Tahtoisitko kourallisen siemeniä?

torstai 5. huhtikuuta 2012

Oli vähän jäänyt chilihommat rästiin.
Viimekesäisiä siemeniä oli vielä kuivumassa talouspaperitaitoksissaan, kun ei ollut säilytyspusseja. Olin ne jo nostanut työpöydän reunalle käsittelyä odottamaan ja kissaa sain muutaman kerran heittää sivuun, ettei se alkaisi niillä leikkimään. Sitten kuljin itse huolimattomasti siitä ohi ja pudotin koko pinon lattialle. Nostin varovasti taitokset takaisin varoen sekoittamasta siemeniä. Se onnistui hyvin, mutta lopulta lattialle jäi kasa siemeniä, pusseista valuneita, tunnistamattomia. Aioin etsiä imurin, mutta sitten juolahti mieleen, että joku saattaisi tarvita reilusti chilinsiemeniä vaikkapa idätyskokeiluihin tai koruihin.


Pieni kourallinen niitä on, varmaan toista sataa. Kaikki ovat baccatumeja, se on varmaa. Tuossa saattaa olla Puca Uchua (Aji Rojo), Chilean Greeniä tai sekaisin näitä ja ehkä vielä Jamya, Aji Quitunquitoa, Omnicoloria tai Aji Cristalia. Varmaa havaintoa ei ole. Vahinko ei minua harmita, sillä kaikkia jäi aivan riittävästi.

Jos haluat noita vielä ensi kesänä kasvattaa, niin kannattaa tehdä se astioissa, jotka saa syksyllä sisään, sillä nuo lajikkeet kypsyvät enimmäkseen vasta puolen vuoden kasvun jälkeen. Pistä sähköpostilla osoitteesi, jos kiinnostaa. Profiilitiedoista löytyy minun osoitteeni.


7 kommenttia:

Chilivaari kirjoitti...

Ensimmäiset ilmoittautuneet eivät tarvitse koko kourallista, joten vielä riittää...

Chilivaari kirjoitti...

No nyt on pantava stoppi.
Sopivasti jakamalla tuosta kasasta riittää monelle, mutta halukkaita on myös monta. Kohta pitää kaataa lisää lattialle.

Chilivaari kirjoitti...

Kymmeneen osaan tuo kasa lopulta jaettiin. Kirjeet ovat postissa ja osa saa ne jo huomenna, jos Itella suo.

kirjoitti...

Suuret kiitokset siemenistä. Laitan samantien muutaman kivivillaan itämään! Kikkailin jotain tuossa nimimerkin vaihdon kanssa niin jäi tuo edellinen kommentti tuohon kummittelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia siemenistä! Nämä säästetään seuraavaan kauteen. : )

-Ch

kawa kirjoitti...

Ensi kesänä/keväänä nähdään mitä sain. Kiitoksia siemenistä !

Pulsedriver kirjoitti...

Kiitoksia siemenistä. Laitoin muutaman jo tälle kesälle itämään. Katsotaan kuinka he kerkeävät. :)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.