.

Täysspektrisen 23W 5500K energiansäästölampun alla leikatun latvan haarautuminen tapahtui nopeimmin ja kasvu on ollut voimakkainta. Siinä on edelleen eniten lehtiä. Myös akvaariovalo tuottaa voimakasta lehtien kasvua ja isot lehdet varjostavat pienempiä chinensejä jo aika pahasti. Nyt ESL:n valossa on selviä nuppuja baccatum Kellu Uchun haarojen latvoissa. Korkeusvertailu ei tästä eteenpäin ehkä kerro kaikkea, sillä toiset kasvavat neljääkin tasavahvaa latvaa, jotkut vain kahta.

Chinenset ovat odotetusti matalampia, 10, 9, 7 ja 9 cm. Punaisen Rocaton nuput eivät ole kasvaneet isommiksi, mutta tarkkaan katsoen myös valkoisen ledin alla chinensessä on nuppuja. Koko testi käännetyssä aikajärjestyksessä löytyy täältä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.