Pidetään kirjaa kasvatuksistamme

lauantai 19. tammikuuta 2013

Muistiinpanojen pitäminen kasvien itämisestä ja kasvusta on pieni vaiva, kun sen organisoi oikein ja siitä on paljon iloa ja hyötyä myöhemmin. Valokuvat ovat oivallinen arkistointitapa chilien kasvulle, sillä niissä säilyy päiväys. Kuvat vain pitää arkistoida niin, että niistä löytää etsimänsä. Suurissa kuvamäärissä se voi olla vaikeaa tai ainakin vaatii työtä ja järjestelmällisyyttä.

Tällainen blogi sinänsä on arkistointia, mutta suurien tietomäärien järjestyksessä pito ja löytäminen ei aina ole helppoa. Blogiin ei myöskään tule kirjattua joka ainoaa kukintaa tai raakiletta.

Minulla on jo vuosikymmeniä ollut paidan rintataskussa pieni lehtiö ja pieni lyijytäytekynä. Kun mieleen tulee idea, se pitää heti kirjata ja sinne voi tehdä myös kasvatusmuistiinpanoja tai kauppalistaa. Kesken kiihkeänkin työrupeaman kannattaa kirjoittaa parannusehdotuksia seuraavaa kertaa varten. Muuten niistä unohtaa osan.

Jo neljän vuoden ajalta olen julkaissut blogissani kasvatusaikatauluja ja ne löytyvät oikeasta sivupalkista alimmaisina tämän tapaisina:

2012 kasvatuslista 
Lajike Laji idätys taimella kukka raakile kypsä
Cajamajarca (engl.) chinense 24.08.11 03.09.11 01. 08. 15. 08. 01. 10.
Aji Amarillo (oma siemen) baccatum 20.10.11 11.11.11 20. 02. 06. 03. 20. 04.

Tuolta näyttää viime vuoden aloitus. Taulukkojen teko Bloggeriin on tiettävästi mahdollista, mutta en ole jaksanut perehtyä, kun keksin helpomman tavan.
Olen tehnyt muistiinpanoja taulukko-ohjelmaan. Lajikkeen nimi ja laji ovat yleensä idätysjärjestyksessä. Niitä voisi tietysti lajitella vaikka aakkosjärjestykseen, jos haluaa. Idätyksen aloitusaika ja taimelle tulo kertovat paljonko itämiseen meni aikaa. Se tosin vaihtelee samallakin lajikkeella paljon. Seuraavaan sarakkeeseen merkitsen ensimmäisen kukan, sitten raakileen ja lopuksi ensimmäisen kypsän. Näiden lisäksi pitäisi varata paljon tilaa erilaisille huomioille esimerkiksi, miksi jokin on kestänyt niin kauan. Niihin on usein joku inhimillinen syy - tai sää. Jotkut pitävät kirjanpitoa sadon määrästä. Sekin sopisi tänne.

Ohjelmistoni on OpenOffice, ilmainen vaihtoehto Microsoftin Office-paketille. Se toimii monessa kohdin jopa paremmin kuin kaupallinen vastineensa ja sillä voi käsitellä Officen tiedostoja.

Taulukkolaskentaohjelmasta voi suoraan kopioida alueen Bloggeriin. Suurin osa muotoilusta säilyy. Tässä oli joku häiriö noin vuosi sitten, mutta nyt se taas pelaa. Vanhan Excelin muotoilut eivät siirtyneet, enkä ole sitä aikoihin päivittänyt. Käytän Bloggerissa 600 pikseliä leveätä palstaa ja siihen mahtuu 16 cm taulukkoa. Lajikkeelle on varattu 5,5 cm leveä sarake ja sitten tulee 6 kpl 1,7 cm leveitä sarakkeita. Lisätiedot pitää jättää kopioinnin ulkopuolelle.

Kopioimalla blogiin tuodun taulukon sisältöä voi muutella Bloggerin editointi-tilassa ja sinne voi jopa tehdä linkkejä yksittäisiin soluihin. Olen kuitenkin huomannut, että olisi järkevää täyttää tietoja vain yhteen paikkaan, muuten niitä joutuu siirtelemään tai tietoihin jää aukkoja. Eipä nuo minun kasvatustietonikaan niin kauhean tarkkoja kaikilta osin ole. Puuttuviin kohtiin on syksyllä haettu tietoa blogista, paperilapuilta, kuva-arkistosta tai kalenterista ja lopuksi on arvottu joku sopiva päivä.

Tälle vuodelle suunniteltu lajikelista.
Viime vuoden kasvattelut.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Linkki vinkki.
http://fi.libreoffice.org/

Chilivaari kirjoitti...

Vaan miten tuo eroaa Openista?
Kun on vuosikymmenen käyttänyt Openia, ei hevillä vaihda.

Onko meneillään joku tekijänoikeussota?
Huomasin yllättäen, että uusimpaan versioon Openista oli ilmestynyt Apache-etuliite. Onko se siis kaapattu?

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä Oracle antoi OpenOfficen Apachelle muutama vuosi sitten. IBM:llä loppui varmaan palvelintehot :). Ihmettelin itsekin kun päivitys toi yht'äkkiä Apachen esiin. Apache säätiön takana on käsittääkseni kaikki tunnetut kaupalliset toimijat, joten jarrua tullaan varmasti painamaan. Apache versio toimii kuitenkin ihan hyvin. Ne käsittämättömät kaatumiset taulukkolaskennassa on loppunu.

ChiliPark

Anonyymi kirjoitti...

Open Officen kehitys oli hidasta ja sisälsi aikamoisia riitoja, koska sen oikeudet olivat Oraclella. Tästä syystä projektista irtaantui Libre Officea työstävät tahot ja se olikin pitkään suositellumpi vaihtoehto. Nykyään Apache säätiö vastaan Open Officen kehityksestä, joten voisi olettaa että molemmat ovat ihan hyviä valintoja.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti LibreOffice on kuitenkin edelleen se parempi ja nopeammin kehittyvä.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.