Skorpioni paljastaa piikkinsä vasta syksyllä

Chinensetkin sentään kasvavat joten kuten kurjasta alkukesästä huolimatta.

Trinidad Scorpion CARDI (C. chinense), tämä Trinidadin maatalousinstituutin vaalima perinnekasvi alkoi juhannuksen jälkeen kasvaa saatuaan uuden ruukun ja kanankakkaa juurilleen. Nyt tuolla puulla on korkeutta metrin verran.

Tästä kuvasta se ei oikein erotu, sillä ylhäällä on amppelissa Canario, jonka versot leviävät joka suuntaan parvekkeen yläosassa sieltä täältä kattoon tuettuna. Nuo kasvavat niin lomittain, että en pystynyt siirtämään niitä erilleen. Vasemmalla samalla hyllyllä ovat Scotch Bonnet (MOA) ja varsin pieni Habanero oranssi.

Oransseja ovat tämän Skorpioninkin kypsät hedelmät. Nuo ovat niitä juhannusviikolla havaittuja raakileita, joista sentään kasvoi puolukkaa isompia, mutta ei tälle chilille luonteenomaisia. Muodosta puuttuu skorpionin piikki. suippo alaosa eikä kokoakaan ole niin kuin Trinidadissa.

Vihreä raakile oikealla on Canario (C. pubescens), joka tosiaan kasvaa vapaasti lomittain tämän chinensen kanssa.

Ylempänä puussa on alkanut uusien raakileiden kasvu ja näissä on jo tunnusomaisia muotoja ja rosoinen pinta. Nämä myös kasvavat isommaksi. Skorpioneja saadaan sittenkin, jos vain kesää kestää. Syyskuussa joudun ehkä auttamaan näitä lämpöpuhaltimella kylmimpinä öinä. Tämän ei pitäisi olla kaikkein tulisimpia skorpioneja, mutta kyllä noista pienistäkin puhtia jo löytyy. Mitä sitten täyskokoisista?

Kummallisia kuvakulmia

Tumbling Tom Yellow (Solanum lycopersicum)

Parvekkeella nojatuolini yläpuolella riippuu tomaattiamppeli aivan käden ulottuvilla. Onneksi uudessa kamerassani on kääntyvä etsin ja sillä pystyy kuvaamaan aivan tuolin pinnasta suoraan ylös, muuten ei mahtuisi.

Tumblin Tom Yellow on taas vauhdissa, vaikka tämän kylvin talvella alkuperäisistä 2007 vuoden siemenistä. Vieressä roikkuu myös uusista tsekkiläisistä siemenistä kokeeksi kasvatettu ja aivan yhtä hyviä ja makeita ovat nekin. Niissä ei mainittu niiden olevan F1 hybridi, mutta kaksinkertainen hinta ja sininen peittausväri kertovat, että kyseessä on parempi siemen. Minulla on nyt siementä vuosiksi eteenpäin ja tämähän on monivuotinen.

Voi tätä sadon runsautta! Chileillä ei mene aivan yhtä hyvin, mutta siitä vähän myöhemmin.

Uskomattomia makuelämyksiä talvi-iltoihin

Jos sinulla on chilejä varten kuivuri, nyt sille on muutakin käyttöä. Kuivatut mansikat ovat sellaista herkkua, että sitä ei juuri mistään saa, ellei itse tee.

Kovin ohuiksi siivuiksi ei kannata leikata, ne kutistuvat kuivuessa. Olen jopa kuivannut pienempiä neljänneksen lohkoina. Jos mansikan pinnan saa kuivurin ritilää vasten se ei paljon tartu, mutta leikkauspinnat voivat pureutua kiinni. Olen sivellyt ritilät öljyllä ja se on auttanut. Miedon makuinen ruokaöljy sopii eikä sitä kannata säästellä, muuten viipaleet joutuu irrottamaan veitsellä. Aivan rutikuivaksi mansikoita ei kannata paahtaa, vaan saavat jäädä taipuisiksi. Parvekkeella nuo kuivuvat 10-15 tunnissa riippuen viipaleiden paksuudesta, ilman lämpötilasta ja kosteudesta.

Kuivat mansikat säilyvät vaikka paperipussissa kuivassa komerossa, mutta viisainta on panna ne johonkin rasiaan muiden taakse, että säilyvät liian aikaiselta napostelulta. Talvella kynttilänvalossa ne nimittäin ovat vielä paljon maukkaampia.


Tarkennuksia pari päivää myöhemmin:

Olen saanut palautetta, että mansikat tarttuvat ritilään. Ritilöitä on erilaisia, samoin öljyjä ja öljyäjiä. Itse asiassa sain itsekin yhden ritilällisen tarttumaan kiinni, kun öljysin huolimattomasti. Varma keino on pitää mansikan pintaosa ritilää vasten:

Se onnistuu leikkaamalla marjat neljään osaan, suuremmat vaikka kuuteen lohkoon. Pienet voi jättää puolikkaiksi. Ritilän voi silti voidella öljyllä, mutta tärkeintä on pitää mansikan ulkopinta ritilää vasten.

Ulkona ei nyt vaan kasva

Annoinpa heti väärän todistuksen. Kyllä kasvaa, kaikki täkäläiseen luontoon perinteisesti kuuluvat, siellä muinaisesta jääkaudesta asti kasvaneet kasvit rehottavat, vain siellä väkisin viljelemämme ulkomaiset, herkkähipiäiset kuten chilit tai tomaatit protestoivat.

Meillä harjun etelärinne on niin vehreä, että ei juuri koskaan tähän aikaan vuodesta. Ruohot, puut ja pensaat nauttivat kosteudesta. Normaalikesänä rinne olisi ruskeaa kuivuudesta ja vain keinotekoisesti kastellut, muualta tuodut, ihmisen hoitamat kasvit rehottaisivat. Nyt on täysin toisin. Muutama aste vähemmän lämpöä ja oksia riepottelevat tuulet sen tekevät tropiikin kasveille.

Suurin toivein toukokuussa istuttamani chiliaita ei tänä kesänä kasva. Oikeastaan se on taantunut toukokuusta. Vertailukuvassa 28.5. oli harso takana, joten siinä kasvit erottuvat paremmin. Vaikka tuosta ilta-auringossa sateen jälkeen kuvatusta kuvasta ei saa selvää, kerron kuitenkin vasemmalta oikealle chilien menestyksen.

Campane (C. baccatum) vasemmalla on menettänyt tuulessa latvansa ja oksiaan. Siinä on muutamia kukkia ja raakileita, mutta ei niistä tänä kesänä enää mitään tule.

Ulupica Large (C. cardenasii) on juurtunut parhaiten, mutta liian myöhään sekin. Pakkaset tulevat ennen kuin noista kukista kehittyy kypsiä chilejä. Kuva on vastakkaiselta puolelta aamun valossa.

Surkeasti kävi Trepadeira do Wernerille (C. baccatum). Ikkunalla spotin alla talvehtinut pensas kypsytteli kyllä ulos vietäessä oksilla riippuneet raakileensa, mutta pudotti sitten lähes kaikki lehtensä, eivätkä uudet vielä ole kuin hiirenkorvalla.

Oikealla Sugar Rush (C. baccatum) on tehnyt satoa pikku hiljaa pitkin kesää, mutta vain muutaman se on saanut kypsäksi. Siirrosta se selvisi parhaiten, mutta lehdet harvenivat ja oksat katkeilivat tälläkin. Ilmeisesti taimikasvatuksen laatu merkitsee paljon ulos sopeutumiseen ja tämä oli hyvässä kasvussa toukokuussa ja onnistui jatkamaan sitä viileämmässäkin.

Siperia jyllää tomaateissakin

Taidamme elää siperialaisessa ilmastovyöhykkeessä tänä kesänä. Siperialainen chili viihtyy parvekkeella hyvin ja ulkona taivasalla vain siperialainen tomaatti näyttää pärjäävän.

Tomaatti Sibiria

Sateiden välissä onnistuin ottamaan melkein aurinkoisen kuvan Hyötykasviyhdistyksen vuosia vanhoista siemenistä kasvatetusta Sibiria-tomaatista.

Tomaatit ovat tänä vuonna viikkoja jäljessä edellisten kesien kasvusta, vaikka esikasvatus oli melkeinpä parempaa kuin aikaisemmin. Vain venäläinen perinnetomaatti Sibiria on suhteellisen normaalilla kasvu-uralla. Vieressä unkarilainen Mano on täysin hukassa, kukista ei kehity mitään. Outdoor Girl ja Sungold kasvattelevat vasta herneenkokoisia raakileita. Lämpö ei vain riitä.

Tällaisena kesänä alkaa ajatella kasvihuonetta, mutta jyrkälle rinnetontille sellaisen perustaminen ei vain onnistu. Parvekkeelta sentään on saatu satoa sekä amppelitomaateista että ruukussa kasvatetusta aikaisesta BoneyMM F1 lajikkeesta. Niiden jälkeen eivät kaupan tomaatit heti maistu, vaikka olisivat Närpesistä kotoisin. Hollanti on varsinainen kirosana vihanneksista puhuttaessa.

Karvas, mutta koukuttavan karvas

Ihmisen makuaistin perusmakuja ovat makea, hapan, suolainen, karvas ja hieman kyseenalainen umami. Eilen maisteltiin pojan kanssa karvasta chiliä, mutta hetken päästä sitä alkoi tehdä mieli lisää, maku koukutti.

Grandpa's Siberian Indoor Pepper (C. annuum)

Leivän päällä sulatejuuston seassa tuota maisteltiin, kuten meillä tehdään useimmille uusille lajikkeille. Toki paljaaltaankin kokeillaan ja tämän yläpää oli lähes tuleton, maku ja polte lisääntyivät alaspäin mentäessä, kuten siemenetkin. Tämä on erilainen, mutta miellyttävä tuttavuus. Netissä sitä on haukuttu karmeaksi ja karvaaksi kokemukseksi, mutta siitäkin voi pitää. Sanotaan kyllä, että karvaasta mausta opitaan pitämään vasta myöhemmällä iällä. Greipistä en pidä vieläkään, mutta kahvi pitää olla vahvaa ja karvasta, tummapaahtoista.

Komean niminen Grandpa's Siberian Indoor Pepper on mitä ilmeisimmin kotoisin Siperiasta ja sen kerrotaan tuottavan chilejä talvellakin ikkunalla. Tarinat kertovat, että länteen muuttaneet sukulaiset ovat tuoneet sen isoisän ikkunalta Siperian perukoilta. Siitä nimi, josta kyllä on monia muunnoksia ilman isoisääkin ja indoor on korvattu sanalla house. Kuvissa ne näyttävät samoilta.

Tämä on erittäin tukevatekoinen annuum ja chilejä kasvaa ryppäinä ylöspäin. Noissa saattaa olla viileiden säiden aiheuttamaa pienikokoisuutta, sillä uusimmat raakileet ovat hieman pidempiä.

Joka tapauksessa isoisä löysi pippurinsa ja pitää siitä.

Kim Chi ei ole kovin tulinen

Korealainen ruoka pitäisi olla tulista ja heidän kansallisruokansa hapatettu kiinankaali Kim Chi pitäisi sisältää paljon tulista chiliä. Nämähän on kuulopuheita, itse en ole Koreassa käynyt.

Kim Chi (C. annuum)

Jostakin kansainvälisestä siemenkaupasta löysin talvella tuon ruoan mukaan nimetyn korealaisen chilin siemeniä ja pitihän sitä kokeilla. Se on pienehkö, tukeva ja kaunis kasvi, satoisakin pienessä ruukussa, mutta polte oli jonkinlainen pettymys, ainakin ensimmäisessä kypsyneessä. Hyvää annuumiahan tuo on, ehkä sitä pitää vain laittaa runsaalla kädellä. Toisaalta, eipä missään ole väitetty, että juuri tämä olisi korealaisruoan chili, vaikka nimi on sama. Siementen myyjät hakevat myyviä nimiä erottuakseen joukosta.

Maku on itse asiassa varsin miellyttävä annuumiksi, kärkikastia, mutta ruokaan pitää tulisuus tehdä jollakin muulla lajikkeella, elleivät nuo sitten muuta makuaan, kunhan saavat kypsyä auringossa. Odottelen pääsatoa ihan rauhassa. Kuten aurinkoisia päiviäkin.

Ruohosilppu on hyvää lannoitetta

Jos leikkaat nurmikoita, ota silppu talteen, se lannoittaa luonnonmukaisesti niin tomaatit, kurpitsat kuin chilitkin ulkona. Samalla saat myös kasvatusalueen katetta, joka pitää kosteutta maassa, estää rikkaruohojen kasvua ja parantaa maaperän laatua lisäämällä siihen humusta. Myös kitketyt rikkaruohot kelpaavat viherlannoitukseksi. Katetta voi laittaa paksustikin, kunhan ei aivan kasvien runkoon kiinni asti, sillä maatuessaan paksu silppu kuumenee melkoisesti.

Ruohosilpussa on runsaasti kasvua lisäävää typpeä, joten sen käyttö syksyllä ei enää ole suositeltavaa. Silloin leikkuutähteet kannattaa kompostoida seuraavaa kesää varten. Kompostissa ruohosilppu kuumenee helposti yli 60-asteiseksi ja auttaa muitakin aineksia maatumaan nopeammin. Nurmikolle jätetty leikkuutähde lannoittaa useimpia nurmikoita liikaa ja aiheuttaa vain lisää leikkuutarvetta.

Eri kasveissa on eri määrät ravinteita, mutta Missourin yliopisto on mitannut keskimääräisen nurmikonleikkuusilpun N-P-K arvoiksi 4-1-2, eli siis ihan varteenotettavaa lannoitusta, kun tuota kertyy paljon. Aurinkoisella säällä katesilppu neuvotaan kastelemaan ja lopulta sekoittamaan pintamaahan. Sehän tapahtuu myös, kun muutaman viikon päästä lisää päälle uuden erän ruohosilppua.

Hankalassa rinnemaastossa silput keräävä akkukäyttöinen sähköleikkuri on osoittautunut erinomaiseksi.

Aurinkoa ja lämmintä - vihdoinkin

Kesäkuun viimeisenä päivänä 20° ylittyi vihdoin ja huomiselle on uhkailtu jopa hellettä.

Laitoin annuumit samaan laatikkoon, niin kastelu käy helposti ja niitä voi siirrelläkin yhdessä. Tuo myös suojaa chilejä kaatumiselta tuulessa. Oikeastaan tuonne pitäisi laittaa leca- tai hydrosoraa pohjalle, sillä kasvit kasvattavat nopeasti juuret ulos ruukkujen pohjasta. Isoina tuossa ei kolmea enempää mahdu kasvattelemaan, mutta nyt siinä on sekä talvella idätettyjä että pari kuukautta sitten itämään laitettua uusintakylvöä.

Nuo isommat laidoissa ovat yli neljän kuukauden ikäisiä. Vasemmalla on tukevatekoinen Grandpa's Siberian Indoor Pepper, johon ensimmäiset raakileet ilmestyivät kohta kaksi kuukautta sitten, eli pian voi löytyä kypsää. Se kukkii aivan hervottomasti, mutta pienessä ruukussa kaikki eivät kehity chileiksi.

Oikean laidan hennompioksainen on korealainen Kim Chi, joka tuntuu viihtyvän paremmin pienessäkin ruukussa viileällä parvekkeella, sillä siinä on runsaasti raakileita. Niistäkin vanhimmat ovat kohta parin kuukauden ikäisiä. Suipot chilit ovat lommoisia ja kooltaan suuruusluokkaa 7cm. Kasvin muoto on kovin leveä, vaakasuoria haaroja sojottaa joka suuntaan.

Vappuviikolla taimelle tulleet pikku annuumit kuvasin jo ennen juhannusta, kun ne olivat kaksi kuukautta vanhoja. Uskoisin näistäkin maistiaisia saavani syksyn mittaan, jos kesä menee vähänkään tavalliseen tahtiin tästä eteenpäin.

Sataa, tuulee ja on kylmä

On tämä "kesä".
Kesäkuu on kohta loppu, eikä ainuttakaan edes 20-asteista päivää ole ollut, helteistä puhumattakaan. Tuulta on riittänyt. Ulkona ei kasva juuri mikään. Tomaatit olivat tänä vuonna edellisvuotista paremmassa kunnossa kun vein ne ulos, nyt ne ovat viikkoja jäljessä viime kesästä. Chiliaidasta ei taida uutta satoa kasvaa, ennen ulos vientiä kasvuun lähteneet raakileet sentään kypsyvät. Kurpitsa näyttää viihtyvän, mutta kurkut kuolivat joka ainoa. Ne ovat herkkiä.

Ei nyt pelkkää synkistelyä kuitenkaan. Parvekkeella lasien takana päivälämmöt nousevat sen verran, että kasvua ja kypsymistä tapahtuu. Risteytynyt baccatum Starfish X Hot Tree Pepper F4 parvekkeen parhaalla paikalla on hyvässä vedossa, uusia raakileita, kooltaan selvästi näitä ensimmäisiä isompia, uutta kasvua ja kukkia riittää. Maku tosin tuntuu varsin miedolta, mutta ensimmäisten maistiaisten perusteella ei vielä pidä tehdä lopullista makuarviota.

Chilirintamalla siis kuitenkin melkein kaikki hyvin, chinensejä lukuun ottamatta.

Kookos kellastaa chinenset

Tuo nyt on liian jyrkkä väite, mutta käyttämäni kookosmulta on kasvattanut vain kellastuneita chinesejä. Sävyero ei ole voimakas, mutta olen ihmetellyt sitä jo kuukausia. Silmä havaitsee, että jotakin on vialla, mutta kuvassa sitä on vaikea saada näkyviin. Toisaalta kasvit kasvavat ja satoakin alkaa muodostua. Väri on oire jostakin puutoksesta, mutta ei kohtalokas virhe kuitenkaan.

Maaliskuussa ostin heräteostoksena keskustan rautakaupasta muutamalla eurolla kolmen kookoskuitupaketin tarjouksia. Nyt hinta näyttää olevan 5€ paketti. Se siitä halpuuttamisesta, vaikka nythän ei enää ole mullanvaihtosesonki. Chilit pääsivät silloin taimiruukusta isompaan ja kookoskuituun. Kaikki siihen siirretyt chinenset alkoivat kasvaa, mutta kasvu oli kellertävää. Muut olivat normaaleja. Tiedän toki, että kookoksen ravinteet eivät riitä pitkälle, mutta lannoitin melkein alusta asti tupla-annoksella Puutarhan Kesää (2ml/l). Ei auttanut chinenseille. Taimet olivat alhaalta ylös asti kellertävän sävyisiä, kun ne aikaisempina keväinä ovat olleet syvän vihreitä.

Tänään taisin saada ilmiön näkymään kuvassakin. Olisi pitänyt käyttää vertailua, mutta nyt vertailu syntyi itsestään. Vaihdoin muutama viikko sitten tämän Trinidad Scorpion Cardin isompaan ruukkuun, laitoin puolet puutarhamultaa kookoksen seuraksi ja reilusti kanankakkaa yhteen nurkkaan varastolannoitteeksi. Seuraus on tässä. Oikealla on entinen, kellastunut latva, vasemmalle kasvaa uusi, terveemmän värinen haara. Ilmeisesti lannoitevarastoon on jo osuttu ja runsaampi typpi vaikuttaa kasvuun ja väriin.

Pikku skorpioneja siellä kellastuneenkin lehden alla jo majailee. Kunpa eivät jäisi juhannusviikon kylmyydessä pikkuruisiksi hämähäkeiksi.

Baccatumit kasvavat tuossa kookoksessa aivan normaalisti ja ovat oikean värisiäkin. Niille se käy hyvin. Kummallista. Eri chililajien erilaisista ravinnevaatimuksista ei ole kovin paljon tietoa liikkeellä, mutta eroja niissä on, se on nyt selvää.

Tapaus Habanero

Olisihan tämä pitänyt arvata ja oikeastaan tiesinkin näin käyvän, mutta tein sen silti. Netissä otsikot jo kertoivat "kylmin alkukesä 50 vuoteen".  Se ei sovi Habanerolle eikä monelle muullekaan chinenselle. Nyt vielä tein sen virheen, että vein ne parvekkeelle jo huhtikuussa. Lämpöpuhallin piti yöhallat loitolla, mutta en minä sillä päiviä lämmittänyt ja yötkin kävivät alle kymmenessä asteessa.

Nappuloitahan sieltä tulee. Kylmä jossakin kukinnan vaiheessa tekee habaneroista puolukan kokoisia, eivätkä ne kasva tuosta, vaikka lämpöä nyt tulisi lisää. Siitä on edellisiltä keväiltä varmat havainnot.

On siellä sentään muutama melkein normaalin kokoinenkin ja ne taitavat kasvaa vielä. Sen kun tietäisi, mikä näitä erottaa, mikä saa toiset kasvamaan, toiset jäämään kääpiöiksi.

Habanero on kasvanut ihan mallikkaaksi pikku puuksi aivan lajilleen ominaiseen tapaan. Nuo pikkuiset nappulat pitäisi kait riipiä tai leikellä pois kasvua häiritsemästä. Ne kyllä kypsyvät oranssiksi ja maistuvatkin ihan oikealle, mutta kovin vähän niistä kertyy satoa. No, tässä on vielä kesää jäljellä, ei syytä huoleen. Piilotin tuonne ruukun kulmaan lusikallisen kanankakkaa, kohta pitäisi ripeämpi kasvu alkaa. Jospa se vaikuttaisi chilien kokoonkin.


Mitäpä tästä opimme? Ehkä sen, että baccat ja pubet  viihtyvät parvekkeella, chinenset sisällä, jos kelit ovat tällaisia.

Kypsää pukkaa

Nyt teen jotakin sellaista, mistä en chilifoorumeilla pidä. Kun näen pitkiä rimpsuja pieniä kuvia, mielenkiintoni alkaa hiipua. Liian paljon liian samanlaista informaatiota. Eipä sinunkaan näihin tarvitse uppoutua, nehän ovat vain omia muistiinpanojani kesäkuun alun tilanteesta 2015.

Talvehtineet Rocoto Santa Natalia ja Cajamarca

Rocoto Montufar kypsyy monimuotoisena, tässä pyöreä ja puikula

Peruvian White Habanerossa on vihdoin valkoisiakin makupippureita normaalimman kellertävän ohella

Padron ehti punastua ennen ulosvientiä ja ulkona tuuli oli repinyt Omnicolorista tuollaisen oksan. Sitä on syöty paljon jo punaisenakin.

Sugar Rushia kasvaa samasta siemenpussista sekä oranssinkeltaista että punaista

 

Trepadeira do Werner kuten tuo oranssi Sugarkin kypsyvät ulkona, mutta olivathan ne melko valmiita jo ulos vietäessä. Ei näillä kesäkuun säillä ulkona paljon kehitystä tapahdu.

Tumpelokin onnistuu nyt leivänteossa

Chilit kasvavat, kypsääkin jo pukkaa monella taholla, mutta nyt poikkean vakioaiheestani.

Pataleipä on kohta vuoden ikäinen some-ilmiö Suomessakin, mutta uudelleen lämmitys ei liene pahasta. Unohtakaa leipäkoneet ja monitoimikoneet taikinaa vaivaamassa. Käsivoimiakaan ei tarvita. Hitusen hiivaa ja paljon aikaa ajaa saman asian. Ohjeita on netti täynnä, enkä niistä ole paljoa poikennut, mutta kerron silti omani puolen vuoden kokemuksella.

7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5-1 tl kuivahiivaa riippuen nostatusajasta ja jauhojen karkeudesta
3,5 dl kuumaa (42-45°) vettä, olen ottanut mittailematta hanasta melkein kättä polttavaa

- Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, lisätään vesi ja sekoitellaan, ei vatkata eikä vaivata
- Taikina saa nousta kelmulla tai kannella peitetyssä astiassa puoli vuorokautta tai enemmänkin
- Sitten laitetaan uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja kannellinen pata tai muu paistoastia sinne
- Taikinan olen kaatanut hyvin jauhotetulle leivinlaudalle, käännellyt vähän ja peittänyt
- Kun pata on kuuma, sen pohjalle kaadetaan vähän öljyä ja nostetaan taikina kuumaan pataan
- Se saa kypsyä 225° uunissa kannella peitettynä puoli tuntia
- Sitten otetaan kansi pois ja kypsennetään vielä 15 minuuttia väriä pintaan

- Valmis leipä kumotaan leikkuulaudalle ja annetaan jäähtyä vähän. Perusohjeen vastaisesti olen peittänyt leivän liinalla tai jopa muovikuvulla joksikin aikaa. Muuten kuoresta tulee liiankin rapea.

Eilinen nokkosleipä oli mallia "pika". Tein taikinan päivällä ja leivoin 6 tuntia myöhemmin. Hiivaa käytin kokonaisen teelusikallisen. Keräilin tuoreita nokkosia ja lisäsin niitä jauhoihin aika kasan hieman saksittuna, mitenkään käsittelemättä. Taikinassa tuoreet lehdet aiheuttivat vetisyyttä ja loppuvaiheessa piti lisätä tavallista enemmän jauhoja laudalle, että taikinaa pystyi käsittelemään. Taikinaahan ei leivota millään tapaa, mutta se pitää pystyä nostamaan kuumaan pataan yhtenä möykkynä, eli sen pitää pysyä jotenkin käsissä.

Minä paistelen leivät isohkossa (25 cm) lasisessa uunivuoassa, jonka päällä käytän alumiinifoliosta muotoiltua kantta. Tämä nokkosleipä nousi poikkeuksellisen lyhyen ajan tavallista runsaammalla hiivalla, mutta hyvin se nousi noinkin, vaikka vähän epäilin. Jotkut tummat tai rouheiset jauhot eivät ole toimineet tällä tavalla. Nokkonen muuten maistui tuossa selkeästi ja tuoksui myös. 

Chiliä en ole leipään sekoittanut, sen lisään leivän päälle chilijuustona.

Niin, kerrottakoon vielä, että en ole mikään leipojamestari. Eläkepäivinä opettelin sämpylöiden tekoa, mutta tuollaiset kokonaiset leivät onnistuivat vasta, kun tuli pataleipä. Eläköön se pitkä nostatus ja vaivaamisen pois jäänti. Tämä olisi periaatteessa hieno tapa saada aamulla tuoretta leipää pöytään, mutta ei käytännössä. Taikinan voi tehdä edellisenä päivänä, mutta kun itse leivontaan uunin kuumentamisineen ja leivän jäähdyttämisineen menee yli tunti aikaa, eihän sitä ehdi aamukahville tehdä. Niinpä olen alkanut tehdä taikinan aamukahvin jälkeen ja leiponut illalla. Leipä on ilman muovipussia säilytettynä ihan hyvää seuraavanakin aamuna. Nokkosleipä varsinkin.

Ja vielä: Älypuhelin on ihan älyttömän hyvä paistoaikojen muistuttaja. Sinne voi laittaa hälytykset milloin pitää leipoa, milloin ottaa kansi pois ja koska leipä on valmis. Eipä tarvitse niilläkään stressata itseään.

Kuvauskalustosta

Kevään kuluessa olen vähitellen vaihtanut kuvauskalustoni kokonaan uuteen "perheen painostuksesta". Muut olivat jo vuosi sitten siirtyneet Panasonicin pokkarikokoisiin vaihto-objektiivisiin ja niihin sopivaa laitteistoa alkoi olla lähistöllä saatavissa, vain makro puuttui. Olin niitä vertaillessani todennut, että uudet pienemmät peilittömät olivat vähintään yhtä hyviä kuin vanha peili-järjestelmäni. Vain etsin noista pienistä puuttui. Olen kai vanha ja opittuihin tapoihini jämähtänyt, mutta minusta tuntui, että kamerassa pitää olla etsin, ei vain joku läpyskä takakannessa. Etsimestä kuvatessa saa paljon tukevamman otteen kameraan, kun sitä nojaa otsaan ja tukee kyynärpäillä kylkiin. Maaliskuussa vihdoin löytyi sopiva etsimellinen kamera, vain makro vielä puuttui. Niitä toki oli kaksi markkinoilla, mutta kolmas, lupaava tulokas oli jo julkaistu. Parin kuukauden jälkeen sekin saapui Suomeen ja minähän tein kaupat heti, sen verran hyviä olivat arvioinnit maailmalla olleet.

Tässä vastaava kuva kuin vuodelta 2012, jolloin esittelin edellisen makroni. Eniten on muuttunut vakiozoomi, "kittilinssi", joka tuolloin oli yhtä iso kuin makro. Nyt se on mallia "pannukakku", mutta yhtä hyvä, vain pienempi. Makro on miltei yhtä pitkä kuin edellinenkin, mutta puolet kevyempi, silti laadultaan vähintään yhtä hyvä. Vauhtiviivat ja tyylikäs ulkomuoto puuttuvat, mutta niitähän ei näe valmiista kuvista. Paljon on objektiivien suunnittelu edennyt muutamassa vuodessa ja kameran pienempi kenno tietysti auttaa lasien keventämisessä, se lyhentää polttovälejä. Panasonicin ja Olympuksen objektiivit ovat vapaasti keskenään vaihtokelpoisia ja niin minä sitten vaihdoin, tein omia yhdistelmiä.

Kamerakseni valitsin Olympuksen juurikin sen etsimen vuoksi. Se myös istui käteeni parhaiten. Objektiivit ovat kaikki Panasonicin, koska vain niissä on kuvanvakaaja, jota muut perheessä tarvitsevat ja ne on testeissä todettu hitusen paremmiksi kuin Olympuksen halpislasit. Pro-sarja on sitten ihan erikseen.

Kamera on roiskevesi- ja pölytiivis, mutta objektiivi ei. Säätönuppeja ja funktionäppäimiä on niin paljon, että en vielä ole keksinyt kaikille käyttöä. Niitä voi käyttäjä määritellä haluamallaan tavalla. Menurakenne on valtava, enkä usko koskaan oppivani sitä, mutta perustoiminnot ovat samanlaiset kuin muissakin järjestelmäkameroissa, joten minkäänlaista oppimisaikaa ei tarvittu kuvien saamiseksi. Olen varsin tyytyväinen valintaani. Kamera on selvästi pienempi, tukevampi ja monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Wi-Fiäkin ehdin jo käyttämään, kun tarvittiin ryhmäkuvaa, jossa itse olin mukana. Kameran kuvan saa kännykkään ja sillä voi hallinnoida kameraa, vaikkapa kuvata sarjatulta. Erityiskiitoksen ansaitsee kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka mahdollistaa käsivarakuvauksen varsin pitkilläkin valotusajoilla ja se toimii hienosti myös videokuvauksessa, mikä on aika ainutlaatuinen ominaisuus tämän hetken järjestelmäkameroissa.

Makrolasilla todellakin syntyy neulanterävää jälkeä. Tässä kohteena ovat kurpitsan nuput vastavalossa. Noin lyhytpolttovälisen makron ongelmana on, että lähikuvissa kuvausetäisyydet ovat varsin lyhyitä ja kamera helposti varjostaa kohdetta. Perhoskuvaukseen tämä 30mm (vastaa täyskennoisella 60mm) tuskin soveltuu, niitä ei pääse niin lähelle, mutta se toimii hyvin muoto- ja esinekuvauksissa ja kelpaa maisemiinkin, ellei laajakulmaa tarvita.

Lähietäisyydeltä sillä saa ruudun täyteen alle parin sentin kokoisesta kohteesta. Tuo vaakatasossa oleva nuppu on juuri sellainen ja siitäkin sai lähikuvan. Näpyttämällä näistä saat vähän isompia. Kaikki kuvat on kuvattu käsivaralta. Jalustalta saisi vieläkin terävämpää jälkeä, mutta kun se on niin hankala asetella näissäkin tiloissa. Laiskuus voittaa. Nautitaan elämästä.

Chiliaita 2015

Oleskeluterassillamme on jo "perinteisesti" ollut yhdellä sivulla chiliaita. Tänä vuonna se muodostui talvehtineista lajikkeista. Istutin ne eilen ja toivoin pilvisen kelin jatkuvan loppuviikon, mutta niinpä vain tuli heti aurinkoinen päivä ja sisällä kasvaneet chilit piti suojata UV-säteilyltä. Hallaharso ei ole kaunis maisemassa, enkä sitä montaa päivää aio pitää.

Vasemman laidan "piispanhattu-chili" Campane (C. baccatum) on jo miehen korkuinen ja menee yli tämän kuvan. Sen vieressä on Ulupica Large (C. cardenasii). Se osoittautui vääräksi valinnaksi, sillä illan mittaan tuuli oli taittanut lähes kaikki  vaakasuorat oksat. Nostelin niitä sitomalla, mutta en lastoittanut. Jos ne kuivuvat, eiköhän uusia kasva.

Muita tummempana erottuu eteisen ikkunalla ledispotin alla talvehtinut Trepadeira do Werner (C. baccatum). Siinä on jo kypsääkin, kuten laitimmaisessa Sugar Rushissa (C. baccatum).  Kunhan nuo asettuvat paikoilleen ja saan aurinkosuojan pois, siinä on valmis aita. Katajapensas rajaa toista päätä ja tästä oikealle jatkuu talvivalkosipulin voimakaskasvuinen rivi.

Kapuloita tomaattipenkkiin

Sääennustus näytti sen verran lupaavalta, että päätin viedä tomaatit ulos, kun ne ovat jo isoja ja kukkivatkin. Jari kasvihuoneblogissaan julkaisi jo kolme viikkoa sitten tomaatinkasvatusohjeita. Niissä oli ainakin minulle, myöhäisheränneelle amatöörille aivan uusi vinkki tukinarujen kiinnitykseen. Jaanpa sen tässä edelleen.

Minulla tomaatit kasvavat ulkona jyrkän rinnetontin terassointiin tehtyä betoniseinää vasten. Tukinarut on solmittu yläterassin aitaan pari metriä korkeammalle ja ne ylettyvät parikymmentä senttiä maanpinnan alapuolelle. Alapäähän sidon puukapulan.

Taimelle kaivetaan kuoppa ja sinne painetaan kapula niin, että naru on kohtalaisen kireä. Juurien alapuolella on vähän sivussa ja reilusti mullalla peitettynä kourallinen kanankakkaa evääksi kesään.

Reilu kuukausi maitopurkissa on täyttänyt multatilan juurilla ihan sopivasti ja kukkiakin jo on. Raakileita ei vielä ole muodostunut, mutta ellei vallan kylmää tule, niitä alkaa kohta muodostua. Tämä tarkoittaa, että heinäkuun lopulla pitäisi olla kypsää syötävää. Näin hitaita isot tomaatit ovat.

Juuret peitetään hyvin ja kapula niiden mukana. Jos tomaatit ovat kasvaneet vähässä valossa ja lämpimässä, taimet voivat olla hentoja ja korkeita. Silloin ne voi upottaa reilusti syvemmälle maahan, jopa kiertää lenkille tai laittaa makaamaan ja nostaa vain latvan ylös. Tomaatti kasvattaa lisää juuria varteen, jos se on maahan kosketuksessa.

Niin se naru, kiepautin taimen muutaman kerran sen ympäri. Se käy helposti ja riittää tueksi. Muutaman viikon välein latvaa pitää kiertää lisää ja varkaita poistella.

Siinä kaikki tuohon penkkiin mahtuneet. Tämmöinen kuva on osoittautunut hyväksi muistiinpanoksi (jos arkistoi kuviaan). Siitä näkee, missä järjestyksessä ne kasvavat, mikä saattaa loppukesällä olla jo unohtunut ja minkä kokoisia ne olivat ulos vietäessä. Terassimuurin laudoitusjäljistä näkee kasvun. Pienestä kuvasta et ehkä erota nimilappuja ja niillä on taipumusta hävitä kesän kuluessa, mutta tuossa ovat nyt Outdoor Girl, Manó, Sibiria ja Sungold. Pisimmät jätin reunoille, kun niissä on kukkia noin alhaalla. Muuten ne voisi alhaalta vaikka jättää lehdettömäksi, kun ylöspäin on tilaa. Näin saisivat matalammat pensastomaatit enemmän tilaa ja valoa. Siitä on jo heinäkuussa pula.

Huomenna, jos ei sada, ryhdyn chiliaidan rakenteluun.

Uusintakylvöä annuumeista

Pieniähän nuo on tähän aikaan vuodesta, mutta kun edelliset eivät itäneet tai selvinneet taimivaiheesta, päätin vielä laittaa uusia kasvamaan. Huhtikuulla vasta varustelin lautan ja kolmisen viikkoa ovat olleet taimella nuo annuumit Jalapeño Numex Pinata ja Thai Hot Culinary, uusia tuttavuuksia molemmat. Uskon näistä tulevan vielä satoa elokuussa ja uskoni perustuu tähän esimerkkiin:

Pimiento de Padron (C. annuum) on kaksi kuukautta aikaisempaa idätyserää. Laitoin annuumit nyt itämään helmikuun puolivälissä ja nämä tulivat taimelle kuun lopulla. Padronit ovat nyt 50 cm korkeita, kun nuo uusioidätetyt ovat vasta 5 cm. Olen pitänyt näitä kolmea taimea litran jäätelörasiassa odottelemassa ulos pääsyä, mutta se näyttää siirtyvän, kun ilmat jatkuvat kylmänä. Ovat ne tuossa ahtaudessakin olohuoneen ikkunalaudalla  viihtyneet.

Viihtymisestä todistanee tämäkin kuva. Padroneissa on ollut jo pari viikkoa raakileita; ne aloittivat satokauden vähän yli kahden kuukauden iässä. Nyt tuon isomman voisi jo vaikka syödä, sillä nämä maistuvat vihreinä ja keskenkasvuisinakin.

Kylmä hidastaa kasvua

Olen jo jonkin aikaa vilkuillut sääennusteita viedäkseni muutaman chilin ulos, kukkapenkkiin kasvamaan, mutta ei, ei vielä. Ensi viikonvaihteeksikin lupaillaan nollan lähistöllä olevia yölämpötiloja.

Otetaanpa esimerkiksi jättikurpitsan taimet. Vasemmanpuoleinen on oleillut parvekkeella, missä öisin on lämmittimen avulla pysynyt noin kahdeksassa asteessa, päivisin auringossa on yli kaksikymmentä, mutta pilvisinä päivinä vain vähän yli kymmenen. Paljonkaan kasvua ei ole tapahtunut sirkkalehtivaiheen jälkeen. Oikeanpuoleinen on varataimi, pari päivää myöhemmin itämään laitettu ja taimelle tullut, viime kesän omista kurpitsoista kerätty siemen. Se unohtui sisään ikkunalaudalle ja kasvu on tasaisen lämpimässä noin selkeästi suurempaa. Se on nyt 9 päivää vanha, pienempi on ollut jo 11 päivää taimella.

Chileistä minulla on ollut parvekkeella jo suurin osa. Niissä kasvu ei ole yhtä nopeaa ja näkyvää, joten otin kurpitsat esimerkiksi lämmön vaikutuksesta. Lämpö ei silti ole välttämättä tarpeen näille, sillä ulos vientiin on kuitenkin vielä kolmisen viikkoa ja siinä ajassa tuo varataimi taitaisi kasvaa liiankin isoksi siirtoa ajatellen. Vien nyt senkin viileälle parvekkeelle jarruttelemaan kasvuaan. Tomaatintaimista näyttää siellä kehittyvän mukavan tukevia, selvästi parempia taimia kuin aikaisemmin sisällä kasvattelemani. Ensimmäiset jo kukkivat, vaikka niilläkin menee vielä viikkoja ennen kuin pääsevät ulos.

Riskisijoitus paraatipaikalle

Perinteisesti parvekkeen paras paikka on ollut tässä, eteläseinustalla, mutta jonkin verran pihakoivun aamupäivisin varjostamalla kulmapaikalla. Asiaan tietysti vaikuttaa myös parvekkeen isoin ruukku. Siitä on saatu isoja satoja lähes joka vuosi. Nyt paalupaikan sai täysin tuntematon risteytystuote. Se valtasi paikan reippaalla kasvullaan ja selvästi muita aikaisemmalla ja runsaammalla raakiletuotannolla. Riski se on siksi, että tuon mausta ei ole mitään havaintoa. Se voi olla mauton, kitkerä, tulinen tai vaikkapa herkullinen. Sen riskin nyt päätin ottaa.

F4-sukupolven risteytymä Starfish X Hot Tree Pepper (C. baccatum) tosiaan on jo toista metriä korkea, vaikka latvoja on leikelty ja sen satokausi on hyvällä alulla, vaikka se on ollut jo kuukauden parvekkeella pikku ruukussa. Kasvutapa ei ole Starfishin, jolla on tukeva suora runko eikä se haaraudu niin kuin tämä. Raakile kasvaa aluksi pystyyn Starfishin tapaan ja tuon kokoisena se vielä voisi olla kumpi tahansa vanhemmistaan.

Vähän myöhemmin se kuitenkin kallistuu ja muodostuu pitkulaiseksi. Uurteita tai muuta epätasaisuutta niissä on monissa, mutta melkein sileitä pitkulaisiakin löytyy.

Tuollaistakin muotoa esiintyy ja tämä ei kyllä muistuta kumpaakaan vanhemmista, vaan on selkeästi risteytys. Maku ja väri jää vielä arvoitukseksi.