Joulun alkuruoka: Friteeratut chilit

torstai 24. joulukuuta 2009

Jääkaapissa oli runsaasti etikkasäilöttyä chiliä ja käyttötapoja piti kokeilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin friteerausta ja heti onnistui. Kiitos kuuluu netin ohjeille. Pääasiassa käytin Miksan Chilifoorumilla julkaisemaa ohjetta vähän muokaten.

Friteeraustaikinan resepti

2 dl olutta (= itse tehtyä joulukaljaa)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta jauhoihin sekoitettuna
1 kananmuna
½ tl suolaa

Aineksista sekoitetaan sakea taikina.
Chilit pyöritellään vehnäjauhoissa, upotetaan taikinaan ja siirretään sieltä kuumaan öljyyn. Haarukka on hyvä työkalu. 2 dl rypsiöljyä pienessä kattilassa pikalevyllä nelosella, myöhemmin kolmosella toimi ripeästi. Mittari näytti 200-230°. Taisi olla turhankin kuuma. Öljyä ei kulunut juuri mitään. Session jälkeen sain talteen puhtaaksi siivilöitynä 1,5 desiä.

Friteeratut chilit saavuttivat heti suosion meidän perheessä. Niitä katosi enemmän kuin ehdin laittaa. Suosikki oli Turbo Pube neljänneksen siivuissa. Aji Cristal oli myös hyvää ja Aji Verde mietoa. Osaan tungin juustoraastetta sisään. Erityismaininnan sai tuntematon annuum, joka oli tosi ärhäkkä suun polttaja. Niitä sekoiteltiin muiden joukkoon niin, että etukäteen ei voinut tietää, mitä suuhunsa pisti taikinan sisällä.

1 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

KIva että kelpasi ja onnistui. Tosiaan friteerauslämpötila saisi olla 170-180 astetta. Kestää kauemmin, mutta haluttu väri on helpompi saada.

Meillä friteerataan usein kaikkea jämiä kaapista... Kanaa ja lihaa, vihanneksia, tomaattiviipaleita ja jopa juustoja. Ja tietenkin omatekoisia ranskalaisia.

Mutta, kyl juustotäytteiset chilit vie voiton ;)

-Miksa-

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.