Lämpimässä lehdet putoilevat

Vajaa viikko sitten sisään siirretyt chilit pudottelevat urakalla lehtiään. Ruukussa ja varjossa majaillut vanha Habanero pudotti melkein kaikki lehtensä. Eiköhän niitä uusia kasva. Maasta ylös kaivettu Aji Cristal ei nuupahtanut juurien putsauksesta, mutta vanhemmat lehdet kellastuvat. Kukkia aukeaa sinne tänne. Jännityksellä seuraan, miten ne kehittyvät.

Aji Cristal ylös maasta ja sisään lämpimään

Aji Cristal (C. baccatum) vietti kesän chiliaidan keskivaiheilla Beaver Damin vieressä. Juuret eivät olleet kasvaneet paljoakaan. Vuosi sitten, kun sen nostin, ne olivat tuplasti isommat, mutta leikkelin ne silloin ruukkuun sopiviksi. Heikkoa sen kasvu oli muutenkin. Alkaakohan vanhuus vaivata?

Leikkelin muutamat yli metrin korkuiset oksat matalaksi, mutta jätin kauniisti kaartuvia ja raakileita kantavia oksia kasvamaan. Ruukku on nyt kolmilitrainen, tuplasti isompi kuin viime talvena. Lehtiä saattaa olla liikaa putsatuille juurille, mutta karsin niitä lisää ja laitan tuon muovipussiin, jos se alkaa roikuttaa lehtiään.

Kukkanuppujakin tuossa oli, mutta enpä usko niiden kehittyvän näin rajujen muutosten jälkeen. Kasvin pitää saada vähän vetää henkeä ja sopeuttaa juuristonsa uusiin oloihin. Kaikki sisään tuodut myrkytin vessassa Raid-suihkeella ja uusi myrkytyskierros pitää tehdä loppuviikolla. Silloin teen sen ehkä kylppärissä ja Tolulla. Parvekkeeltakin pitää muutama siirtää pakkasilta suojaan, mutta sitä ennen on vielä sadonkorjuun aika.

Syksy tulee chiliaidallekin

Vuoden 2012 ulkokasvatuksilla alkaa olla loppuarvion aika. Ensilumi on odotettavissa lähiviikkoina.

Chiliaita on pysynyt vihreänä ja jopa tuottanut jotakin näinkin kylmänä ja sateisena kesänä. Kuukausi sitten se jo oli melkein samassa mallissa, mutta on sentään kasvanut toukokuisesta istutusvaiheestaan jonkin verran. Heinäkuussahan tämä vasta pääsi vauhtiin kylmän alkukesän kärvisteltyään.

Aidan keskellä Jamy (C. baccatum) on pärjännyt parhaiten. Siinä on jopa parikymmentä kypsää. Laitojen Chilean Green ja Aji Cristal antoivat nyt vain 5 kypsää, vihreitä raakileita toki enemmän ja nekin ovat aivan maukkaita. Aji Chancassa oli kypsiä kymmenkunta. Aji Cristalin heikko sato minua vähän kummastuttaa. Sen ikä saattaa vaikuttaa, sillä juurakko ja varren alaosa kasvaa jo viidettä kesäänsä. Niitä on toki napsittu pitkin kesää grilliin ja leivän päälle, joten ei tuossa ole koko sato. Tekisi mieleni nostaa Aji Cristal ylös mullasta viimesyksyiseen tapaan ja laittaa se ruukkuun talvehtimaan kuudetta kesää odottelemaan.

Aidan oikean pään annuumit kypsyvät hiljalleen. Hegyes Csipös on aivan liian myöhäinen lajike suomalaiseen ulkokasvatukseen. Siitä saan ehkä pari kypsää. Tämä Beaver Dam sentään punastuu kylmilläkin keleillä. Nuo ovat parikymmensenttisiä mötkäleitä ja odottelen vesi kielellä täyttöä ja uuniin laittoa. Chilit, kuten omenatkin säilyvät parhaiten ulkona viileässä, kunhan tuholaiset, linnut tai etanat eivät niitä syö. Nämä ovat säästyneet.

Pienempiä punaisia chilejä ovat joskus rastaat tai harakat napanneet ilmeisesti luullen niitä joksikin marjoiksi.

Lisäys 20.10. Hyviä ovat Beaverit uunissa. Jauhelihaa ja juustoa laitoin halkaistuihin paprikoihin sisään ja puoli tuntia uunissa. Kaikille maittoi, myös chiliin tottumattomille. Mieto se on, chilin poltetta kaipaava voi lisätä tuoretta chiliä tai jauhetta mukaan jauhelihaa paistaessa.

Ylistys makrolinssille

Canonin halpissarjan eli pienikennoisten järjestelmäkameroiden vakiozoomi 18-55 mm ja 60 mm makro. Objektiivit ovat saman kokoisia, mutta makro on painavampi, siinä on enemmän lasia. Sen valovoima on myös pari aukkoa parempi kuin "kittilinssin" pitkällä polttovälillä.

Canon minulle joutui perinteiden vaikutuksesta, kun sen objektiiveja ja lisävälineitä oli ennestään lähistöllä. En siis kiivaile minkään merkin paremmuudesta, vaan otan esimerkin niistä, mitkä tunnen. Kuvasin tähän kummallakin lasilla kuvat niin läheltä, kuin niillä sai.

18-55 mm IS on varsin hyvä yleisobjektiivi. Se tarkentuu 25 cm etäisyydelle (kennosta), mikä on normaalia parempi tulos. Pisimmässä asennossa sillä kuvaa 6 cm leveän alueen, eli se riittää isojen chilin kukkien (n. 3 cm) kuvaamiseen.

Piri Pirin (C. frutescens) kukka on kuitenkin niin pieni, että se jää vakiozoomilla kaukaiseksi. 60 mm makro-objektiivi tarkentuu 20 cm päähän ja tällä viidellä sentillä (ja pienellä polttovälin pidennyksellä) onkin uskomaton vaikutus. Nyt kuva-ala on pienimmillään vain 2 cm leveä. Tästä lähemmäksi mennään sitten loittorenkaiden avulla, niillä päästään n. 8 mm alueeseen.

Hankin makroni elokuun lopulla, kun sain edullisen tarjouksen. Tätä uskallan suositella muillekin. Makron määritelmien mukaan se kuvaa 1:1 eli kennon kokoisen kohteen. Monet, varsinkin hyönteiskuvaajat suosivat pidempiä polttovälejä, 100 mm tai yli, jolloin ei tarvitse mennä aivan kohteeseen kiinni. Tällä käy kukkakuvaus, mutta valon saaminen kohteeseen voi olla ongelmallista, sillä tilaa väliin jää vain n. 9 cm ja helposti siinä itse varjostaa kuvattavaa kohdetta.

Kuvanvakaajaa ei tässä 2005 vuoden makrossa ole, joten jalusta tai nopea suljinaika ovat suositeltavia. Vakaaja tuli pari vuotta myöhemmin tuohon vakiozoomiin ja samalla sen lähin tarkennusetäisyys lyheni huomattavasti. Ehkä kohta on makronkin uuden version aika.

Satokausi parvekkeella ei ole vielä ohi

Koko kesän huhtikuulta lähtien ahkeroinut Aji Amarillo (C. baccatum) olkoon esimerkkinä. Se kypsyttelee edelleen runsasta satoa, vaikka päivät alkavat olla viileitä ja öisin kylmää, alimmillaan vain pari astetta ulkona. Olen käyttänyt sähkölämmitintä öisin päällä ja parvekkeen alimmat lämmöt ovat olleet 7°.

Rocotot kypsyttelevät nyt kumpikin omenan muotoisia, baccatumeissa on paljonkin satoa ja chinenset kypsyvät hiljalleen. Parvekkeella kaikki hyvin - kunnes pakkaset tulevat. Lämmintä tilaa noille ei monellekaan talveksi ole, eikä näin isoja, lattialta kattoon rehottavia voisi siirtääkään.

Ikkunalaudan komistus Alma paprika

Alma paprika (C. annuum)

Sateella on mukava laittaa aurinkoisen toissapäivän kuvia esille. Alma paprika on meillä ollut kesän ainoa kasvi olohuoneen ikkunalla. Kohta sinne tulee tungosta.

Alma on mainio koristekasvi, terve, tuuhea ja hyvämuotoinen puolimetrinen puu tai pensas, kumpi tuo nyt sitten on? Jälleen kerran sillä on satoaika. Chilit ovat yli viisisenttisiä, osan olen päästänyt kypsymään, vaikka ne ovat parhaimmillaan tuollaisina kellertävinä. Niitä on ulkonakin vielä aika mukava määrä. Pitänee käydä kaupassa hakemassa hapankaalia täyttämisoperaatiota varten.

Cajamarca on selviytyjä

Toukokuun lopulla myimme Tampereen Tammelantorilla Chiliyhdistyksen paikallisosaston nimiin taimia. Minäkin vein tusinan komeaa Cajamarcan pikku puuta, 30-40 cm korkeita ja ensimmäisissä jo kukkanuppuja. Yksi ei mahtunut torille lähtiessä kassiin ja se oli muutenkin paljon muita pienempi rääpäle.

Päätin jättää sen testiksi kotiin kasvamaan viileään ja vähän varjoisaan varastohuoneeseen heikolle hoidolle nähdäkseni, mitä ostajat kenties saivat, jos eivät noudattaneet ohjeita. Heitähän neuvottiin vaihtamaan heti isompaan ruukkuun, laittamaan valoisaan paikkaan ja lannoittamaan.

Tämä rääpäle sai tulla toimeen koko kesän samassa mullassa 4 dl taimiruukussaan. Sitä kasteltiin, jos lehdet pahasti roikkuivat ja lannoitettiin satunnaisesti. Nyt se on 7 kuukauden iässä 60 cm korkea puu, jossa on 20 ihan hyvän kokoista chiliä kypsymässä. Ongelmaksi muodostui pieni ruukku, sillä tuossa se kuivuu muutaman päivän välein, auringossa joka päivä, eikä pysy pystyssä.

Tämän "kakkostyypin" eli Fataliin siemenistä kasvatetun raakileet ovat auringon puolelta värikkäitä, vaikka varaston ikkunaa varjostikin tuuhea pihakoivu. Nyt se pääsi parvekkeelle kuvausta varten ja sattui aurinkoinen päiväkin. Vastavalossa laitimmaisesta näkyy läpi ja rungon karvaisuuskin ehkä erottuu jos katsot kuvaa isompana.

Varjoisemmalla puolella raakileiden väri on suorastaan olminvaalea. Hieman enemmän valoa saaneet värjäytyvät violetin suuntaan. Tämmöiset muodot ja värit ovat kuvaajalle herkkua, mutta kyllä tuo chilikin herkkua on, kunhan kypsyvät. Tuli todistetuksi, että huonollakin hoidolla Cajamarcasta voi saada satoa.

Cajamarcan monet muodot

Cajamarca (C. chinense) on monimuotoinen chili.

Siitä on kaksi selvästi toisistaan poikkeavaa sukuhaaraa, joista ensimmäinen tuli meille englantilaisen myyjän välityksellä, toinen kotimaisen Fataliin siemenkaupan kautta. Tämä tässä on englantilaista sukuhaaraa. Sen tyypillinen tuntomerkki on suipot, teräväkärkiset chilit, kun ne toisessa mallissa ovat tylpät ja paksummat.

Englantilaistaustainen on myös paljon hitaampi ja epävarmempi sadoltaan, mutta mielikuvissani maultaan parempi. Tuo on viime syksynä ensimmäisenä idättämäni chinense, joka vasta nyt tekee raakileita vuoden vanhana, eikä niitä nytkään ole montaa. Vertailun vuoksi toissa keväänä kotimainen versio sai ensimmäisen satonsa kypsäksi alle puolessa vuodessa.

Terävä, suippo kärki, vaalea perussävy, jota aurinko värjää violetiksi tai siniseksi on tyypillistä tälle "brittiversiolle". Kypsänä molemmat ovat punaisia. Karvainen runko ja oksat kuuluu Cajamarcan tuntomerkkeihin, samoin chinensen ryppyiset lehdet.

Cajamarca on melko mieto chinenseksi, ehkä keskitulinen on sopiva luonnehdinta. Isompaan ruokaan niitä voi laittaa muutaman, pienen maustaa yksikin. Makumaailmaltaan kuten muodoltaankin se on lähempänä baccatumia.

Talvehtinut kotimaisen sukuhaaran pikku puu on pysynyt koko kesänkin melkein samassa koossa, tehnyt hedelmää pitkin kesää, mutta nyt siinä oli aika kummallisen muotoisia variaatioita. Korostettakoon vielä, että se ei siis ole risteytynyt, vaan aivan sama vanha puu vain innostui tekemään uuden muotoisia chilejä.

Tuossa on jotakin Trinidad Scorpionin muotoa.

Toisella oksalla kasvoi palloja.

Tässä on normaali tylppä muoto auringon värittämänä raakileena.

Cajamarca on hyvää - ja monen muotoista. Peru noiden kummankin kasvutavan kotimaa tietysti oikeasti on, mutta jonkinlaista eriytymistä on tapahtunut eri maissa kasvaneille sukuhaaroille. ChiliWikissä käytämme nimityksiä ykkös- ja kakkosversio, kun nuo poikkeavat niin selkeästi toisistaan, vaikka ovatkin samaa lajiketta.

Terveystarkastus parvekkeella

Näin paha ei tilanne ollut. Tai siis kaikkein pahimmillaan oli. 

Cseresznye Paprikan (C. annuum) alalehdet kasvin puoliväliin asti oli syöty pahasti. Ripsiäisen syöntijälkiä ja ulostepalloja löytyy melkein koko lehdeltä ja ansarijauhiainenkin siellä istuskelee keskellä kuvaa. Jauhiaisia löytyi kaikista lajeista ylimpien lehtien alapinnoilta, mutta ei suuria määriä. Tomaatti tuntuu olevan niiden suosikki ja keltaisella tarra-ansalla ne saa pysymään vähissä. Hävittämiskeinoa noille en ole keksinyt.

Tutkin kaikki parvekekasvini perusteellisesti tyvestä latvaan, otin ne pöydälle erikseen  ja leikkelin samalla joutavaa kasvustoa pois talven tieltä. Tämä kesä on mennyt parvekkeella varsin vähäisin vaurioin. Yleensä ripsiäiset iskevät aikaisemmin ja ehtivät levitä syksyyn mennessä koko parvekkeelle. Nyt niitä oli vain muutamissa kohdin, tiheimmissä kasvustoissa eniten. Punkkeja en ole havainnut kuin parissa kasvissa, eivätkä ne päässeet leviämään. Kirvoja parvekkeella on havaittu pitkin kesää muutamassa kasvissa, mutta ei chileissä. Saastuneet kukat tai yrtit lensivät äkkiä ulos.

Tiheässä ne kasvoivat. Tässä ripsiäisistä ja jauhiaisista kärsinyt Aji Quitunquito (C. baccatum) on amppelissaan osin ison Hecele Eros annuumin peittämänä. Näiden välissä kasvoi pahiten saastunut Cseresznye Paprika, jonka jo heitin ulos ja näiden alapuolella kärsinyt rocoton pistokas. Tässä oli siis pahin pesäke ja näiden oksien väliin sekoittui muutamia muitakin chilejä, jotka saivat tartunnan. Metrin päässä Beaver Dam (C. annuum) oli myös pahasti syöty, mutta sen kanssa sekaisin kasvavat baccatumit vain aivan lievästi alalehdiltä vaurioituneet.

Puolitoistametrinen Hecele kumma kyllä on terve muutamaa alalehteä lukuun ottamatta.

Tuholaisherkkyys usein liitetään chilien lajiin, annuumeja pidetään herkimpinä. Laskin prosenttilukuja tartunnoista, vaikka kutakin lajia on vain 6-8 kpl. Näin siinä kävi:
- Annuumit, 50% pahasti syötyjä
- Baccatumit 15% pahasti syötyä ja pari pientä lehtivauriota 
- Chinenset kaikki täysin terveitä
- Pubescensit molemmat terveitä paitsi se vesipullopistokas pahimmassa saastepaikassa

Terveen Ulupican pistokkaat olivat ripsiäisten ja jauhiaisten pahasti vaivaamia, vaikka eivät nyt olleet edes lähellä levittäjiä. Ovat varmaan aikaisemmin olleet jonkun kyljessä, sillä tartunta tuntuu leviävän lähikontaktissa. Ripsiäiset osaavat kyllä lentää, mutta tuntuu, että saastutus leviää kävelemällä ja se etenee melko hitaasti alalehdiltä latvaa kohden.

Kuubalainen palelee parvekkeella

Kuubalainen Aji Cachucha (C. chinense) on pienestä asti kasvanut erittäin tukevaa ja tuuheaa kasvustoa. Se on kukkinut pitkin kevättä, mutta vasta parvekkeella alkoivat raakileet kehittyä. Silloinkin niistä tuli kovin pikkuisia. Aloin jo uskoa, että niiden kuuluukin olla tuommoisia sentin leveitä kuten ylempi kuvassa, kunnes muutama kasvoi isommaksi, jopa kolmisenttisiksi. Vasta elokuun alun tienoilla alkoivat kaikki uudet raakileet kasvaa isommiksi.

Aji Cachuchalla on netin tietojen mukaan monia muitakin nimiä; Aji Dulce, Roberto's Cuban seasoning, Ajicito, tai Ají Gustoso. Näistä monet tunnetaan "tulettomina habaneroina", mutta toisaalta esimerkiksi Aji Dulcesta on myös tulinen muoto markkinoilla, joten aivan samanlaisista lajikkeista ei taida olla kyse, samannäköisistä kylläkin. Aji Cachuca myytiin minulle mietona chinensenä ja sitä se onkin. Maku on ensi maistamalla aika omaperäinen, tulee jotenkin rommi mieleen. Poltettakin on. Tosin, jos siemenet perkaa pois ja niiden ympärillä olevan vaaleamman hötön, se on varsin mietoa ja hukkuisi voimakkaaseen liharuokaan. En ole vielä kokeillut tätä moneenkaan paikkaan, mutta esimerkiksi kuumat juomat voisivat olla hyvä kohde, tai salaatti.

Keräsin kypsät pois ja leikkelin tuuhean pöheikön kovalla kädellä syksyiseen asentoon. Vain isoimmat raakileet saivat jäädä. Roskiin meni ainakin 2/3 vihreästä massasta. Tukeva puu tämä on edelleen, rungossa olisi ainesta vaikka bonchin (bonsai chili) muokkaamiseen.

Syytä kesän huonoon satoon en oikein muualta löydä kuin viileydestä. Pieniä nappuloita oli joka oksalla, isoja harvassa. Tämä kasvoi perulaisten valkoisten Habanerojen välissä ja ne satosivat kumpikin ihan kohtuullisesti. Kuubalaiselle ei sama lämpö riittänyt.

Syksy tuli liian aikaisin

Viinirypäleistä vasta ensimmäiset kypsyvät, tomaateissa on paljon raakoja, samoin karhunvatukoissa ja luumut vasta alkavat vaihtaa väriä. Lämpimiä päiviä vielä kaivattaisiin. Kuvasin saman asetelman heinäkuun lopulla. Se löytyy tuon jutun viimeisenä kuvana.

Halla ei sentään vielä vieraillut.
Beaver Dam (C. annuum) on ulkona kasvatellut aivan mahtavan kokoisia, uuniin ja täytettäväksi sopivia herkkuja. Kypsällä on mittaa 20 cm, eivätkä pieniä ole muutkaan. Hidas on tämä Beaver, pari kuukautta sitten siinä jo oli isoja raakileita, jotka sitten kasvoivat vähitellen ja nyt vasta vaihtavat väriä.

Parvekkeella ilmeisesti on ollut sen verran lämpimämpää, että kasvukausi kukasta kypsään kesti vain kaksi kuukautta, mutta tulos oli sitten puolta pienempi. Kun tämä oli jo metrin korkea ja kukassa kesäkuussa ulos vietäessä, voisi päätellä, että Suomen kesä ei tälle oikein riitä.

Chiliaita voi nyt hyvin. Hegyes Csipös tuossa oikeassa laidassa alkaa myös kypsyä ja vasemman pään baccatumit tuottavat kaikki jonkinmoista satoa. Nehän vain murjottivat ensimmäisen kuukauden kylmissään, eikä mitään kehitystä tapahtunut. Valitettavasti on todettava, että jättikokoiset kukat eivät tarkoittaneet jättikokoisia chilejä. Ulkona nämä baccatumit tekevät puolitoista kertaa isompia ja tukevampia kukkia kuin parvekkeella. Itse chilit jäävät hiukan pienemmiksi kuin lämpimässä kasvaneet, mutta eivät sentään puolukoiksi kuten kylmässä kasvaneet  chinenset.

Kypsää rocotoa vesipullosta

Joskus kesäkuussa leikkasin Rocoto Perusta kukkivan oksan ja toin sen parvekkeelle vesipulloon juurtumaan. Sitten se hautautui muiden taakse. Kirkkaassa pullossa vesi oli melko limaista, mutta oksaan oli ilmestynyt juuret ja yksi kypsä, tosin pikkuinen rocoto. Poikki leikattuna ja pelkällä vedelläkin voi näköjään kasvatella chilejä. Tuholaiset olivat kyllä iskeneet tähän tavallista pahemmin. Ripsiäiset ovat syöneet muutamasta lehdestä puolet ja ansarijauhiaisiakin alapinnoilta löytyi. Vastustuskyky ei tainnut olla parasta luokkaa tuolla hoidolla.

Juuret eivät muodostuneetkaan alapäähän, vaikka leikkasin sen ihan oikeaoppisesti lehden kiinnityskohdasta. Sen sijaan juuria on ylemmässä lehtihangassa ja keskellä vartta näiden välissä. Laitan tämän nyt multaan ja jos onnistun tuholaiset poistamaan, säilyttelen sen aikaa, että tiedän, onko isosta emokasvista talvehtijaksi.

Aji Magyar, vihdoinkin kypsää

PI 594136 eli Aji Magyar (C. baccatum)

Kauan se kesti, monenlaisia esteitä oli matkalla. Unkarilainen baccatum ei viihtynyt sillä paikalla, jonka sille tarjosin. Valoa oli ilmeisesti liian vähän ja säiliöruukku liian märkä liian pitkään.

Ihastuin ensi maistelulla. Maku on raikas ja mukavan terävä, baccojen parhaimmistoa paljaaltaan maistellen, mutta niinhän niitä ei käytetä, vaan leivällä tai ruokaan sekoittaen, usein kypsentäen. Maistelen siis lisää myöhemmin.

PI 594136 on noin kuusisenttinen, tylppä päästään. Niitä ei ole kasapäin, vaan melko harvassa, mutta kyllä tuosta satoa saadaan. Kovin myöhään vain. Tietysti sen voisi kylvää aikaisemmin, mutta luulisin, että alkukesän lämpö ja valo auttaisivat enemmän.

Myyttinen Chinchi Uchu

Timantinmuotoinen chili, Perun intiaanien jo 10.000 vuotta sitten käyttämä chinense, josta on löytynyt luolakaivauksissa muotonsa säilyttänyt hedelmä 8500 vuoden takaa. Chiliguru Dave DeWitt nimitti tätä kauneimmaksi tuntemakseen chiliksi. Vuosia olen tätä metsästänyt.

Vieläkään en ole varma, olenko sen löytänyt.  

Tämän siemenet tulivat oikealla nimellä, mutta niitä väitettiin baccatumiksi, mikä piankin osoittautui vääräksi; chinensehän tuo on.

Minulla on noita kaksi kasvia kasvamassa. Ykköstaimessa on ollut jo jonkin aikaa kypsiä ja niistä osa on selvästi timantin muotoisia, osa muistuttaa enemmän habaneroa. Kakkostaimen raakileet ovat kaikki timantin muotoisia. Tämän yleisempi nykynimi on Peruvian Chiny Red eli PI 238051. Sen muodoissa on variaatioita tämän verran muillakin, joten voin uskoa löytäneeni oikean.

Chinchi Uchu on Ketšuan kielessä yksinkertaisesti punainen chili. Sen suoraksi jälkeläiseksi mainitun Peruvian Chiny Redin siemeniä löysinkin muutama vuosi sitten, mutta yksikään ei itänyt. Nyt tuo tuli vähän kuin vahingossa. Turhan pienessä 6,5 litran ruukussa tuo on kasvanut liki kattoon, 130 cm korkeaksi itse pystyssä pysyväksi vaikkakin melko hennoksi puuksi. Satoa on toista kymmentä, siis vain harvakseltaan. Maku on ensimaistamalla ihan käyttökelpoinen, keskitulinen chinense.

Tuntuu hyvältä uskoa viimeinkin löytäneensä tämän vanhan myyttisen ja etsityn lajikkeen. Varmuutta siitä ei tietenkään ole, eikä tule. Myytit elävät omaa elämäänsä, mutta silti se, että Inkojen esi-isien Perun vuoristossa jo 10.000 vuotta sitten viljelemä herkku kasvaakin nyt vuoden 2012 syyskuussa tamperelaisella parvekkeella, kutkuttaa mieltäni.

Kylmän kesän satoa

Paljon Habaneroja? Joo, mutta kovin pieniä.
Tämä ruukku on ollut koko kesän ulkona itäseinustalla säiden armoilla. Aikaisemminkin olen todennut, että kylmä sää aiheuttaa erityisesti chinenseille kääpiökasvuisuutta.  Olen viileän kukintavaiheen jälkeen saanut vain puolukan kokoisia marjoja. Nyt nuo ovat vähän isompia, pikkusormen pään kokoisia, ehkä keskimäärin sentin mittaisia, kun normaali on 3-5 cm. Toisissa oksissa on muutamia isompiakin raakileita, elokuun alkupuolella kasvamaan lähteneitä.

Kai se on vain todettava, että viileänä kesänä Habanero ei ole ulkokasvi. Baccatumit ja muutamat annuumit ovat pärjänneet paljon paremmin.

Kalocsai - unkarilainen gulassipaprika

Tämä unkarilainen annuum jäi vähän kuin vahingossa kasvamaan, pääsi kesäkuun lopulla parvekkeella uuteen ruukkuun ja nythän sieltä löytyy useita kypsiä. Olen vähän etsiskellyt sopivaa gulassireseptiä, mutta en ole vielä löytänyt. Erääseenkin tuli 800g lihaa ja 1 Pirkka-chili. Siitäkin piti ottaa siemenet pois.

Kalocsai on mieto, mutta omaperäinen maultaan. Voin hyvin ymmärtää, että oikeaan gulassiin pitää laittaa juuri näitä. Tulisuutta tästä ei paljon irtoa, mutta sitä voi täydentää muilla chileillä. Tämäkin on lajike, jota käytetään runsaasti yhteen ruokaan, joten parvekeviljelijä ei montaa oikeaoppista gulassia vuodessa hauduttele.

Lisäys 31.8.
Tulikin muuten makoisa gulassi. Kalocsain kypsien lisäksi laitoin paria muuta unkarilaista annuumia. Väri oli tumman punainen ja maku voimakas. Seuraavan voin tehdä vasta muutaman viikon päästä, kun noita kypsyy lisää.

Chilifestari pyörähti käyntiin

Naga-juhlina alkanut chiliväen kokoontuminen elokuussa Tampereelle on nyt jo parin vuoden ajan kantanut nimeä  Chilifest Finland.

Nyt tapahtuma on jo venynyt kolmipäiväiseksi ja avataan perjantaina klo 15, jatkuu lauantaina 12-23 ja sunnuntaina 11-19. Minua ottaa päähän, kun jouduin jo kauan sitten sovittujen muiden velvollisuuksien takia poistumaan kotikaupungistani juuri festarien ajaksi. Vapaaehtoistyö ja osallistuminen jäi nyt muiden harteille. Innostusta tuntuu riittävän.

Tapahtuman infosivut.
Erinomainen kartta alueesta ja mukana olevista yrityksistä. Ulkopaikkakuntalaisille lisättäköön, että Tampereen pääväylä Hämeenkatu on kuvan alalaidassa ja Tammerkoski kuvan oikealla puolella.
Viimevuotinen juttuni tapahtuman chilimyynnistä ja vähän muustakin.
Silloin Tampereen Keskustorilla oli Naga-kisan aikaan varsin täyttä. Nyt aluetta on laajennettu viereiseen puistoon.

Tämän kesän tarjonnasta Jaolsten oli kuvannut Chilifoorumille koko kierroksen juuri ennen yleisölle avausta. Uutuutena siellä näkyy olevan mm. chilijäätelöä ja chiliolutta ja siideriäkin on tarjoilualueella, jos niitä nyt sitten riittää. Tästä kojujen esittelyyn:

Tämän kesän satoihme: Aji Amarillo

Aji Amarillo (C. baccatum)

Keräsin taas kypsiä Aji Amarillosta. Tässä on kuva pienemmästä astiasta. Kohta piti hakea isompi, kun eivät mahtuneet mihinkään. En ole juuri saalistani punninnut, mutta nyt sitä näytti olevan melkein kilo, eikä tämä ole kesän suurin erä, eikä viimeinen. Siinähän on ollut kypsää huhtikuulta lähtien jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla ja koko ajan noita on syöty. Parvekkeellani tuo on parhaita satoja. Jamy saattoi viime kesänä päästä samoihin lukemiin tällä samalla, parvekkeen parhaalla paikalla.

Nytpä keltaisia oli sellainen kasa, että kaikki eivät mahtuneet kuivuriin kerralla. Olen todennut, että Amarillo on vielä tuorettakin maukkaampi kuivattuna, joten päätin laittaa osan kokeeksi lankaankin kuivumaan. Ohutkuorisia annuumeja olen tuolla tavalla ennen kuivannut ja etelän maissa tämä taitaa olla yleinen metodi.

Perkasin vihreät osat pois. Ne lähtivätkin sormin vääntämällä. Pujotin parsinneulalla langan yläpäiden läpi, vedin veitsellä kylkiin viillon ja laitoin ketjun riippumaan varjoisaan paikkaan. Aurinko saattaisi kypsyttää ja pehmentää chilejä ja se haalistaa värejä.

Yleisempi tapaa taitaa olla sitoa naru kantoihin ja laittaa nippu sitten väljästi riippumaan. Siitä tulee kauniimpi, koriste-esine keittiöön. Niitäkin ehtii vielä askarrella.

Kolme rocotoa vertailussa

Rocoto Manzano Orange, Rocoto Peru, Canario   

Kypsää pukkaa nyt vähän joka tuutista. Keräsin kolme erilaista pubescensia, kun sattui olemaan suunnilleen saman kokoisiakin (n. 5 cm) kypsänä. Canariot ovat keskimäärin muita isompia. Maistelin raakana siemeniä kerätessäni. Noinhan minä en niitä nauti, vaan jossakin ruoassa mausteena, mutta menkööt tällä kerralla. Kolmea samanlaista ruokaa eri rocotoilla maustettuna en kuitenkaan tule tehneeksi vertailtavaksi ja eri aikaan nautitut eivät ole vertailukelpoisia. Todettakoon heti: Hyviä ovat kaikki. Pienet erot ovat makuasioita.

Kuvan väri vaihtelee valaistuksesta ja monitorista riippuen paljonkin. Nämä ovat harmaalla leikkuulaudalla ulkovalossa pilvisenä päivänä. Peru on luonnossa vähän tummempi, muut näyttävät näytölläni oikeilta. Manzano on hitusen keltaisempi kuin Canario, mutta siemenet eivät ole vaihtuneet, se on varmaa.

Canario oli noista tutuin, niitä on syöty monta viime aikoina. Se on noista miedoin, mutta vain pienellä marginaalilla. Yksi niitäkin riittää meillä pieneen kastikkeeseen. Manzano Orange ei ehkä ollut aivan yhtä kypsä, sen kanta ei irronnut keveästi vetäessä. Ehkä siksi se oli maultaan vähän karvaampi, mutta karvauskin on joissakin ruoissa eduksi, varsinkin happamissa tai hapanimelissä. Peru oli kypsä, jopa hieman ryppyinen jo. Se oli tulisuudeltaan Manzanon luokkaa, maultaan muita "tummempi", vaikeasti määriteltävä termi. Voisiko sen sanoa niin, että Canario sopii parhaiten ruokiin, joita nautitaan valkoviinin kanssa, Peru taas voimakkaisiin patoihin ja punaviinin seuraksi. Manzanossa on vähän noita kumpaakin, enpä vielä tiedä sen parasta käyttötapaa.

Nyt pitäisi kehitellä joku säilömistapa, noita kypsyy sellaista tahtia. Canarioita jo ihan kirjaimellisesti putoilee puusta.

Lisäys 23.8.
Kuivattelin rocotot pituussuuntaan viipaleiksi leikattuna vihanneskuivurilla.
Hyvää tuli, rapeita ja helposti murenevia. Makuarvioinnit pysyvät, maut vain tiivistyivät kuivatessa. Peru on "tummin", Manzano tulisin ja Canario monikäyttöisin.

Ikuisuusprojekti: Rocoto Manzano Orange

Vuodesta 2009 olen joka vuosi yrittänyt kasvattaa Rocoto Manzano Orangea (C. pubescens). Siemeniä olen hankkinut kolmelta eri myyjältä. Vielä en ole onnistunut puhdasta oranssia omenapaprikaa kasvattamaan. Jospa nyt, kun olen valmis hiukan laskemaan puhtausvaatimuksia. Lähdetäänpä kaukaa historiasta:

2009 kesän kasvattelin ensimmäisiä rocotojani ja siellä mukana myös Manzano Orange. Koko kesänä ei tullut mitään lupausta sadosta, mutta sisällä silloin aika hämärässä varastohuoneessa tämä yllättäen teki joulukuussa ryppään oransseja päärynän muotoisia chilejä. Manzanohan tarkoittaa omenaa ja niiden pitäisi olla pyöreitä.

Seuraavalla kaudella kasvatin samasta siemenpussista neljä uutta kasvia tutkiakseni niiden hedelmien muotoa, jos vaikka olivat risteytyneitä. Niistä en saanut ainuttakaan edes kukkimaan. Tuo alkuperäinen talvehti jossakin nurkassa useita talvia ja nytpä se näyttää satoavan aivan mukavasti, vaikkakin myöhään.

Vaan eipä tullut enää päärynöitä. Muoto siis muuttuu vuosien mukaan tai ehkä valon tai lannoituksen seurauksena. Tuo on mielenkiintoista. Onhan chilejä, joilla hedelmän muoto vaihtelee paljonkin. Kaipa tämä sitten on niitä.

Vaan eipä nuo ole omenoitakaan, kun ovat pitkulaisia ja tasapaksuja tai yläpäästä paksumpia.

Vaan nytpä löytyi yksi erilainen raakile lehvästön kätköistä. Tuossa se on, puhdas omenan muoto ja tämä on isompikin kuin nuo toiset. Neljäntenä vuotenaan tämä rocoto vihdoin tekee sellaisen hedelmän kuin on luvattu. Kun pienempiä raakileita tutkailin, siellä näyttäisi olevan useampiakin tuon tyyppisiä. Toivottavasti ovat myös oransseja, kunhan kypsyvät.

Lopuksi tämän vuoden uudet kasvattelut. Manzano Orange kärsi jostakin ja käpristeli lehtiään. Sen ensimmäiset raakileet olivat niin pitkiä ja kapeita, että totesin, että ei se ainakaan Manzano ole. Vaan nyt kun katsoo amppelikasvin lehtien alle parvekkeella, sieltä löytyy monen muotoista. Onhan tuo vasemman puoleinen jo aivan selvä omena. Kauden kääntyessä loppuaan kohti hedelmien muoto alkaa pyöristyä. Olen tainnut vaatia mahdottomia Manzanolta. Tästä eteenpäin saa tehdä minkä muotoisia tahansa, kunhan ovat hyvän makuisia ja oransseja.