Ledilampun ruumiinavaus

perjantai 3. tammikuuta 2014

Eivät nuo kiinaihmeet mitään ihme kestävyyttä osoita. Muutaman viikon ehti 12W pikkuspotti valaista tomaattiamppelia kun se jo sanoi sopimuksen irti. Sattuman oikusta se tuli samalla purettua, kun siitä aukesi väärä kierre ja kantaosa jäi lamppuun tongeilla irrotettavaksi.

Vasemmalla kärkipihdeillä lampusta irrotettu E14 kantaosa, sitten pakkausteipillä "eristetty" elektroniikkaosa, jäähdytyssäleikkö ja sen sisässä ledit. Tämä on ns. Cob-ledispotti, eli päässä on valoa keskittävä linssi metallikehyksellä paikalleen kiristettynä. Lukulamppuna tuollainen on hiukan ikävä, kun huonosta linssistä tulee sinertävän valokehän ympärille keltainen ja vihreä rengas. Kasvivalaisussa tuo ei niin haittaa.

Tuollainen piirikortti sieltä pakkausteipin alta paljastui. Siellähän on niitä pahamaineisia kondensaattoreita, joilla on tapana poksahdella ja tuottaa pahanhajuista savua. Valkoisesta kantaosasta tähän tulee verkkovirta ja ainoa eriste oli tuo teippi. Tosin se vaarallisempi pää työnnetään kantaosan muoviseen suojaan, kun laite kasataan.

Vikakin löytyi. Joku tumpelo harjoittelija oli juottanut yläkuvassa näkyvän punaisen johdon niin huolimattomasti, että se muutaman viikon lämpiämisen jälkeen irtosi ledeistä. Tinasin sen uudelleen ja nyt toimii. Jotkut muutkin tinaukset olivat hapettuneita ja epämääräisen näköisiä. Eihän muutaman euron noinkin monimutkaiseen tuotteeseen voi millään saada huolellista ja ammattitaitoista työtä, sen ymmärtää suomalainen. Näillä on mentävä, mutta valkeus tuli taas - toistaiseksi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, tosin nuo kondensaattorit ovat halpoja, jossei muuta vikaa ole. Kyseessä on hakkurivirtalähde ja jossakin pitänee olla mikropiiri, mikä sitä ohjaa, vaikea uskoa että pelkällä vastus-kondensaattoripiirillä saisi aikaan korkeita taajuuksiaa.
Ferriittimuuntaja toimii korkealla taajuudella muuntaen 230 volttia lampun jännitteeksi.
Joskus vedin vielä töissä ollessani tuotanto-osastoa missä piirilevyjä valmistettiin, Ilmeisesti Kiinassa on halpa työvoima, mikä merkinnee osaamatonta.
Teippi, joskin on aika laaduton eriste, voi eristää vaikka kymmenen kilovolttia, joten ei liene hätää.
Jotkut isommat spotit ovat varustettu tavallisilla ristipääruuveilla, mutta sitten joissakin on ruuvit joita ei saa tavallisilla välineillä auki. Mielenkiintoinen harrastus.
Chilikallu

Chilivaari kirjoitti...

Tässä ei ollut yhtään ruuvia, kaksilla kierteillä se pidetään kasassa.
On se silti ihme minusta. Muutamalla eurolla postimaksuineen kotiin kannettuna tuommoinen määrä työtä ja tavaraa. Tämä nyt kyllä oli harjoittelukappale ja sekin myytiin. Laadunvalvontaa ei ilmeisesti ole lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei paljoa houkuttele kiinasta tilata lamppuja tämän jälkeen, oli ne sitte kuinka halpoja vaan.. :)

Tarina kirjoitti...

Kyllähän se harmittaa, kun hankinta on perjantai-iltapäivän tahi maanantaiaamupäivän laatuluokkaa.
Näppärä osaa korjata.
Antoisaa alkanutta vuotta!

PP kirjoitti...

Kai Anonyymi (kolmas viesti) tiedät, että kaikki ledivalot on valmistettu Kiinassa (tai muussa halvan työvoiman maassa kaukoidässä)? Eurooppaan massoittain myyntiin tulevissa valoissa on keskimäärin hieman parempi laatu ja niitä valvotaan edes vähän, mutta niissäkin on paljon roskaa ja suorastaan vaarallisia suunnittelu- ja valmistusvirheitä. TUKESin sivuilta näkee karun totuuden.

Jukka *Chilitunari* kirjoitti...

PP, ei kai kaikkia ledivalaisimia tehdä Kiinassa. :D Itse olen ollut kohta 15 vuotta töissä suomalaisessa firmassa jossa on tehty jo yli 15 miljoonaa ledimodulia. Ja ne on tehty oikeasti Suomen Turus.

Anonyymi kirjoitti...

Ledisirua ei valmisteta yhden yhtäkään Suomessa. Liekö edes Euroopassa yhtään ledisiruja valmistavaa tehdasta. Kyllä ne Aasiasta tulee.

Mutta ledivalaisimia (joihin ledisirut sijoitetaan) toki valmistetaan, ja niiden sähköturvallisuuteen voi paljon vaikuttaa suomalaisella (tai eurooppalaisella) suunniteluosaamisella.

MaijaPertti

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.