Rocoto kukkii alle kahden kuukauden ikäisenä

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ei noiden kasvien "sielunelämää" opi ymmärtämään.
Tämä Canario (C. pubescens) tuli taimelle 15.11. ja nyt se jo aukoo kukkiaan.

Joulukuun lopulla vielä epäilin, että noista nupuista ei kukkia syntyisi, mutta niin ne vain kehittyivät kasvin kasvaessa. Viimeistään huomenna siinä on kymmenkunta kukkaa auki. Kasvilla on korkeutta 15 cm, leveyttä 30 cm ja 10 cm:n taimiruukussa majailee hän edelleen.

Toinen Canario on saanut täsmälleen samanlaisen kohtelun, tuli taimelle samaan aikaan ja on samanlaisessa ruukussa, mullassa ja valossa, eikä osoita vielä mitään kukkimisen aikeita. Nuput kuihtuvat aivan pieninä. Ei näitä ymmärrä. Samasta emokasvista noiden siemenet ovat, joten geenien erilaisuuskaan ei liene syy. Risteytyminen parvekkeella on erittäin epätodennäköistä. Joku nyt vain on saanut toisen kiireesti jatkamaan sukuaan, kun toinen malttaa odotella aikuistumista. Syitä en ymmärrä, mutta ihmetellä aina voi. Tämän emokasvilla meni viime keväänä melkein 5 kuukautta ensimmäisiin kukkiin.

1 kommenttia:

Geranium kirjoitti...

Komea kukka, ilo silmälle juuri tuo liila väri näin valjun valkoisen maiseman aikoihin.

Ei noita kasvimaailman oikkuja aina ymmärrä, mutta hienoa, että tällä kertaa tuli eteen tällainen hyvin positiivinen oikku...!

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.