Väliraportti punkkirintamalta

Raid taisi olla tehokkaampaa kuin Mäntysuopa. Aivan satunnaismenetelmällä otin muutaman lehden kummallakin tavalla myrkytetyistä chileistä ja tutkin niitä luupilla tarkasti. Pahimmin saastuneet ja vesisuihkulla ja Mäntysuovalla + hitusella ruokaöljyä suihkutelluissa oli vielä liikkuvia punkkeja selvästi enemmän kuin Raidilla (House&Garden) parvekkeella ruiskutelluissa. Parvekkeelta löytyi vain muutama, ulkona saippuoidusta ehkä kolminkertainen tiheys, ei paljoa sielläkään ja nehän olivat pahemmin saastuneet, harsovaiheessa pelastusoperaation alkaessa.

Uusi myrkytyskierros on edessä. Parvekkeella vaihdan myrkkyä, etteivät ehdi tottumaan, annuumit vien vessaan ja suihkuttelen reilun annoksen Raidia perään, ilmastointi pois ja ovi tiukasti kiinni. Ensin kuitenkin teen melko reilun sadonkorjuun. Chilejä on kypsynyt siellä ja täällä ja myrkkyjenkin pitäisi jo olla häipynyt. Pesen ne kuitenkin ennen käyttöä.

Myrkkyä parvekkeelle

Punkithan olivat levinneet paljon annuumeja laajemmalle ja eilen yritin tuhota niitä muualtakin parvekkeelta.

Tuossa on parvekkeen keskikohtaa, oikealla on samanlainen tungos, paitsi nyt heitin annuumit pihalle odottamaan seuraavaa myrkytystä. Kasvit ovat niin oksat lomittain, että punkit pääsevät kätevästi kävelemään chilistä toiseen. Tuosta niitä on vaikea irrottaa ja siirtää vaikka kylpyhuoneeseen myrkytystä varten. Moni on myös tuettu kattoon langoilla, kuten ylimpänä killuva Canario. Parvekkeella taas ei viitsi saippua- ja öljypitoista sumua levitellä, sillä lasit ja seinät saisivat silloin oman osansa ja kaikkialla olisi suttua.

Niinpä suljin illalla lasit ja hämärän tullen suihkauttelin Raidia pitkään parvekkeella kasveja päin eri suunnista. Pyretriinihän hajoaa valossa nopeasti, siksi sitä ei kannata tehdä päivällä. Lasit valitettavasti vuotavat koko ajan, joten riittävän vahvan myrkyn saaminen kaikkialle on ongelmallista. Aamulla kun tarkastelin tilannetta luupin kanssa, kuolleita punkkeja löytyi, mutta osa myös liikkui yhä. Tulos ei ollut 100% ja sehän tarkoittaa, että punkkien leviäminen ja tuho jatkuu, ellen tee perusteellisempaa puhdistusta. Työtä riittää, mutta vaihtoehto on koko parvekkeen kasvien tuhoutuminen. Vielä näissä ei näy kuolleita lehtiä, mutta pistemäisiä imujälkiä  Canarion lehdissä jo löytyy. On korkea aika ryhtyä torjuntatoimiin.

Punkit pääsivät yllättämään - taas

Näin käy, kun chilejä ja muita viherkasveja on kerroksittain osittain katseelta piilossa. Aloin tarkastella annuumieni kehitysastetta ja sieltähän paljastui ikävä näky.

Grandpa's Siberian Indoor Pepper (C. annuum)

Isoisän siperialaisen parista oksasta kaikki lehdet olivat ruskettuneet ja hämähäkinseittiä oli latvoissa runsaasti. Ilmiselvä vihannespunkin pitkälle ehtinyt vioitus. Tämä oli ollut amppelitomaatin seassa ja tomaatista lehdet ruskistuivat. Pidin sitä normaalina vanhentumisena, mutta se ei ollut. Punkit pääsivät hiipimään salaa sisään tuuhean kasvuston suojassa.

Punkit ovat pieniä, niin pieniä, että niitä ei helposti huomaa ennen kuin seittiä alkaa ilmestymään. Suurennuslasilla ne toki näkyisivät ja liikkuvan ötökän saattaa erottaa muutenkin, mutta nuo eivät liiku koko ajan.

Lähikuvia tuosta ilkeästä tuholaisesta ei minun laitteillani saa, siihen tarvittaneen mikroskooppia. Chilifoorumilla on Wikipediasta linkitetty kuva, josta näet yksityiskohdat, mutta viisaampi on varoa heti, kun näkee kuivuvia, käpertyviä lehtiä ja varsinkin seittiä.

Ensiapuna käytin voimakasta vesisuihkua, jolla seitit ja irtopunkit lähtivät. Seuraavaksi on vuorossa sadonkorjuu, sillä punkit eivät ole pilanneet chilejä. Ne imevät nesteitä lehdistä ja varsinkin kasvupisteistä, minkä jälkeen kasvi on mennyttä, jos kaikki uutta kasvua tekevät kohdat on tuhottu.

Tässä kärsivät eniten tomaatin lehtien sisässä olleet oksat, jotka tässä ovat takana. Kaikki ei kuitenkaan ehkä ole menetetty. Pari myrkytystä viikon välein eri myrkyillä pysäyttää punkit, mutta muutaman kuukauden päästä niitä putkahtaa taas esiin.

Nämä tulivat meille maaliskuussa hienon kukkalaitteen muodossa. Siellä oli vihreänä pohjana muratti, jonka vaimo otti amppeliin, kun kukat olivat kuihtuneet. Toukokuussa se kuhisi punkkeja ja viereinen tomaattiamppeli oli saastunut myös. Molemmat myrkyteltiin perusteellisesti ja oireettoman tuntuisen tomaatin vein kesän tullen parvekkeelle. Seuraukset ovat ikävät.

Muut annuumit olivat kauempana tomaatista, eikä niissä ole niin paljon punkkeja. Numex Pinata on kellastanut lehtensä, mutta siihen voi olla muitakin syitä. Indian PC-1, Thai Culinary ja Kim Chi todennäköisesti selviävät myrkyttelemällä. Sato on kyllä myöhäistä muilla paitsi Kim Chillä, jossa on paljonkin poimittavaa. Muiden pienet raakileet saavat Raidia ja Mäntysuopaa päälleen ja ehtivät puhdistua ennen kuin sato kypsyy.

Jamaikalainen perinnechili ei oikein kasva Suomen kylmässä kesässä

Piti ottaa Scotch Bonnet MOA (C. chinense) oikein pois hyllyltään ja katsoa, miten se voi. Tässä tämän 60 senttiä korkean ja enemmän leveän, alhaalta asti haarautuneen tukevan puun valopuoli, se mikä on ollut parvekelasia vasten. Kissa ikkunalla ei pidä kameran räpsähtelystä, mutta eipä se nyt rynnännyt pakoon, kun on puolittain ulkona kapealla kaiteella, josta pudotusta on monta metriä. Kissat osaavat varoa, ei se koskaan ole pudonnut.

Kun tuuheita oksia vähän nostelee, sieltä paljastuu runsaasti oransseja kypsiä chilejä, mutta pienehköjä jamaikalaiseksi perinnechiliksi. Muoto on vähän sinnepäin, väri täsmää, mutta koko on jäänyt kesän kylmyyden vuoksi pieneksi. Ei sentään puolukan kokoiseksi kuten joillakin toisilla chinenseillä.

Maku on miellyttävä, hedelmäinen, tuoksu melko mieto, vaikkakin tyypillinen habaneron sukuisille. Poltetta on varsin maltillisesti, mutta se viipyilee pitkään.

Sen olen jo oppinut, että ensimmäisten kypsyneiden tai pieneksi jääneiden mukaan ei kannata arvioida koko lajiketta. Maku ja polte saattaa muuttua oleellisesti, kun täysikokoinen sato kypsyy.

Kun oksia nostelee vielä enemmän, kypsien yläpuolelta löytyy myöhemmin, vähän lämpimämmissä oloissa kasvuun lähteneitä Scotch Bonneteita. Vihreä on noin viisisenttinen, enkä tiedä, onko se jo täysikasvuinen, kypsät ovat alle kaksisenttisiä. Vihreitä on hieman eri muotoisia, kaikki syvästi uurteisia, mutta aidolle Jamaikan maatalousministeriön vaalimalle lajikkeelle ominaista piispanhatun tyyppistä vaakapoimua niissä ei esiinny. Tuo vihreän alapuolella oleva oranssi kuitenkin viittaa sen tapaiseen muotoon. Kun nuo pienetkin ovat varsin hyvää maustetta ruokiin ja kelpaavat sellaisenaankin syötäväksi, veikkaisin, että tästä on tuleva yksi kestosuosikeistani.

Skorpioni paljastaa piikkinsä vasta syksyllä

Chinensetkin sentään kasvavat joten kuten kurjasta alkukesästä huolimatta.

Trinidad Scorpion CARDI (C. chinense), tämä Trinidadin maatalousinstituutin vaalima perinnekasvi alkoi juhannuksen jälkeen kasvaa saatuaan uuden ruukun ja kanankakkaa juurilleen. Nyt tuolla puulla on korkeutta metrin verran.

Tästä kuvasta se ei oikein erotu, sillä ylhäällä on amppelissa Canario, jonka versot leviävät joka suuntaan parvekkeen yläosassa sieltä täältä kattoon tuettuna. Nuo kasvavat niin lomittain, että en pystynyt siirtämään niitä erilleen. Vasemmalla samalla hyllyllä ovat Scotch Bonnet (MOA) ja varsin pieni Habanero oranssi.

Oransseja ovat tämän Skorpioninkin kypsät hedelmät. Nuo ovat niitä juhannusviikolla havaittuja raakileita, joista sentään kasvoi puolukkaa isompia, mutta ei tälle chilille luonteenomaisia. Muodosta puuttuu skorpionin piikki. suippo alaosa eikä kokoakaan ole niin kuin Trinidadissa.

Vihreä raakile oikealla on Canario (C. pubescens), joka tosiaan kasvaa vapaasti lomittain tämän chinensen kanssa.

Ylempänä puussa on alkanut uusien raakileiden kasvu ja näissä on jo tunnusomaisia muotoja ja rosoinen pinta. Nämä myös kasvavat isommaksi. Skorpioneja saadaan sittenkin, jos vain kesää kestää. Syyskuussa joudun ehkä auttamaan näitä lämpöpuhaltimella kylmimpinä öinä. Tämän ei pitäisi olla kaikkein tulisimpia skorpioneja, mutta kyllä noista pienistäkin puhtia jo löytyy. Mitä sitten täyskokoisista?

Kummallisia kuvakulmia

Tumbling Tom Yellow (Solanum lycopersicum)

Parvekkeella nojatuolini yläpuolella riippuu tomaattiamppeli aivan käden ulottuvilla. Onneksi uudessa kamerassani on kääntyvä etsin ja sillä pystyy kuvaamaan aivan tuolin pinnasta suoraan ylös, muuten ei mahtuisi.

Tumblin Tom Yellow on taas vauhdissa, vaikka tämän kylvin talvella alkuperäisistä 2007 vuoden siemenistä. Vieressä roikkuu myös uusista tsekkiläisistä siemenistä kokeeksi kasvatettu ja aivan yhtä hyviä ja makeita ovat nekin. Niissä ei mainittu niiden olevan F1 hybridi, mutta kaksinkertainen hinta ja sininen peittausväri kertovat, että kyseessä on parempi siemen. Minulla on nyt siementä vuosiksi eteenpäin ja tämähän on monivuotinen.

Voi tätä sadon runsautta! Chileillä ei mene aivan yhtä hyvin, mutta siitä vähän myöhemmin.

Uskomattomia makuelämyksiä talvi-iltoihin

Jos sinulla on chilejä varten kuivuri, nyt sille on muutakin käyttöä. Kuivatut mansikat ovat sellaista herkkua, että sitä ei juuri mistään saa, ellei itse tee.

Kovin ohuiksi siivuiksi ei kannata leikata, ne kutistuvat kuivuessa. Olen jopa kuivannut pienempiä neljänneksen lohkoina. Jos mansikan pinnan saa kuivurin ritilää vasten se ei paljon tartu, mutta leikkauspinnat voivat pureutua kiinni. Olen sivellyt ritilät öljyllä ja se on auttanut. Miedon makuinen ruokaöljy sopii eikä sitä kannata säästellä, muuten viipaleet joutuu irrottamaan veitsellä. Aivan rutikuivaksi mansikoita ei kannata paahtaa, vaan saavat jäädä taipuisiksi. Parvekkeella nuo kuivuvat 10-15 tunnissa riippuen viipaleiden paksuudesta, ilman lämpötilasta ja kosteudesta.

Kuivat mansikat säilyvät vaikka paperipussissa kuivassa komerossa, mutta viisainta on panna ne johonkin rasiaan muiden taakse, että säilyvät liian aikaiselta napostelulta. Talvella kynttilänvalossa ne nimittäin ovat vielä paljon maukkaampia.


Tarkennuksia pari päivää myöhemmin:

Olen saanut palautetta, että mansikat tarttuvat ritilään. Ritilöitä on erilaisia, samoin öljyjä ja öljyäjiä. Itse asiassa sain itsekin yhden ritilällisen tarttumaan kiinni, kun öljysin huolimattomasti. Varma keino on pitää mansikan pintaosa ritilää vasten:

Se onnistuu leikkaamalla marjat neljään osaan, suuremmat vaikka kuuteen lohkoon. Pienet voi jättää puolikkaiksi. Ritilän voi silti voidella öljyllä, mutta tärkeintä on pitää mansikan ulkopinta ritilää vasten.

Ulkona ei nyt vaan kasva

Annoinpa heti väärän todistuksen. Kyllä kasvaa, kaikki täkäläiseen luontoon perinteisesti kuuluvat, siellä muinaisesta jääkaudesta asti kasvaneet kasvit rehottavat, vain siellä väkisin viljelemämme ulkomaiset, herkkähipiäiset kuten chilit tai tomaatit protestoivat.

Meillä harjun etelärinne on niin vehreä, että ei juuri koskaan tähän aikaan vuodesta. Ruohot, puut ja pensaat nauttivat kosteudesta. Normaalikesänä rinne olisi ruskeaa kuivuudesta ja vain keinotekoisesti kastellut, muualta tuodut, ihmisen hoitamat kasvit rehottaisivat. Nyt on täysin toisin. Muutama aste vähemmän lämpöä ja oksia riepottelevat tuulet sen tekevät tropiikin kasveille.

Suurin toivein toukokuussa istuttamani chiliaita ei tänä kesänä kasva. Oikeastaan se on taantunut toukokuusta. Vertailukuvassa 28.5. oli harso takana, joten siinä kasvit erottuvat paremmin. Vaikka tuosta ilta-auringossa sateen jälkeen kuvatusta kuvasta ei saa selvää, kerron kuitenkin vasemmalta oikealle chilien menestyksen.

Campane (C. baccatum) vasemmalla on menettänyt tuulessa latvansa ja oksiaan. Siinä on muutamia kukkia ja raakileita, mutta ei niistä tänä kesänä enää mitään tule.

Ulupica Large (C. cardenasii) on juurtunut parhaiten, mutta liian myöhään sekin. Pakkaset tulevat ennen kuin noista kukista kehittyy kypsiä chilejä. Kuva on vastakkaiselta puolelta aamun valossa.

Surkeasti kävi Trepadeira do Wernerille (C. baccatum). Ikkunalla spotin alla talvehtinut pensas kypsytteli kyllä ulos vietäessä oksilla riippuneet raakileensa, mutta pudotti sitten lähes kaikki lehtensä, eivätkä uudet vielä ole kuin hiirenkorvalla.

Oikealla Sugar Rush (C. baccatum) on tehnyt satoa pikku hiljaa pitkin kesää, mutta vain muutaman se on saanut kypsäksi. Siirrosta se selvisi parhaiten, mutta lehdet harvenivat ja oksat katkeilivat tälläkin. Ilmeisesti taimikasvatuksen laatu merkitsee paljon ulos sopeutumiseen ja tämä oli hyvässä kasvussa toukokuussa ja onnistui jatkamaan sitä viileämmässäkin.

Siperia jyllää tomaateissakin

Taidamme elää siperialaisessa ilmastovyöhykkeessä tänä kesänä. Siperialainen chili viihtyy parvekkeella hyvin ja ulkona taivasalla vain siperialainen tomaatti näyttää pärjäävän.

Tomaatti Sibiria

Sateiden välissä onnistuin ottamaan melkein aurinkoisen kuvan Hyötykasviyhdistyksen vuosia vanhoista siemenistä kasvatetusta Sibiria-tomaatista.

Tomaatit ovat tänä vuonna viikkoja jäljessä edellisten kesien kasvusta, vaikka esikasvatus oli melkeinpä parempaa kuin aikaisemmin. Vain venäläinen perinnetomaatti Sibiria on suhteellisen normaalilla kasvu-uralla. Vieressä unkarilainen Mano on täysin hukassa, kukista ei kehity mitään. Outdoor Girl ja Sungold kasvattelevat vasta herneenkokoisia raakileita. Lämpö ei vain riitä.

Tällaisena kesänä alkaa ajatella kasvihuonetta, mutta jyrkälle rinnetontille sellaisen perustaminen ei vain onnistu. Parvekkeelta sentään on saatu satoa sekä amppelitomaateista että ruukussa kasvatetusta aikaisesta BoneyMM F1 lajikkeesta. Niiden jälkeen eivät kaupan tomaatit heti maistu, vaikka olisivat Närpesistä kotoisin. Hollanti on varsinainen kirosana vihanneksista puhuttaessa.

Karvas, mutta koukuttavan karvas

Ihmisen makuaistin perusmakuja ovat makea, hapan, suolainen, karvas ja hieman kyseenalainen umami. Eilen maisteltiin pojan kanssa karvasta chiliä, mutta hetken päästä sitä alkoi tehdä mieli lisää, maku koukutti.

Grandpa's Siberian Indoor Pepper (C. annuum)

Leivän päällä sulatejuuston seassa tuota maisteltiin, kuten meillä tehdään useimmille uusille lajikkeille. Toki paljaaltaankin kokeillaan ja tämän yläpää oli lähes tuleton, maku ja polte lisääntyivät alaspäin mentäessä, kuten siemenetkin. Tämä on erilainen, mutta miellyttävä tuttavuus. Netissä sitä on haukuttu karmeaksi ja karvaaksi kokemukseksi, mutta siitäkin voi pitää. Sanotaan kyllä, että karvaasta mausta opitaan pitämään vasta myöhemmällä iällä. Greipistä en pidä vieläkään, mutta kahvi pitää olla vahvaa ja karvasta, tummapaahtoista.

Komean niminen Grandpa's Siberian Indoor Pepper on mitä ilmeisimmin kotoisin Siperiasta ja sen kerrotaan tuottavan chilejä talvellakin ikkunalla. Tarinat kertovat, että länteen muuttaneet sukulaiset ovat tuoneet sen isoisän ikkunalta Siperian perukoilta. Siitä nimi, josta kyllä on monia muunnoksia ilman isoisääkin ja indoor on korvattu sanalla house. Kuvissa ne näyttävät samoilta.

Tämä on erittäin tukevatekoinen annuum ja chilejä kasvaa ryppäinä ylöspäin. Noissa saattaa olla viileiden säiden aiheuttamaa pienikokoisuutta, sillä uusimmat raakileet ovat hieman pidempiä.

Joka tapauksessa isoisä löysi pippurinsa ja pitää siitä.

Kim Chi ei ole kovin tulinen

Korealainen ruoka pitäisi olla tulista ja heidän kansallisruokansa hapatettu kiinankaali Kim Chi pitäisi sisältää paljon tulista chiliä. Nämähän on kuulopuheita, itse en ole Koreassa käynyt.

Kim Chi (C. annuum)

Jostakin kansainvälisestä siemenkaupasta löysin talvella tuon ruoan mukaan nimetyn korealaisen chilin siemeniä ja pitihän sitä kokeilla. Se on pienehkö, tukeva ja kaunis kasvi, satoisakin pienessä ruukussa, mutta polte oli jonkinlainen pettymys, ainakin ensimmäisessä kypsyneessä. Hyvää annuumiahan tuo on, ehkä sitä pitää vain laittaa runsaalla kädellä. Toisaalta, eipä missään ole väitetty, että juuri tämä olisi korealaisruoan chili, vaikka nimi on sama. Siementen myyjät hakevat myyviä nimiä erottuakseen joukosta.

Maku on itse asiassa varsin miellyttävä annuumiksi, kärkikastia, mutta ruokaan pitää tulisuus tehdä jollakin muulla lajikkeella, elleivät nuo sitten muuta makuaan, kunhan saavat kypsyä auringossa. Odottelen pääsatoa ihan rauhassa. Kuten aurinkoisia päiviäkin.

Ruohosilppu on hyvää lannoitetta

Jos leikkaat nurmikoita, ota silppu talteen, se lannoittaa luonnonmukaisesti niin tomaatit, kurpitsat kuin chilitkin ulkona. Samalla saat myös kasvatusalueen katetta, joka pitää kosteutta maassa, estää rikkaruohojen kasvua ja parantaa maaperän laatua lisäämällä siihen humusta. Myös kitketyt rikkaruohot kelpaavat viherlannoitukseksi. Katetta voi laittaa paksustikin, kunhan ei aivan kasvien runkoon kiinni asti, sillä maatuessaan paksu silppu kuumenee melkoisesti.

Ruohosilpussa on runsaasti kasvua lisäävää typpeä, joten sen käyttö syksyllä ei enää ole suositeltavaa. Silloin leikkuutähteet kannattaa kompostoida seuraavaa kesää varten. Kompostissa ruohosilppu kuumenee helposti yli 60-asteiseksi ja auttaa muitakin aineksia maatumaan nopeammin. Nurmikolle jätetty leikkuutähde lannoittaa useimpia nurmikoita liikaa ja aiheuttaa vain lisää leikkuutarvetta.

Eri kasveissa on eri määrät ravinteita, mutta Missourin yliopisto on mitannut keskimääräisen nurmikonleikkuusilpun N-P-K arvoiksi 4-1-2, eli siis ihan varteenotettavaa lannoitusta, kun tuota kertyy paljon. Aurinkoisella säällä katesilppu neuvotaan kastelemaan ja lopulta sekoittamaan pintamaahan. Sehän tapahtuu myös, kun muutaman viikon päästä lisää päälle uuden erän ruohosilppua.

Hankalassa rinnemaastossa silput keräävä akkukäyttöinen sähköleikkuri on osoittautunut erinomaiseksi.

Aurinkoa ja lämmintä - vihdoinkin

Kesäkuun viimeisenä päivänä 20° ylittyi vihdoin ja huomiselle on uhkailtu jopa hellettä.

Laitoin annuumit samaan laatikkoon, niin kastelu käy helposti ja niitä voi siirrelläkin yhdessä. Tuo myös suojaa chilejä kaatumiselta tuulessa. Oikeastaan tuonne pitäisi laittaa leca- tai hydrosoraa pohjalle, sillä kasvit kasvattavat nopeasti juuret ulos ruukkujen pohjasta. Isoina tuossa ei kolmea enempää mahdu kasvattelemaan, mutta nyt siinä on sekä talvella idätettyjä että pari kuukautta sitten itämään laitettua uusintakylvöä.

Nuo isommat laidoissa ovat yli neljän kuukauden ikäisiä. Vasemmalla on tukevatekoinen Grandpa's Siberian Indoor Pepper, johon ensimmäiset raakileet ilmestyivät kohta kaksi kuukautta sitten, eli pian voi löytyä kypsää. Se kukkii aivan hervottomasti, mutta pienessä ruukussa kaikki eivät kehity chileiksi.

Oikean laidan hennompioksainen on korealainen Kim Chi, joka tuntuu viihtyvän paremmin pienessäkin ruukussa viileällä parvekkeella, sillä siinä on runsaasti raakileita. Niistäkin vanhimmat ovat kohta parin kuukauden ikäisiä. Suipot chilit ovat lommoisia ja kooltaan suuruusluokkaa 7cm. Kasvin muoto on kovin leveä, vaakasuoria haaroja sojottaa joka suuntaan.

Vappuviikolla taimelle tulleet pikku annuumit kuvasin jo ennen juhannusta, kun ne olivat kaksi kuukautta vanhoja. Uskoisin näistäkin maistiaisia saavani syksyn mittaan, jos kesä menee vähänkään tavalliseen tahtiin tästä eteenpäin.

Sataa, tuulee ja on kylmä

On tämä "kesä".
Kesäkuu on kohta loppu, eikä ainuttakaan edes 20-asteista päivää ole ollut, helteistä puhumattakaan. Tuulta on riittänyt. Ulkona ei kasva juuri mikään. Tomaatit olivat tänä vuonna edellisvuotista paremmassa kunnossa kun vein ne ulos, nyt ne ovat viikkoja jäljessä viime kesästä. Chiliaidasta ei taida uutta satoa kasvaa, ennen ulos vientiä kasvuun lähteneet raakileet sentään kypsyvät. Kurpitsa näyttää viihtyvän, mutta kurkut kuolivat joka ainoa. Ne ovat herkkiä.

Ei nyt pelkkää synkistelyä kuitenkaan. Parvekkeella lasien takana päivälämmöt nousevat sen verran, että kasvua ja kypsymistä tapahtuu. Risteytynyt baccatum Starfish X Hot Tree Pepper F4 parvekkeen parhaalla paikalla on hyvässä vedossa, uusia raakileita, kooltaan selvästi näitä ensimmäisiä isompia, uutta kasvua ja kukkia riittää. Maku tosin tuntuu varsin miedolta, mutta ensimmäisten maistiaisten perusteella ei vielä pidä tehdä lopullista makuarviota.

Chilirintamalla siis kuitenkin melkein kaikki hyvin, chinensejä lukuun ottamatta.

Kookos kellastaa chinenset

Tuo nyt on liian jyrkkä väite, mutta käyttämäni kookosmulta on kasvattanut vain kellastuneita chinesejä. Sävyero ei ole voimakas, mutta olen ihmetellyt sitä jo kuukausia. Silmä havaitsee, että jotakin on vialla, mutta kuvassa sitä on vaikea saada näkyviin. Toisaalta kasvit kasvavat ja satoakin alkaa muodostua. Väri on oire jostakin puutoksesta, mutta ei kohtalokas virhe kuitenkaan.

Maaliskuussa ostin heräteostoksena keskustan rautakaupasta muutamalla eurolla kolmen kookoskuitupaketin tarjouksia. Nyt hinta näyttää olevan 5€ paketti. Se siitä halpuuttamisesta, vaikka nythän ei enää ole mullanvaihtosesonki. Chilit pääsivät silloin taimiruukusta isompaan ja kookoskuituun. Kaikki siihen siirretyt chinenset alkoivat kasvaa, mutta kasvu oli kellertävää. Muut olivat normaaleja. Tiedän toki, että kookoksen ravinteet eivät riitä pitkälle, mutta lannoitin melkein alusta asti tupla-annoksella Puutarhan Kesää (2ml/l). Ei auttanut chinenseille. Taimet olivat alhaalta ylös asti kellertävän sävyisiä, kun ne aikaisempina keväinä ovat olleet syvän vihreitä.

Tänään taisin saada ilmiön näkymään kuvassakin. Olisi pitänyt käyttää vertailua, mutta nyt vertailu syntyi itsestään. Vaihdoin muutama viikko sitten tämän Trinidad Scorpion Cardin isompaan ruukkuun, laitoin puolet puutarhamultaa kookoksen seuraksi ja reilusti kanankakkaa yhteen nurkkaan varastolannoitteeksi. Seuraus on tässä. Oikealla on entinen, kellastunut latva, vasemmalle kasvaa uusi, terveemmän värinen haara. Ilmeisesti lannoitevarastoon on jo osuttu ja runsaampi typpi vaikuttaa kasvuun ja väriin.

Pikku skorpioneja siellä kellastuneenkin lehden alla jo majailee. Kunpa eivät jäisi juhannusviikon kylmyydessä pikkuruisiksi hämähäkeiksi.

Baccatumit kasvavat tuossa kookoksessa aivan normaalisti ja ovat oikean värisiäkin. Niille se käy hyvin. Kummallista. Eri chililajien erilaisista ravinnevaatimuksista ei ole kovin paljon tietoa liikkeellä, mutta eroja niissä on, se on nyt selvää.

Tapaus Habanero

Olisihan tämä pitänyt arvata ja oikeastaan tiesinkin näin käyvän, mutta tein sen silti. Netissä otsikot jo kertoivat "kylmin alkukesä 50 vuoteen".  Se ei sovi Habanerolle eikä monelle muullekaan chinenselle. Nyt vielä tein sen virheen, että vein ne parvekkeelle jo huhtikuussa. Lämpöpuhallin piti yöhallat loitolla, mutta en minä sillä päiviä lämmittänyt ja yötkin kävivät alle kymmenessä asteessa.

Nappuloitahan sieltä tulee. Kylmä jossakin kukinnan vaiheessa tekee habaneroista puolukan kokoisia, eivätkä ne kasva tuosta, vaikka lämpöä nyt tulisi lisää. Siitä on edellisiltä keväiltä varmat havainnot.

On siellä sentään muutama melkein normaalin kokoinenkin ja ne taitavat kasvaa vielä. Sen kun tietäisi, mikä näitä erottaa, mikä saa toiset kasvamaan, toiset jäämään kääpiöiksi.

Habanero on kasvanut ihan mallikkaaksi pikku puuksi aivan lajilleen ominaiseen tapaan. Nuo pikkuiset nappulat pitäisi kait riipiä tai leikellä pois kasvua häiritsemästä. Ne kyllä kypsyvät oranssiksi ja maistuvatkin ihan oikealle, mutta kovin vähän niistä kertyy satoa. No, tässä on vielä kesää jäljellä, ei syytä huoleen. Piilotin tuonne ruukun kulmaan lusikallisen kanankakkaa, kohta pitäisi ripeämpi kasvu alkaa. Jospa se vaikuttaisi chilien kokoonkin.


Mitäpä tästä opimme? Ehkä sen, että baccat ja pubet  viihtyvät parvekkeella, chinenset sisällä, jos kelit ovat tällaisia.

Kypsää pukkaa

Nyt teen jotakin sellaista, mistä en chilifoorumeilla pidä. Kun näen pitkiä rimpsuja pieniä kuvia, mielenkiintoni alkaa hiipua. Liian paljon liian samanlaista informaatiota. Eipä sinunkaan näihin tarvitse uppoutua, nehän ovat vain omia muistiinpanojani kesäkuun alun tilanteesta 2015.

Talvehtineet Rocoto Santa Natalia ja Cajamarca

Rocoto Montufar kypsyy monimuotoisena, tässä pyöreä ja puikula

Peruvian White Habanerossa on vihdoin valkoisiakin makupippureita normaalimman kellertävän ohella

Padron ehti punastua ennen ulosvientiä ja ulkona tuuli oli repinyt Omnicolorista tuollaisen oksan. Sitä on syöty paljon jo punaisenakin.

Sugar Rushia kasvaa samasta siemenpussista sekä oranssinkeltaista että punaista

 

Trepadeira do Werner kuten tuo oranssi Sugarkin kypsyvät ulkona, mutta olivathan ne melko valmiita jo ulos vietäessä. Ei näillä kesäkuun säillä ulkona paljon kehitystä tapahdu.

Tumpelokin onnistuu nyt leivänteossa

Chilit kasvavat, kypsääkin jo pukkaa monella taholla, mutta nyt poikkean vakioaiheestani.

Pataleipä on kohta vuoden ikäinen some-ilmiö Suomessakin, mutta uudelleen lämmitys ei liene pahasta. Unohtakaa leipäkoneet ja monitoimikoneet taikinaa vaivaamassa. Käsivoimiakaan ei tarvita. Hitusen hiivaa ja paljon aikaa ajaa saman asian. Ohjeita on netti täynnä, enkä niistä ole paljoa poikennut, mutta kerron silti omani puolen vuoden kokemuksella.

7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5-1 tl kuivahiivaa riippuen nostatusajasta ja jauhojen karkeudesta
3,5 dl kuumaa (42-45°) vettä, olen ottanut mittailematta hanasta melkein kättä polttavaa

- Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, lisätään vesi ja sekoitellaan, ei vatkata eikä vaivata
- Taikina saa nousta kelmulla tai kannella peitetyssä astiassa puoli vuorokautta tai enemmänkin
- Sitten laitetaan uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja kannellinen pata tai muu paistoastia sinne
- Taikinan olen kaatanut hyvin jauhotetulle leivinlaudalle, käännellyt vähän ja peittänyt
- Kun pata on kuuma, sen pohjalle kaadetaan vähän öljyä ja nostetaan taikina kuumaan pataan
- Se saa kypsyä 225° uunissa kannella peitettynä puoli tuntia
- Sitten otetaan kansi pois ja kypsennetään vielä 15 minuuttia väriä pintaan

- Valmis leipä kumotaan leikkuulaudalle ja annetaan jäähtyä vähän. Perusohjeen vastaisesti olen peittänyt leivän liinalla tai jopa muovikuvulla joksikin aikaa. Muuten kuoresta tulee liiankin rapea.

Eilinen nokkosleipä oli mallia "pika". Tein taikinan päivällä ja leivoin 6 tuntia myöhemmin. Hiivaa käytin kokonaisen teelusikallisen. Keräilin tuoreita nokkosia ja lisäsin niitä jauhoihin aika kasan hieman saksittuna, mitenkään käsittelemättä. Taikinassa tuoreet lehdet aiheuttivat vetisyyttä ja loppuvaiheessa piti lisätä tavallista enemmän jauhoja laudalle, että taikinaa pystyi käsittelemään. Taikinaahan ei leivota millään tapaa, mutta se pitää pystyä nostamaan kuumaan pataan yhtenä möykkynä, eli sen pitää pysyä jotenkin käsissä.

Minä paistelen leivät isohkossa (25 cm) lasisessa uunivuoassa, jonka päällä käytän alumiinifoliosta muotoiltua kantta. Tämä nokkosleipä nousi poikkeuksellisen lyhyen ajan tavallista runsaammalla hiivalla, mutta hyvin se nousi noinkin, vaikka vähän epäilin. Jotkut tummat tai rouheiset jauhot eivät ole toimineet tällä tavalla. Nokkonen muuten maistui tuossa selkeästi ja tuoksui myös. 

Chiliä en ole leipään sekoittanut, sen lisään leivän päälle chilijuustona.

Niin, kerrottakoon vielä, että en ole mikään leipojamestari. Eläkepäivinä opettelin sämpylöiden tekoa, mutta tuollaiset kokonaiset leivät onnistuivat vasta, kun tuli pataleipä. Eläköön se pitkä nostatus ja vaivaamisen pois jäänti. Tämä olisi periaatteessa hieno tapa saada aamulla tuoretta leipää pöytään, mutta ei käytännössä. Taikinan voi tehdä edellisenä päivänä, mutta kun itse leivontaan uunin kuumentamisineen ja leivän jäähdyttämisineen menee yli tunti aikaa, eihän sitä ehdi aamukahville tehdä. Niinpä olen alkanut tehdä taikinan aamukahvin jälkeen ja leiponut illalla. Leipä on ilman muovipussia säilytettynä ihan hyvää seuraavanakin aamuna. Nokkosleipä varsinkin.

Ja vielä: Älypuhelin on ihan älyttömän hyvä paistoaikojen muistuttaja. Sinne voi laittaa hälytykset milloin pitää leipoa, milloin ottaa kansi pois ja koska leipä on valmis. Eipä tarvitse niilläkään stressata itseään.

Kuvauskalustosta

Kevään kuluessa olen vähitellen vaihtanut kuvauskalustoni kokonaan uuteen "perheen painostuksesta". Muut olivat jo vuosi sitten siirtyneet Panasonicin pokkarikokoisiin vaihto-objektiivisiin ja niihin sopivaa laitteistoa alkoi olla lähistöllä saatavissa, vain makro puuttui. Olin niitä vertaillessani todennut, että uudet pienemmät peilittömät olivat vähintään yhtä hyviä kuin vanha peili-järjestelmäni. Vain etsin noista pienistä puuttui. Olen kai vanha ja opittuihin tapoihini jämähtänyt, mutta minusta tuntui, että kamerassa pitää olla etsin, ei vain joku läpyskä takakannessa. Etsimestä kuvatessa saa paljon tukevamman otteen kameraan, kun sitä nojaa otsaan ja tukee kyynärpäillä kylkiin. Maaliskuussa vihdoin löytyi sopiva etsimellinen kamera, vain makro vielä puuttui. Niitä toki oli kaksi markkinoilla, mutta kolmas, lupaava tulokas oli jo julkaistu. Parin kuukauden jälkeen sekin saapui Suomeen ja minähän tein kaupat heti, sen verran hyviä olivat arvioinnit maailmalla olleet.

Tässä vastaava kuva kuin vuodelta 2012, jolloin esittelin edellisen makroni. Eniten on muuttunut vakiozoomi, "kittilinssi", joka tuolloin oli yhtä iso kuin makro. Nyt se on mallia "pannukakku", mutta yhtä hyvä, vain pienempi. Makro on miltei yhtä pitkä kuin edellinenkin, mutta puolet kevyempi, silti laadultaan vähintään yhtä hyvä. Vauhtiviivat ja tyylikäs ulkomuoto puuttuvat, mutta niitähän ei näe valmiista kuvista. Paljon on objektiivien suunnittelu edennyt muutamassa vuodessa ja kameran pienempi kenno tietysti auttaa lasien keventämisessä, se lyhentää polttovälejä. Panasonicin ja Olympuksen objektiivit ovat vapaasti keskenään vaihtokelpoisia ja niin minä sitten vaihdoin, tein omia yhdistelmiä.

Kamerakseni valitsin Olympuksen juurikin sen etsimen vuoksi. Se myös istui käteeni parhaiten. Objektiivit ovat kaikki Panasonicin, koska vain niissä on kuvanvakaaja, jota muut perheessä tarvitsevat ja ne on testeissä todettu hitusen paremmiksi kuin Olympuksen halpislasit. Pro-sarja on sitten ihan erikseen.

Kamera on roiskevesi- ja pölytiivis, mutta objektiivi ei. Säätönuppeja ja funktionäppäimiä on niin paljon, että en vielä ole keksinyt kaikille käyttöä. Niitä voi käyttäjä määritellä haluamallaan tavalla. Menurakenne on valtava, enkä usko koskaan oppivani sitä, mutta perustoiminnot ovat samanlaiset kuin muissakin järjestelmäkameroissa, joten minkäänlaista oppimisaikaa ei tarvittu kuvien saamiseksi. Olen varsin tyytyväinen valintaani. Kamera on selvästi pienempi, tukevampi ja monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Wi-Fiäkin ehdin jo käyttämään, kun tarvittiin ryhmäkuvaa, jossa itse olin mukana. Kameran kuvan saa kännykkään ja sillä voi hallinnoida kameraa, vaikkapa kuvata sarjatulta. Erityiskiitoksen ansaitsee kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka mahdollistaa käsivarakuvauksen varsin pitkilläkin valotusajoilla ja se toimii hienosti myös videokuvauksessa, mikä on aika ainutlaatuinen ominaisuus tämän hetken järjestelmäkameroissa.

Makrolasilla todellakin syntyy neulanterävää jälkeä. Tässä kohteena ovat kurpitsan nuput vastavalossa. Noin lyhytpolttovälisen makron ongelmana on, että lähikuvissa kuvausetäisyydet ovat varsin lyhyitä ja kamera helposti varjostaa kohdetta. Perhoskuvaukseen tämä 30mm (vastaa täyskennoisella 60mm) tuskin soveltuu, niitä ei pääse niin lähelle, mutta se toimii hyvin muoto- ja esinekuvauksissa ja kelpaa maisemiinkin, ellei laajakulmaa tarvita.

Lähietäisyydeltä sillä saa ruudun täyteen alle parin sentin kokoisesta kohteesta. Tuo vaakatasossa oleva nuppu on juuri sellainen ja siitäkin sai lähikuvan. Näpyttämällä näistä saat vähän isompia. Kaikki kuvat on kuvattu käsivaralta. Jalustalta saisi vieläkin terävämpää jälkeä, mutta kun se on niin hankala asetella näissäkin tiloissa. Laiskuus voittaa. Nautitaan elämästä.

Chiliaita 2015

Oleskeluterassillamme on jo "perinteisesti" ollut yhdellä sivulla chiliaita. Tänä vuonna se muodostui talvehtineista lajikkeista. Istutin ne eilen ja toivoin pilvisen kelin jatkuvan loppuviikon, mutta niinpä vain tuli heti aurinkoinen päivä ja sisällä kasvaneet chilit piti suojata UV-säteilyltä. Hallaharso ei ole kaunis maisemassa, enkä sitä montaa päivää aio pitää.

Vasemman laidan "piispanhattu-chili" Campane (C. baccatum) on jo miehen korkuinen ja menee yli tämän kuvan. Sen vieressä on Ulupica Large (C. cardenasii). Se osoittautui vääräksi valinnaksi, sillä illan mittaan tuuli oli taittanut lähes kaikki  vaakasuorat oksat. Nostelin niitä sitomalla, mutta en lastoittanut. Jos ne kuivuvat, eiköhän uusia kasva.

Muita tummempana erottuu eteisen ikkunalla ledispotin alla talvehtinut Trepadeira do Werner (C. baccatum). Siinä on jo kypsääkin, kuten laitimmaisessa Sugar Rushissa (C. baccatum).  Kunhan nuo asettuvat paikoilleen ja saan aurinkosuojan pois, siinä on valmis aita. Katajapensas rajaa toista päätä ja tästä oikealle jatkuu talvivalkosipulin voimakaskasvuinen rivi.