Baccat pysyvästi parvekkeelle?

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Säätiedotus näyttää siltä, että kovia pakkasöitä ei ole tulossa, ei ainakaan sellaisia, mihin 1000W lämmitin ei riittäisi. Puoliteholla on pysytty yli +5 asteessa pakkasöinäkin. Tomaatit ja bubet ovat ulkoilleet jo jonkin aikaa, mutta baccatumit olen pitänyt vain aurinkoisina päivinä parvekkeella, öisin sisällä. Nyt siihen tulee muutos. Annuumin taimet vein sinne myös, chinenset pysyvät sisällä ikkunalla, kun niistä on tullut minikokoisia marjoja, jos ovat saaneet kylmää kukinta-aikaan.

Sadepilviä ja auringonpaistetta, siinä päivän sää. Esittely alkaa nyt oikealta.

Sugar Rush on suurimpana saanut jo uuden ruukun. Se oli vajaa kuukausi sitten näitä esitellessäni kymmensenttinen ja on kasvanut siitä puolimetriseksi. Tämä oli kasvukuukausi. Nyt tosin mitasta 10 cm on upotettu multaan ruukun vaihdon yhteydessä. Siinä on isoja nuppuja latvassa ja haarautuminen käynnissä, vaikka ikää näillä on vasta kaksi kuukautta.

Trepadeira do Werner ja PI 439410 ovat ruukun pinnalta mitaten melkein yhtä isoja, mutta niillä on vielä edessään syvempään multaan upotus. Keskellä on hännänhuippu Campane ja näiden takana baccojen varakappaleita.

Vasemmassa laidassa punaisessa jäätelörasiassa on marraskuulta asti kasvanut perulainen Aji Amarillo, sen varataimi. Varsinainen kasvattini kukkii ja siinä on jo raakileitakin olohuoneen ikkunalla. Se on venynyt ikävästi muutamista haaroista ikkunan yli ja tarvitsee koko ajan saksia. Se pitäisi jo siirtää parvekkeelle isoon ruukkuun, mutta sitä en sitten pysty siirtämään pakkasten alta sisään, joten olkoot vielä jonkin aikaa paikoillaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.