Siemenluetteloita on tullut selattua. Paljon mielenkiintoista on maailmalla ja omasta siemenlaatikostakin löytyy vielä monia kokeilemattomia tapauksia. Edellisinä vuosina olen keskittynyt chilin kasvatuksissani lähinnä yhteen maahan kerrallaan ja ottanut samalla selvää sen lajikevalikoimasta, maantiedosta, historiasta ja monesta muustakin asiasta. Intia ja Peru ovat tulleet paljon tutummiksi. Nyt olen hankkimassa uusia siemeniä hyvinkin monesta suunnasta.
Perulainen peruschili on edelleen vahvasti mukana, talvehtivathan monet lajikkeet. Myös pari uutta on suunnitteilla, baccatum Puca Uchu ja chinense Cajamarca sekä Red Peruvian Rocoto, joka on jo taimella. Intiasta tulee tietysti Bhut Jolokia, maailman tulisin, sekä muutama annuum. Jo kolmatta kauttaan kasvava baccatum Aji Indian jatkanee palveluksiaan. Saman ikäinen on myös Aji Cristal Chilestä. El Salvadorin ihmeen mainitsinkin jo edellisessä postauksessa.
Panamalainen Aji Chombo on jo kaksi kesää ollut parvekkeen suurin kasvi. Lokakuun puolivälissä sisään tuodussa puussa ovat punaiset hedelmät pysyneet. Osa on rypistynyt, mutta aivan tuoreitakin on edelleen oksilla. Ne ovat kestävää laatua, pysyvät kolmekin kuukautta oksilla käyttökelpoisina. Uusia ei talvisäilytyksessä ole kasvanut.
Nyt mukaan tulee myös muutama eurooppalainen annuum-chili. Espanjasta ja Unkarista ainakin on tulossa siemeniä. Tai siis siemenet tulevat Englannista, mutta lajikkeet ovat noista muista maista. Vietnamilainen baccatum Dong Xuan Market on muutaman vuoden takainen hankinta, mutta jäänyt aina kylvämättä, jospa se nyt mahtuisi. Kolumbuksen retkien lääkärin mukaan on nimetty baccatum Aji Chanca, jonka siemen on Australiasta, mutta kasvi kotoisin jostakin Etelä-Amerikasta. Näiden lisäksi monet vanhat lajikkeet näyttävät selviävän talvesta ja siis jatkavat.
Palaan noihin tarkemmin, kunhan saan siemenet ja totean niiden itävän. Edellisinä vuosina on kohdalle osunut lajikkeita, jotka eivät itäneet, ei sitten millään. Sellaisista on turha tehdä numeroa etukäteen. No, joka tapauksessa lajikkeita on taas riittävästi täyttämään parvekkeeni - ja karsittavaksikin kevään kuluessa.
Jos nyt vasta heräsit siemeniä tilaamaan, siemenliikkeiden esittelystäni voisi olla apua. Nyt et vielä ole ollenkaan myöhässä ensi kesää ajatellen. Suurimman osan noista aion kylvää vasta helmikuulla, mutta erittäin hitaiden lajikkeiden, kuten pubescensien kanssa kannattaa jo pitää kiirettä.
2024 ett chiliår?
7 kuukautta sitten
0 kommenttia:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.