Rocoto kypsyy maaliskuussa

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Onhan noissa syksyllä varastoon kasvamaan jääneissä ollut kypsiä pitkin talvea, mutta siementaimesta kypsyminen on minulle aikaista, toista kuukautta aikaisempi kuin viime keväänä.


Rocoto Riesen (Grande) (C. pubescens) näyttää jo väriä. Tammikuulla nuo Rocotot kukkivat viimeisinä päivinä ja helmikuun alussa oli jo raakileita. "Viikkoa vaille kaksi kuukautta" kirjoitin viime vuonna kypsymisajaksi ja varsin tarkkaan se pitää paikkansa nytkin ainakin ensimmäisen suhteen. Kolme rocotoa minulla on kasvamassa ja nyt voisi vetää jonkinlaista yhteenvetoa eri tavalla hoidettujen menestymisestä. Helmikuisessa blogimerkinnässä tämä on alemmassa kuvassa täydessä kukassa.

Rocoto Riesenistä tämä pienenä lannoittamaton teki kolme hedelmää ensi sadokseen. Suurin niistä on vaivaiset 10 cm ympärysmitaltaan, kun emo oli 23,5 cm ja monet muutkin hedelmät siinä vieressä yli 20 cm. Koko ei siis suoraan periydy, vaan pitää olla myös kasvuolosuhteet oikein. Kanankakkaa saanut Riesen tekee myös kolme hedelmää, vähän isompia, vaikka se on edelleen maitopurkissa. Eroa on siinä, että tämä "normaalihoidolla" ollut pääsi vähän isompaan ruukkuun raakilevaiheessa ja nyt siinä on uutta kasvua ja nuppuja. Maitopurkissa ei uutta ole näkyvissä. Pienessä purkissa kituuttaen ja muutamaa chiliä kasvatellen sen kasvu pysähtyi pariksi kuukaudeksi. Ehkä se oli hyväksi tähän aikaan vuodesta.

Rocoto Red Peruvian sai tuollaisen 1,5-litraisen ruukun jo kukkiessaan ja se tekee 7 hedelmää, jotka kaikki ovat tätä isompia. Se kukkii innokkaasti, uusia versoja on ja taitaa raakileitakin muodostua, vaikka ensimmäinen sato ei vielä ole kypsä. Voisi melkein todeta, että ruukun koko määrää sadon suuruuden ja hedelmien koon. Noin sen olen aikaisemminkin todennut. Kasvualustan korjaus pitää tehdä viimeistään kukinnan alkaessa, muuten se ei ehdi vaikuttaa seuraaviin raakileisiin.

4 kommenttia:

Sorrii kirjoitti...

Ihmettelen miten saat pidettyä noin pienenä ja miten saat sen pienen tekemään hedelmää!?!
Itsellä red peruvian teki viime kesänä muutaman hedelmän, mutta kasvatti vartta 1,5m. Ja oli kuitenkin lasitetulla parvekkeella saaden valoa varmasti riittävästi!
Onko vinkkejä erityistarpeista vs. annuumit tai baccatumit:
Alempi Ph??
Valo - varjo(?)
Enemmän - vähemmän lannoitetta?
Kanankakkaa vai Micro/Mato; Puutarhan kesä; Nutriforte ... ????
Innostais tosiaan saada rocotot kukoistamaan ...

Sorrii kirjoitti...

PS. Red Peruvian näyttää erikoisen hyvin tekevän pistokkaita ja viihtyvän passiivihydrossa (sora) ihan omillaan. Niitä on nyt monta sekä mullassa että sorassa, ja haluaisin saada kolme kiloa rocotoja heinäkuussa ;) ... onnistuuko?

Chilivaari kirjoitti...

En minä vain tiedä! Noin vain tapahtuu.

Näitä en ehtinyt vielä lannoittaa ennen kuin alkoivat kukkia. ESL-valoa saivat pienenä kuten muutkin taimet ja vähän isompana loisteputkea kaukaa. Kaikki kylmäsävyisiä.

Kukinnan alkaessa aloin myös lannoittaa, mutta ei sekään auta, jos ruukku on pieni. Pieneksi jää sato ja kasvi. Nyt ne alkavat kasvaa, kun sato kypsyy ja Peruvianissa on jo uutta satoa tulossa.

Heinäkuu taitaa olla liian lähellä satotoiveiden suhteen, jos eivät vielä kuki. Kaksi kuukautta kun menee jo kypsyttelyynkin. Älä lannoita liikaa ennen kukintaa ja pidä ulkona puolivarjossa. Parvekkeellakaan eivät pidä aurinkoisimmista paikoista.

Sorrii kirjoitti...

Viime kesäisiä on mulla kaikki: Yksi aika iso (leikattu) mullassa; kasvu selvästi kiihtynyt nyt keväällä vaikka ei voi "nähdä" ulos.
120W ledi katossa; ympärillä piisaa kavereita.
Yksi pikkupistokas tuli pestyä juurista ja laitettua soraan; pieneen ruukkuun. 2 viikon pussihoidolla ja Nutriforten Startti-lannoitteella lähti hyvin kasvuun.
Yksi isohko ollut Annas piparipurkissa sorassa lähes hoidotta, ja puskee latvaa ledivalossa. Sitten kaksi pikkupistokasta, jotka oli juguttipurkeissa talven yli: Siirsin ne noin kuukausi sitten 17cm Pauliinoihin. Kasvu lähti hyvin, mutta nyt kummasti vaalenee latvukset ja jotkut lehdet käpristelee ja kuivuu ?!?!?
Eli ne joita olen eniten hoitanut voi huonosti!
Siksi noita erityistarpeita yritän kysellä ...
Niillä käpristyvillä on melkein oma kostutinkin; ultraäänisellainen. Ph 5.8 -vettä oon antanut.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.