2010 idätykset alkoivat

torstai 10. joulukuuta 2009

Sentin styroksilautan päällä märällä talouspaperilla kelluvat ensimmäiset idätykset. Eturivin Rocoto Granden (Pepper-King viime vuodelta) siemenet itivät kaikki, nopeimmat seitsemässä päivässä. Niistä kaksi on jo mullassa. Takarivissä Fataliin tämän vuotisia rocotoja eilen laitettuna. Viikon päästä saattaa sieltäkin pilkistää valkoista.

Vuosi sitten idätin pubescensit kuukautta myöhemmin ja ehdin saada vain pienen sadon syyskuussa ulkona. Pääosa kypsyi loka- marraskuussa sisälle siirrettynä. Jospa nyt homma aikaistuisi hieman. Tosin nyt on eri lajikkeet ja niillä on kaikilla eri tavat. Ongelma noista muodostuu huhti- toukokuussa kun taimet ovat niin isoja, että eivät ikkunalle mahdu, mutta ei niitä voi uloskaan viedä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.